Tuesday, 24 February 2015

Hermoista

Viime yönä kärsin hermokivuista. Ärsytti suunnattomasti, ja koska öiseen aikaan sitä tunnetusti kannattaa pohtia elämän suuntaa ja voimavaroja, niin senhän mie sitten tein. Ts. valvoin, kävin läpi laskupinoja ja pohdin, tuleeko elämästä yhtään mitään. Viisaus ei asu minussa.

Huonon yön jälkeen kuitenkin sisuunnuin taas. Viime aikoina mukavinta on ollut mennä käymään yliopistolla vähän haistelemassa tunnelmia ja valmistautua tulevaan gradu-urakkaan. Tosin rehellisyyden nimissä en ole fiilistellyt niinkään gradua kuin sitä, että Amicalta saa salaattia. Miettikää nyt, valmiiksi pilkottua salaattia, ja pilkkahintaan! Menen myös aina yhtä sekaisin, kun löydän jostain tuoretta hedelmäsalaattia tai muuten vain pilkottuja hedelmiä. Se on luksusta se.

Syömieni kasvisten määrä päivässä varmasti tuplaantuisi, jos joku pilkkoisi ne puolestani. Tiedän, aika onnetonta ihmiseltä, joka oli 15 vuotta kasvissyöjä. 

Joo mutta mistäs mie puhuin? Niin, päivän sisusta. Yliopistolla pyörimisen jälkeen oli luvassa elämäni eka vesijumppa. On siinä jotain absurdia, että löytää itsensä vanhainkodin kuntoutusaltaasta pomppimasta, kun taustalla soi Lambada sekä Vesku Loiri versioimassa Elastista ja toisinpäin. Mutta kyllähän mie uudestaankin menen, enkä vähiten sen takia, että sen jälkeen pääsee saunaan. Viimeistään siellä voi sitten vähän ohjata niitä öisiä ajatuskulkuja parempia suuntia kohti.


Sunday, 22 February 2015

Särmä

Endorfianhuuruisesta sunnuntai-iltapäivästäni terve! Halusin vain tulla kertomaan, että tämä viikko on ollut hyvä viikko. Ei, erinomainen viikko. Tällä viikolla olen saanut muistutuksen siitä, mitä liikunta tekee mulle. Eikä pelkästään keholle vaan myös mielelle.

Olen käynyt tällä viikolla kolme kertaa uimassa. Tässä nyt saattaa olla hienoista liioittelunmakua ilmoilla, mutta oikeasti tuntuu, että lihakseni ovat heränneet koomasta ja jokaisen liikuntakerran jälkeen ne oikein kihisevät ihan vain siitä ilosta että niitä käytetään taas. Samanlainen fiilis on myös sieluparallani. Niin kuin olisin kulkenut transsissa koko syksyn ja alkutalven ja nyt joku olisi nostanut sumuverhon pääni ympäriltä pyörimästä. 

Oikeasti kyllä varmaan olenkin kulkenut transsissa. Ei sillä, etteikö syksyyn olisi mahtunut paljon mainioita (kuoro)hetkiä, mutta liikkumattomuuden ja kiputilojen aiheuttama lamaannus vei niistä paljon. Ja miten paljon pitikään kerätä voimia, että ylipäätään pääsi niihin kuorotreeneihin! Huh. Selviytymistaistelu oli se.

Että ei kai se ihmekään jos nyt tuntuu aika makealta. 

Toki pitäisi vielä jotenkin ratkaista tämä henkilökohtainen konkurssitila, mutta ehkä sekin tästä kevään aikana selviää. Nyt on ainakin vähän enemmän voimia senkin setvimiseen. Ja ennen kaikkea pääsee purkamaan mahdollista asiasta johtuvaa vitutusta vaikka uima-altaaseen tai lenkkipolulle - asiat lähes poikkeuksetta näyttävät paremmilta liikuntasuorituksen jälkeen.


Thursday, 19 February 2015

Kiitos

Nyt on menossa UEF:n Joensuun kampuksella Puhu selän takana hyvää -kampanja. Tai siis ehkä se on menossa, vaikka näkyykin eventin mukaan alkavan vasta toukokuussa? No joka tapauksessa suosittelen kaikille, olitte joensuulaisia opiskelijoita tai ette. Hyvää voi puhua niin selän takana kuin päin naamaakin, ja hyvä mielihän siitä tulee kaikille. Paljon parempi kuin siitä pahanpuhumisesta. 

Koska osallistun tällaiseen positiiviseen kampanjaan, muotoilen tämän seuraavan tekstin vähän positiivisempaan muotoon. Kavereille olen ehkä saattanut astetta kärkkäämmän version esittää, mutta lähetään nyt hyvän kautta. Mulla on kuitenkin pakottava tarve sanoa tämä ääneen, että saan sen pois päästäni vellomasta.
(Ja hei, huomasitteko, miten hienosti vältin anglismin "saan sen pois systeemistäni"? Englanninopiskelijoille pitäisi jakaa mitaleita näistä.)

Kun olin 22-vuotias ensimmäisestä selkäleikkauksestani heräävä nuori tyttönen, sairaalahuoneessani ollut mummo alkoi kysellä, mitä varten näin nuori tyttö oli leikkaukseen joutunut. Kun sanoin, että välilevyhän sieltä leikattiin, sain takaraivooni tatuoituneen vastauksen: 

"No nythän se on elämä ohi siulta sitten." 

Tämän lausahduksen jälkeen se ei ole ollut ihan kerran tai kaksi, kun selkääni on kommentoitu sanoilla 

"sitähän ei tosiaan ois kannattanut leikata sitä sun selkää". 

Nyt siis kaikille teille, joiden kanssa olen vuosien aikana asiasta keskustellut ja jotka ETTE ole noita sanoja ulos päästäneet: KIITOS. Vaikka epäilemättä moni teistä on lukenut leikatun selän kurjuudesta sanomalehdestä, kuullut siitä kaverin tutulta tai lääkäriltä tai vaikka kokenut itse vastaavaa, teillä on ollut sen verran pelisilmää, että olette jättäneet lauseen sanomatta. Olette sen oikeaoppisesti hoksanneet, että  en ehkä halua kuulla. 

Kiitos että olette tajunneet minun jo olevan tietoinen siitä, että yhdeksän kymmenestä välilevystä paranee kuntoutuksella ja ajan kanssa, että leikkauksella on huono ennuste ja että leikattu selkä helposti rikkoutuu uudestaan. Selkäongelmien kanssa kymmenvuotisjuhlapäivää pian viettävänä olen lukenut jokusen artikkelin ja käynyt jokusella lääkärillä asiasta keskustelemassa. Ehkä jopa ymmärrätte, että kaikki eivät ole niin onnekkaita kuin ne yhdeksän kymmenestä.

Laajennan kiitokseni koskemaan muitakin sairauksien kommentointeja. Jos joku kärsii masennuksesta/mahahaavasta/syövästä ja te ette sano, että "nuo sun lääkkeet ei kyllä mitään auta" tai "parempi keinohan ois ollut tämä", olette kiitoksenne ansainneet.

Ihmiset sanovat välillä toisille ihmisille outoja asioita. Joskus ne satuttavat pahasti. Mie haluan kiittää jokaikistä, jotka ette ole sanoneet minulle, että leikkaus oli paska idea. 

Erityinen kiitos niille, jotka olette sinnikkäästi kuunnelleet ja tsempanneet ahdistuneina aikoina tuomitsematta ja besserwisseröimättä. Simo, Ilkka, Ville, Virpi ja Kimmo, en olisi ilman teitä pärjännyt. 


Tuesday, 17 February 2015

Vesieläin

Mun leikkauksen jälkeinen aika on kulunut sysäyksissä. Ja loputtomalta tuntuneessa odottelussa. Ensin odotin tikkien poistoa kaksi viikkoa, ja sen jälkeen liikunnan aloittamista toisen mokoman. Aika, se piru mateli.
 
HBO Nordicin (Treme!!) avulla kuitenkin selvisin, ja tästä eteenpäin saa alkaa palailla liikuntahommiin! Jumppiin tai juoksulenkille en saanut lupaa, mutta esim. uinti ja kuntosali pääsivät jo listoille. Ja miehän heitin samoin tein uikkarit Tundramatiks-kassiin ja painelin Vesikkoon liikuntailtapäivän kunniaksi.

Pelotti kyllä etukäteen, miten paljon kipuja uinti aiheuttaisi - hermokipu on vielä jatkunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Vaan ehkä se hermonperkele tajusi, että ei kannata mun kanssa alkaa, kun häviö on edessä kuitenkin: altaassa ei tuntunut pahalta hetkeäkään. Paitsi silloin kun tajusin, että olen rapakunnossa ja että jos aion selvitä huomenna sängystä ylös, on ehkä maltettava ylös sieltä altaasta hyvän sään aikana. 

Ensi viikolla ajattelin uskaltautua allasjumppaan. Tästä kiitos Sykkeelle - huippua, että listoilla on lajeja myös tällaisille vammaisille. Myöhemmin keväällä olisi luvassa ehkä pilatesta ja muita keskivartaloa kidutt vahvistavia jumppia. Uintia aion jatkaa taas, ja kuntosalia tietty.

Ruoto kuntoon -kampanja saattaa johtaa hävyttömään itseni kehumiseen sosiaalisessa mediassa ja just niihin raivostuttaviin "taas mie oon täällä salilla, huhhuh jo seittemäs kerta tällä viikolla" -statuksiin. Suokaa se anteeksi. Lupaan palata järkiini heti, kun täältä pilvistä laskeudun. Toisaalta toivon, etten ihan hetkeen laskeudu, sillä onhan tämä nyt ihan parasta. Pääsee liikkumaan ja olemaan terveempi taas, onko mitään huipumpaa?



Tuesday, 10 February 2015

Etenemisestä

Tämä on nyt virallinen elopainokirjoitus. Jos jotain mahdollisesti ahdistaa, että virallisten suositusten mukaisesti normaalipainoinen ihminen puhuu nyt painonpudotuksesta, kannattaa jättää lukematta. Ihan vain varoituksena.

Olen ollut koko elämäni joko normaali- tai alipainoinen, kun katsotaan painoindeksiä. Alipainoinen olin viimeksi ehkä yläasteella - junou, teini-iän pituuspyrähdys ja liikuntaharrastukset päälle - ja sen jälkeen siellä parinkympin päällä koko ajan. Mitään varsinaisia paino-ongelmia minulla siis ei ole ollut enkä nyt väitä, että olisi nytkään. 

Sen kuitenkin uskaltanen tässä tunnustaa, että en viihdy kehossani parhaalla mahdollisella tavalla juuri nyt. Ei sillä, että olisin nyt jotenkin holtittomasti lihonut, mutta huomasin taannoin farkkuostoksilla, että vanha tuttu kokoni ei enää mahtunut päälle. Ärsytti ihan hulluna. Ärsyttää vieläkin. 

Ei mua tietenkään se varsinaisesti rassaa, että paino nousee, vaan se, mitä se tässä tapauksessa edustaa. Rikki menemistä ja liikkumattomuutta. Kyvyttömyyttä auttaa itseään pysymään kunnossa. 

Olen sen ehkä täällä joskus aiemmin sanonutkin, mutta mie näen vartaloni ensisijaisesti funktionaalisuuden kautta. Jos se ei toimi, niin se näyttääkin heti rumalta. Sillä ei ole koskaan ollut mitään merkitystä, onko kroppa oikeasti muuttunut mihinkään suuntaan sen toimimattomuuden takia. Mutta tietenkin nyt, kun se oikeastikin on muuttunut tämän selkärikon seurauksena, alkoi ottaa aivoon niin paljon, että oli pakko tehdä jotain. Liityin pitkän tauon jälkeen Kiloklubiin ja aloin vähän tuunata ruokavaliota terveellisempään suuntaan. Aikaisemmin olen ollut siellä lähinnä seuraamassa, että syön tarpeeksi proteiinia ja että muistan syödä ylipäätään tarpeeksi, nyt lähdin ihan rehellisesti vähentämään kalorien määrää.

Mulla ei edelleenkään ole tietoa, kuinka paljon painan nyt, enkä sitä lukua ajatellutkaan sen enempää tuijotella. Mittasin kuitenkin pari viikkoa sitten vyötärönympäryksen, jotta voi vähän seurata, mitä tapahtuu.

Ja tättärää, onhan tässä tapahtunut! Oikeastaan aika hullun pienillä muutoksilla vyötärö on pienentynyt parissa viikossa kolme senttiä. Siis 3 cm! Eikä ole tarvinnut ihmisen nähdä nälkää tai kikkailla pois hiilareita, hedelmiä, maitotuotteita tai mitään mitä joka toinen laihdutusjuttu tai -ohjelma tuntuu suosittelevan.

No okei, mun syksy oli ehkä hienoisesti vaikea, ja jossain vaiheessa ahdisti niin hulluna etten ihan kauheasti katsonut, mitä suuhuni pistin. Ekaa kertaa sitten teinivuosien saatoin ostaa suklaalevyn - sellaisen ison - ja syödä sen melkein kokonaan yhdessä illassa.
Vai söinkös mie kerran sen kokonaankin yhdeltä istumalta? Taisin siitä kirjoittaa sosiaaliseen mediaan mutten muista. No enivei, se suklaansyönti jäi mieleen sellaisena välinpitämättömyyden kulminaationa ja esimerkkinä. 

(Nyt muuten tätä kirjoittaessani tekee hulluna mieli suklaata. Gaaaah!)

Niin ja tosiaan mie olin käytännössä koko syksyn kokonaan liikkumatta. Nyt olen voinut aloittaa kävelyn jo, ja se varmasti näkyy. Kun yhdistää sen, ettei vedä suklaalevyä iltapalaksi ja pystyy kävelemään kauppaan, niin kai sitä voi jokusen sentin napsauttaa pois nopeastikin.Tämä siis siitä huolimatta, että viime viikonloppuna ravitsin itseäni lähinnä oluella ja pitsalla.

Mutta niin, se pointtini tässä koko jutussa oli että hitto, miten hyvä mieli tulee siitä, että edistystä tapahtuu! Hyvään suuntaan! Nuo kolme senttiä tarkoittavat sitä, että vartaloni on alkanut taas toimia. Tällaiselle kärsimättömälle mielelle tekee hyvää vähän korostaa näitä pieniäkin etappeja, että muistaa hitaankin etenemisen olevan toipumista. 

Ja ei siis sillä, että painon putoaminen olisi lähelläkään kärkiprioriteettejani, mutta sanonpa vaan, että keväällä aion mahtua taas vanhaan kokooni.

Friday, 6 February 2015

Kevättä tisseissä!

Selkäkipujen tuoman pakkorötväämisen tuloksena joutenolokiintiöni täyttyi arviolta marraskuun 17. päivä, ja mitä leikkauksen etu- ja jälkikäteisjännittäminen vei levottomuudelta terää, tuli se tuplasti takaisin nyt. Se on täällä taas: kevättäpinä! Täpin täpin!

Niin kuin kaverilleni pari päivää sitten sanoin, en tiedä, kumpi puoli musta on ärsyttävämpi: se lievästi apaattinen ja sarkastinen talvi-Katja vai keväthullu riehu-Katja. Epäilen jälkimmäistä, ainakin jos itse ei ole samaa maata keväisin. 

Ja jos nyt siellä ihmettelet, että mitä se akka horisee, nythän on vielä talvi, niin höpsis! Siellä se kevät odottelee nurkan takana. Ihan kohta juostaan varpaat paljaana vihreällä nurmella ja ollaan pussikaljalla Pielisjoen rannalla.

Todistuskappale 1: auringonsäteet lämmittävät jo!

Tai siis että en tiedä, miksi tämä täpinä aina alkaa jo helmikuussa. Niin se vain on aina tehnyt. Veikkailen, että pienikin valomäärän lisääntyminen tekee musta yhtä hullun kuin sen väheneminen apaattisen.

Kaveri - ei kevätihminen - manasi, että kevät paljastaa aina kauniin lumipeitteen alta rempallaan olevat asiat, virheet ja paskan. Johon minä olin että SEKIN ON SIISTIÄ! Että SITTEN VOI SIIVOTA JA KORJATA!


Todistuskappale 2: likaiset ikkunat
Olen tällä viikolla kyllä toteuttanutkin maanisia siivoushuutojani. Varasin kirppispöydän ja nyt siivoilen kaapeista turhaa omaisuutta lojeksimasta. Kävin opintotukipäivän kunniaksi ostamassa Sykettä-tarran opiskelijakorttiini. Kävin Punnarista chiasiemeniä ja tein niistä poweraamiaista itselleni. Mielessäni olen suunnitellut kämpän huonekalut uuteen järjestykseen ja sisustanut läävän muutenkin uuteen uskoon. Harmi Hyvä Harmi, ettei ole selkää siirrellä huonekaluja tai rahaa ostaa sisustusasioita. Jälkimmäiseen liittyen olen kyllä hakenut töitä, jotten esim. kuole nälkään tässä kevään aikana. 

Huonekalujen siirtelyn sijaan olen maalannut kynttilänjalkoja ja asetellut ruukkuja. Oujee.

Että touhuttu on. Pahoittelut jo etukäteen kaikille, tänä vuonna lienee odotettavissa vielä normaaliakin hullumpi kevätlevottomuus. Onneksi pääsee sitä edes osin purkamaan liikunnan pariin. Ja toivon mukaan duunikeikkojen! Näiden suhteen saa pitää peukkuja pystyssä. (Saa myös tarjota töitä.) Jos nyt ei muun syyn vuoksi, niin sen takia, että miettikää miten maaninen musta tulee, jos en pääse purkamaan energioita mihinkään. Niin!


Monday, 2 February 2015

Sykettä!

Multa poistettiin äsken niitit (eli metalliset tikit) selästä. Ekat kaksi viikkoa siis selätetty, jee! Kehoni odottaa seuraavaa etappia niin kovin, että en tiedä, miten päin tässä nyt olisi. 

Kahden viikon päästä siis on aika fysioterapeutille, ja samalla viikolla voi alkaa testailla eri liikuntamuotoja. Suunnitelmissa ainakin uimahalliin meno. Tunnin päästä voi ilmoittautua ISYY:n liikuntailtapäivän ilmaiseen uintiin, sormet jo syyhyävät. Siihen asti luvassa kävelyä ja henkisen kantin kasvattamista sen suhteen, että ei panikoi kivuista liikaa. Onneksi pääsen huomisesta alkaen myös saunaan, siellä puhdistan paniikin sielustani. Voi sauna!

Tajusin muuten uinnin ilmoittautumislinkkiä etsiessäni, että nykyään opiskelijat saavat käyttää Areenan kuntosalia arkisin klo 12-16. Mitä on tämä? Tai siis tiedänhän mie, mitä tämä on: Sykettä susirajalla. Nykyään liikuntapalveluilla on lukuvuosittainen hinta, mutta palveluiden laatu parempi. Esimerkiksi tämän päivän tarjonnassa on perussalin lisäksi pumppia, kahvakuulaa, zumbaa ja spinningiä. Tiistaina tarjonnassa muun muassa joogaa, pilatesta ja allasjumppaa. Olen vaikuttunut. Ja hintaahan kaikelle tälle on tältä lukukaudelta 25 euroa. 

Toistan: opiskelija voi käydä jumpissa ja kuntosalilla ja palloiluvuoroilla niin paljon kuin sielu sietää tämän kevään (ja kesän) 25 eurolla. En tiijä, mutta se voi olla, että tällä hetkellä paikallisia liikuntapalveluiden tarjoajia kauniisti ilmaisten kaduttaa, että eivät ole tajunneet laittaa kunnollisia opiskelija-alennuksia palveluihinsa. Minkähänlainen kato lieneekään liikuntapaikoissa?

Kuvakaappaus sykettä.fi -sivulta
Vahvasti nyt ainakin omalla kohdallani näyttää siltä, Kyllähän se nyt on selvää, että liikuntapalettini koostuu jatkossa Sykkeen tarjonnasta. Onhan tämä ehkä parasta hyvinvointitarjontaa, mitä yliopiston piirissä on tarjottu koskaan. Kiitos, ISYY!

EDIT: Mitä enemmän selailen noita Sykettä-sivuja, sitä enemmän täpinä yltyy. EN MALTA ODOTTAA!!