Sunday, 29 March 2015

Jos treenaa salilla eikä ole näkyviä lihaksia, onko se liikuntaa ollenkaan?

Osallistuin viime keväänä liikuntahaasteeseen. Aikaa oli kymmenen viikkoa ja liikuntamääränsä sai itse määritellä. Eräs liikuntaa harrastamaton tuttuni laittoi tavoitteeksi suorilta 100 tuntia, siis kymmenen tuntia viikossa. Arvaatteko, miten kävi? Myös monelta enemmänkin liikuntaa harrastavalta meni siinä kevään aikana maku koko touhusta, kun piti kytätä niitä tunteja jatkuvasti. Ymmärrän täysin. Jos sitä olisi sadan tunnin haasteen aikana joutunut äkkiä vaikka viisaudenhampaidenpoistoon, olisi koko loppuhaasteen ajan joutunut kirimään hullua vauhtia saadakseen tunnit täyteen. No joo, haasteet on haasteita, mutta on tuossa jotain samaa kuin yleisemminkin tässä ilmapiirissä, että jos ei tee täysiä, voi jättää tekemättä.

Yle uutisoi jutun, josta olen itse meuhannut aina tilaisuuden sattuessa: Moni suomalainen hukkaa liikuntamotivaation liian suuren tavoitteen takia.
Hesarissa taas oli tänään artikkeli, jossa kerrottiin, että Kuopioon on avattu kuntosali lihaville.

Tämä tämänhetkinen fitness-villitys on johtanut sellaiseen harhaluuloon, että liikuntaa pitää harrastaa hampaat irvessä ja vähintään se kuusi tuntia viikossa. Tavoitteiden pitää olla taivaissa ja niihin pitää pyrkiä mahdollisimman nopeasti. Samaan aikaan on syytä tuunata ruokavaliosta pois suurin osa hiilareista, maitotuotteista ja hedelmistäkin, koska ilman kunnollista ruokavaliota ei saa näkyviä tuloksia. Ylipäätään pitää näkyä tuloksia.

Motivoiva vai ahdistava?

Ymmärtääkseni suurin osa meistä kuitenkin harrastaa liikuntaa siinä muun elämän ohella. Aamut eivät ala poweraamiaisilla eikä salilla kiskota protskupirtelöä. Treenit eivät satu enemmän kuin elämä ja jalkapäivän jälkeisinä päivinä pystyy kävelemään normaalisti. Jos kavereita tulee kylään, kerkee salille mennä joku toinenkin päivä. Junou.

Vaikka nämä lihaville tai liikuntaa harrastamattomille tarkoitetut kuntosalit ja muut ovat mielestäni hurjan hieno juttu, ärsyttää ihan hulluna se ajatus niiden taustalla: että normaaleille kuntosaleille ei voi mennä kuin hyväkuntoiset ihmiset.

Tuossa Hesarin jutussa haastateltiin tyyppiä, joka käy salilla pitämässä kuntoa yllä. Mies treenaa pienillä painoilla eikä tavoittele isoja lihaksia. Normaalit kuntosalit eivät houkuttele. "Katsovat, että tuo ei ole tosissaan, mitä se täällä tekee." Ensimmäinen ajatus tuota lukiessani oli että hei, eihän se niin mene! Ja sitten muistin, miten itseänikin ahdisti käydä kuntouttamassa vaikka tuota olkapäätä leikkauksen jälkeen salilla. Yritin miettiä, johtuiko se muiden katseista vai mahdollisesti oman pään sisäisestä ajatusvinoutumasta. En tiedä. Joka tapauksessa ärsyttää.

Vaikka mie täällä blogissa nyt olenkin enimmäkseen puhunut liikunnan iloista, kuuluu elämääni hurjasti kaikkea muutakin. Jos nyt itse olisin lyönyt itselleni tavoitteeksi runnoa itseni samaan kuntoon kuin parhaina vuosinani, varmasti ahdistaisi just nyt ihan hulluna. Sen sijaan kävin eilen kävelemässä kaupungilla kaverin kanssa ja päivälliseksi söin karkkia. Tänään pesen ikkunoita, ja myöhemmin menen ehkä uimaan, jos siivouspäivältäni kerkeän. 

Ehkä monille vaikutan liikuntavimmaiselta jurpolta, ainakin jos tämän blogin viimeaikaisiin päivityksiin perustaa ajatuksensa. Tosiasiassa ei välillä kiinnosta liikkuminen yhtään. Välillä kehityn kuntosalilla nopeasti, ja sitten tulee kausi, jolloin kiinnostaa lähinnä kalja ja suklaa. Silloin otetaan reipas askel taakse kehityksessä ja salille palatessa saa painoja hilata roppakaupalla alaspäin.

Totuus on, että mun on vaikea ymmärtää sellaisten ihmisten maailmaa, jotka eivät liiku yhtään. Mulle liikunta tulee selviönä, äidinmaidosta ja lapsuuden urheiluharrastuksista saakka. Minä aina palaan liikuntaan, vaikka välillä onkin kausia, jolloin ei niin kiinnosta. Haluaisin tsempata ihmisiä aloittamaan liikunnan harrastamisen, mutta fakta on, etten varmaan löydä oikeita sanoja. Viimekeväinen liikuntahaaste oli hienosta ajatuksestaan huolimatta monelle epäonnistunut kokeilu. En suoraan sanottuna keksi toimivia tsemppauskeinoja.

Mutta sen nyt kuitenkin halusin sanoa, että jos tätä lukee joku, joka ei oikein tiedä, uskaltaako sinne kuntosalille lähteä, kun jengi on niin tikissä ja arvostelee liikuntaharrastusta aloittavaa: 

Minä en arvostele. Tuu vaan mukaan.


1 comment:

  1. Itselle muuten oli hämmentävä oivallus eräästä hevoslehdestä lukemani lause, joka koski aikuisratsastamista. Se meni jotenkin niin, että "ratsastuksessa on muitakin aikamääreitä kuin tunti". Aivan, mikähän pakko se on itselläkin aina ajatella, että tätä tai tuota on nyt väännettävä tunti, vaikka hirveä kyrpä kasvaisi otsassa. Välillä voin ratsastaa vaikka tunnin ja 17 minuuttia, joskus 20 minuuttia, jos keli ja kaikki muukin on vituillaan. Sama pätee varmaan muussakin liikunnassa.

    ReplyDelete