Sunday, 29 March 2015

Jos treenaa salilla eikä ole näkyviä lihaksia, onko se liikuntaa ollenkaan?

Osallistuin viime keväänä liikuntahaasteeseen. Aikaa oli kymmenen viikkoa ja liikuntamääränsä sai itse määritellä. Eräs liikuntaa harrastamaton tuttuni laittoi tavoitteeksi suorilta 100 tuntia, siis kymmenen tuntia viikossa. Arvaatteko, miten kävi? Myös monelta enemmänkin liikuntaa harrastavalta meni siinä kevään aikana maku koko touhusta, kun piti kytätä niitä tunteja jatkuvasti. Ymmärrän täysin. Jos sitä olisi sadan tunnin haasteen aikana joutunut äkkiä vaikka viisaudenhampaidenpoistoon, olisi koko loppuhaasteen ajan joutunut kirimään hullua vauhtia saadakseen tunnit täyteen. No joo, haasteet on haasteita, mutta on tuossa jotain samaa kuin yleisemminkin tässä ilmapiirissä, että jos ei tee täysiä, voi jättää tekemättä.

Yle uutisoi jutun, josta olen itse meuhannut aina tilaisuuden sattuessa: Moni suomalainen hukkaa liikuntamotivaation liian suuren tavoitteen takia.
Hesarissa taas oli tänään artikkeli, jossa kerrottiin, että Kuopioon on avattu kuntosali lihaville.

Tämä tämänhetkinen fitness-villitys on johtanut sellaiseen harhaluuloon, että liikuntaa pitää harrastaa hampaat irvessä ja vähintään se kuusi tuntia viikossa. Tavoitteiden pitää olla taivaissa ja niihin pitää pyrkiä mahdollisimman nopeasti. Samaan aikaan on syytä tuunata ruokavaliosta pois suurin osa hiilareista, maitotuotteista ja hedelmistäkin, koska ilman kunnollista ruokavaliota ei saa näkyviä tuloksia. Ylipäätään pitää näkyä tuloksia.

Motivoiva vai ahdistava?

Ymmärtääkseni suurin osa meistä kuitenkin harrastaa liikuntaa siinä muun elämän ohella. Aamut eivät ala poweraamiaisilla eikä salilla kiskota protskupirtelöä. Treenit eivät satu enemmän kuin elämä ja jalkapäivän jälkeisinä päivinä pystyy kävelemään normaalisti. Jos kavereita tulee kylään, kerkee salille mennä joku toinenkin päivä. Junou.

Vaikka nämä lihaville tai liikuntaa harrastamattomille tarkoitetut kuntosalit ja muut ovat mielestäni hurjan hieno juttu, ärsyttää ihan hulluna se ajatus niiden taustalla: että normaaleille kuntosaleille ei voi mennä kuin hyväkuntoiset ihmiset.

Tuossa Hesarin jutussa haastateltiin tyyppiä, joka käy salilla pitämässä kuntoa yllä. Mies treenaa pienillä painoilla eikä tavoittele isoja lihaksia. Normaalit kuntosalit eivät houkuttele. "Katsovat, että tuo ei ole tosissaan, mitä se täällä tekee." Ensimmäinen ajatus tuota lukiessani oli että hei, eihän se niin mene! Ja sitten muistin, miten itseänikin ahdisti käydä kuntouttamassa vaikka tuota olkapäätä leikkauksen jälkeen salilla. Yritin miettiä, johtuiko se muiden katseista vai mahdollisesti oman pään sisäisestä ajatusvinoutumasta. En tiedä. Joka tapauksessa ärsyttää.

Vaikka mie täällä blogissa nyt olenkin enimmäkseen puhunut liikunnan iloista, kuuluu elämääni hurjasti kaikkea muutakin. Jos nyt itse olisin lyönyt itselleni tavoitteeksi runnoa itseni samaan kuntoon kuin parhaina vuosinani, varmasti ahdistaisi just nyt ihan hulluna. Sen sijaan kävin eilen kävelemässä kaupungilla kaverin kanssa ja päivälliseksi söin karkkia. Tänään pesen ikkunoita, ja myöhemmin menen ehkä uimaan, jos siivouspäivältäni kerkeän. 

Ehkä monille vaikutan liikuntavimmaiselta jurpolta, ainakin jos tämän blogin viimeaikaisiin päivityksiin perustaa ajatuksensa. Tosiasiassa ei välillä kiinnosta liikkuminen yhtään. Välillä kehityn kuntosalilla nopeasti, ja sitten tulee kausi, jolloin kiinnostaa lähinnä kalja ja suklaa. Silloin otetaan reipas askel taakse kehityksessä ja salille palatessa saa painoja hilata roppakaupalla alaspäin.

Totuus on, että mun on vaikea ymmärtää sellaisten ihmisten maailmaa, jotka eivät liiku yhtään. Mulle liikunta tulee selviönä, äidinmaidosta ja lapsuuden urheiluharrastuksista saakka. Minä aina palaan liikuntaan, vaikka välillä onkin kausia, jolloin ei niin kiinnosta. Haluaisin tsempata ihmisiä aloittamaan liikunnan harrastamisen, mutta fakta on, etten varmaan löydä oikeita sanoja. Viimekeväinen liikuntahaaste oli hienosta ajatuksestaan huolimatta monelle epäonnistunut kokeilu. En suoraan sanottuna keksi toimivia tsemppauskeinoja.

Mutta sen nyt kuitenkin halusin sanoa, että jos tätä lukee joku, joka ei oikein tiedä, uskaltaako sinne kuntosalille lähteä, kun jengi on niin tikissä ja arvostelee liikuntaharrastusta aloittavaa: 

Minä en arvostele. Tuu vaan mukaan.


Wednesday, 25 March 2015

Oudot jutut

Kummallinen viikko menossa. Väsymykseni jatkuu vain, ja sen lisäksi mulle on syntynyt krooninen pohjaton maha -syndrooma, ts. tekee mieli syödä koko maailma. Epäilen, että nämä kaksi liittyvät toisiinsa: väsynyt keho/mieli yrittää kompensoida väsymystä ylimääräisen ruoan tuomalla energialla. Tässä tapauksessa se tarkoittaa mahdollisimman energiatehokkaita ruokia: suklaata, sipsejä ja juustolla kuorrutettuja asioita. Gaaaah.

Kuntoutusjumppapuolella vasta onkin kummallista, mutta vähän paremmalla tavalla. Olen pikkuhiljaa alkanut testailla erilaisia selkälihasliikkeitä (muutakin kuin syvien lihasten aktivointia siis), ja jokaisen liikkeen kohdalla tuntuu, kuin opettelisin liikettä ensimmäistä kertaa. Niin kuin olisi tehdasasetuksissa.

Kuva: ellit.fi

Tässäkin liikkeessä pitää ihan tosissaan miettiä, miten se jalka tuolta nouseekaan. Lihasten käyttö on siis vielä ihan hakusessa. On kuitenkin siistiä, että voi testailla eri liikkeitä ja kokea edistymistä melkein joka kerta. Joka päivä kun muistaa jumpata, niin eiköhän tämä tästä pikkuhiljaa. Ehkä tämä väsykin - ja loputon syömisvimma! - alkaa helpottaa, kun keho kuntoutuu. 


Tuesday, 10 March 2015

Seitsemän viikkoa leikkauksesta

Tämä aamu ei ollut sitä kirkkainta timangia maailmassa - kissa onnistui heti aamun aluksi reuhaamaan enemmän kuin keskimääräinen känniääliö aamuviiden jatkoilla, ja tuli lisää huonoja uutisia henkilökohtaiselta talousrintamalta - mutta jokin edes tuntuu olevan kunnossa, selkäni nimittäin! 

Kävin leikkauksenjälkeistarkastuksessa leikanneella lääkärillä ja sairaalan fysioterapeutilla, ja molemmat tuntuivat olevan sitä mieltä, että huoleen ei ole aihetta. Hermokipuja edelleen tulee ja menee, mutta eihän se tietty ole ihmekään, kun se hermojuuri oli siellä ihan runtussa ties kuinka pitkään. Vuosikin voi kuulemma mennä ennen kuin näkee, poistuvatko hermosäryt kokonaan, mutta että niistä ei kannata olla huolissaan, jos eivät tästä pahene. 

Enkä kyllä enää alkusokin jälkeen olekaan ollut, sillä pärjään huoletta tätä nykyä kokonaan ilman särkylääkkeitä. Vertailun vuoksi kerrottakoon, että leikkausta ennen päiväannokseni särkylääkkeitä piti sisällään 3 x kipukynnystä nostavaa (epilepsia)lääkettä, 3-4 x 800 mg ibuprofeenia ja 3-4 x 1g parasetamolia. Plus satunnaiset panacodit auttamaan nukkumishommissa.

Fysioterapeutti oli lisäksi sitä mieltä, että koska olen normaalipainoinen, liikunnallinen ja kehoni hyvin tiedostava ihminen, minun ei tarvitse enää käydä fysioterapiassa. Ei se olisi mua kyllä haitannut siellä käydä, mutta kyllähän sitä kehulitanian saattelemana jaksaa keskenäänkin kuntouttaa. Liikuntaa saan tehdä niin kuin huvittaa ja oman harkintani mukaan. Kuulemma osaan itse arvioida, mikä kannattaa ja mikä ei. Jos tulee tehtyä liikaa, selkä kyllä muistuttaa. 

Sen kunniaksi taidan tänään taas ponkaista uintihommiin. Muita ongelmia mietin lisää huomenna.

Sunday, 8 March 2015

Naistenpäivää

Asioita, mistä mie pidän: kukat, livemusiikki, olut, kylpylät ja hemmotteluhoidot, liikunta, jääkiekko penkkiurheiluna, pelikonsolit, kahvi, sipsit, karkki ja suklaa, kauniit tavarat, vanhat huonekalut, niiden kunnostaminen, autolla ajaminen ja kuorossa laulaminen. 

Asioita, mitä omistan: hiustenkuivaaja, ilmakiharrin, kuumailmapuhallin, tasohiomakone, miljoonat neulontapuikot, kauheesti kukkia, pelikonsoli ja koristetyynyjä.

Tänään olen kiitollinen, että voin kohtuullisen vapaasti olla, mitä haluan - tätä fyysistä sukupuoltani tähän itseni toteuttamiseen sen ihmeemmin sotkematta. Ärsyynnyn aina, kun joku olettaa minun persoonastani asioita vain sen takia, että fyysisesti olen nainen. Ja toisaalta taas olen iloinen, että voin sen vapaasti tehdä vaikka täällä blogissa. Kaikilla ei ole sitä luksusta.

Jotkut eivät tänään halua juhlia, koska maailma (ja Suomikin!) on vieläkin täynnä epätasa-arvoa. Ymmärrän senkin näkökulman mainiosti. Itse ajattelen kuitenkin ehkä niin, että naisten saavutettujen etujen tunnustaminen ja niistä kiitollisena oleminen ei ole keneltäkään pois. Maailma eikä Suomi ole vielä lähellekään valmis tasa-arvoasioissa, mutta aion siitä huolimatta tänään olla iloinen siitä, että voin naiseudestani huolimatta (eh) olla melkein mitä vain maan ja taivaan välillä. Samaan aikaan toivon, että muutkin naiset pääsisivät samaan tilanteeseen vielä joku päivä.

Että ihanaa naistenpäivää, te kaikki. Juhlitaan sitä tänään juuri niin kuin halutaan.

Tässä vielä loppuun lukemisen arvoinen artikkeli: Voi, kuinka naiset pitävätkin suklaasta (eivät) (Nyt.fi)


Monday, 2 March 2015

Väsy

Tänään oli ohjelmassa operaatio Pysy hereillä nainen. Operaatiota tähditti puoli vuotta hermokipujen johdosta epäsäännölliseen vuorokausirytmiin ehdollistunut nuorehko nainen, jonka aivokapasiteetti kutistuu keskimäärin 78 prosenttia vajaiden yöunien jälkeen. Lukuisten rytminkääntöyritysten jälkeen hän päätti pakottautua hereille neljän tunnin yöunien jälkeen ja yritti pysytellä hereillä iltaan saakka. Lopputuloksena kiukuttelua, yliaktiivisuutta ja murheen alhoja. Hyvältä etäisyydeltä seurattuna erinomainen komedia, lähempänä ainekset hyytävään draamaan. 

Että hieman raskaampi päivä. Mutta päivän positiivisiin kuului kuorossa oleminen, valmistamani mainio hernetahna, reipas kävelylenkki ja kaverin huippu tarjous lainata vanhaa järkkäriään, että voin harjoitella kuvaamista. Tästä parempaan huomiseen.

P.S. Mie niin vielä hankin itselleni kameran. Ettäs tiijätte.




Tuesday, 24 February 2015

Hermoista

Viime yönä kärsin hermokivuista. Ärsytti suunnattomasti, ja koska öiseen aikaan sitä tunnetusti kannattaa pohtia elämän suuntaa ja voimavaroja, niin senhän mie sitten tein. Ts. valvoin, kävin läpi laskupinoja ja pohdin, tuleeko elämästä yhtään mitään. Viisaus ei asu minussa.

Huonon yön jälkeen kuitenkin sisuunnuin taas. Viime aikoina mukavinta on ollut mennä käymään yliopistolla vähän haistelemassa tunnelmia ja valmistautua tulevaan gradu-urakkaan. Tosin rehellisyyden nimissä en ole fiilistellyt niinkään gradua kuin sitä, että Amicalta saa salaattia. Miettikää nyt, valmiiksi pilkottua salaattia, ja pilkkahintaan! Menen myös aina yhtä sekaisin, kun löydän jostain tuoretta hedelmäsalaattia tai muuten vain pilkottuja hedelmiä. Se on luksusta se.

Syömieni kasvisten määrä päivässä varmasti tuplaantuisi, jos joku pilkkoisi ne puolestani. Tiedän, aika onnetonta ihmiseltä, joka oli 15 vuotta kasvissyöjä. 

Joo mutta mistäs mie puhuin? Niin, päivän sisusta. Yliopistolla pyörimisen jälkeen oli luvassa elämäni eka vesijumppa. On siinä jotain absurdia, että löytää itsensä vanhainkodin kuntoutusaltaasta pomppimasta, kun taustalla soi Lambada sekä Vesku Loiri versioimassa Elastista ja toisinpäin. Mutta kyllähän mie uudestaankin menen, enkä vähiten sen takia, että sen jälkeen pääsee saunaan. Viimeistään siellä voi sitten vähän ohjata niitä öisiä ajatuskulkuja parempia suuntia kohti.


Sunday, 22 February 2015

Särmä

Endorfianhuuruisesta sunnuntai-iltapäivästäni terve! Halusin vain tulla kertomaan, että tämä viikko on ollut hyvä viikko. Ei, erinomainen viikko. Tällä viikolla olen saanut muistutuksen siitä, mitä liikunta tekee mulle. Eikä pelkästään keholle vaan myös mielelle.

Olen käynyt tällä viikolla kolme kertaa uimassa. Tässä nyt saattaa olla hienoista liioittelunmakua ilmoilla, mutta oikeasti tuntuu, että lihakseni ovat heränneet koomasta ja jokaisen liikuntakerran jälkeen ne oikein kihisevät ihan vain siitä ilosta että niitä käytetään taas. Samanlainen fiilis on myös sieluparallani. Niin kuin olisin kulkenut transsissa koko syksyn ja alkutalven ja nyt joku olisi nostanut sumuverhon pääni ympäriltä pyörimästä. 

Oikeasti kyllä varmaan olenkin kulkenut transsissa. Ei sillä, etteikö syksyyn olisi mahtunut paljon mainioita (kuoro)hetkiä, mutta liikkumattomuuden ja kiputilojen aiheuttama lamaannus vei niistä paljon. Ja miten paljon pitikään kerätä voimia, että ylipäätään pääsi niihin kuorotreeneihin! Huh. Selviytymistaistelu oli se.

Että ei kai se ihmekään jos nyt tuntuu aika makealta. 

Toki pitäisi vielä jotenkin ratkaista tämä henkilökohtainen konkurssitila, mutta ehkä sekin tästä kevään aikana selviää. Nyt on ainakin vähän enemmän voimia senkin setvimiseen. Ja ennen kaikkea pääsee purkamaan mahdollista asiasta johtuvaa vitutusta vaikka uima-altaaseen tai lenkkipolulle - asiat lähes poikkeuksetta näyttävät paremmilta liikuntasuorituksen jälkeen.


Thursday, 19 February 2015

Kiitos

Nyt on menossa UEF:n Joensuun kampuksella Puhu selän takana hyvää -kampanja. Tai siis ehkä se on menossa, vaikka näkyykin eventin mukaan alkavan vasta toukokuussa? No joka tapauksessa suosittelen kaikille, olitte joensuulaisia opiskelijoita tai ette. Hyvää voi puhua niin selän takana kuin päin naamaakin, ja hyvä mielihän siitä tulee kaikille. Paljon parempi kuin siitä pahanpuhumisesta. 

Koska osallistun tällaiseen positiiviseen kampanjaan, muotoilen tämän seuraavan tekstin vähän positiivisempaan muotoon. Kavereille olen ehkä saattanut astetta kärkkäämmän version esittää, mutta lähetään nyt hyvän kautta. Mulla on kuitenkin pakottava tarve sanoa tämä ääneen, että saan sen pois päästäni vellomasta.
(Ja hei, huomasitteko, miten hienosti vältin anglismin "saan sen pois systeemistäni"? Englanninopiskelijoille pitäisi jakaa mitaleita näistä.)

Kun olin 22-vuotias ensimmäisestä selkäleikkauksestani heräävä nuori tyttönen, sairaalahuoneessani ollut mummo alkoi kysellä, mitä varten näin nuori tyttö oli leikkaukseen joutunut. Kun sanoin, että välilevyhän sieltä leikattiin, sain takaraivooni tatuoituneen vastauksen: 

"No nythän se on elämä ohi siulta sitten." 

Tämän lausahduksen jälkeen se ei ole ollut ihan kerran tai kaksi, kun selkääni on kommentoitu sanoilla 

"sitähän ei tosiaan ois kannattanut leikata sitä sun selkää". 

Nyt siis kaikille teille, joiden kanssa olen vuosien aikana asiasta keskustellut ja jotka ETTE ole noita sanoja ulos päästäneet: KIITOS. Vaikka epäilemättä moni teistä on lukenut leikatun selän kurjuudesta sanomalehdestä, kuullut siitä kaverin tutulta tai lääkäriltä tai vaikka kokenut itse vastaavaa, teillä on ollut sen verran pelisilmää, että olette jättäneet lauseen sanomatta. Olette sen oikeaoppisesti hoksanneet, että  en ehkä halua kuulla. 

Kiitos että olette tajunneet minun jo olevan tietoinen siitä, että yhdeksän kymmenestä välilevystä paranee kuntoutuksella ja ajan kanssa, että leikkauksella on huono ennuste ja että leikattu selkä helposti rikkoutuu uudestaan. Selkäongelmien kanssa kymmenvuotisjuhlapäivää pian viettävänä olen lukenut jokusen artikkelin ja käynyt jokusella lääkärillä asiasta keskustelemassa. Ehkä jopa ymmärrätte, että kaikki eivät ole niin onnekkaita kuin ne yhdeksän kymmenestä.

Laajennan kiitokseni koskemaan muitakin sairauksien kommentointeja. Jos joku kärsii masennuksesta/mahahaavasta/syövästä ja te ette sano, että "nuo sun lääkkeet ei kyllä mitään auta" tai "parempi keinohan ois ollut tämä", olette kiitoksenne ansainneet.

Ihmiset sanovat välillä toisille ihmisille outoja asioita. Joskus ne satuttavat pahasti. Mie haluan kiittää jokaikistä, jotka ette ole sanoneet minulle, että leikkaus oli paska idea. 

Erityinen kiitos niille, jotka olette sinnikkäästi kuunnelleet ja tsempanneet ahdistuneina aikoina tuomitsematta ja besserwisseröimättä. Simo, Ilkka, Ville, Virpi ja Kimmo, en olisi ilman teitä pärjännyt. 


Tuesday, 17 February 2015

Vesieläin

Mun leikkauksen jälkeinen aika on kulunut sysäyksissä. Ja loputtomalta tuntuneessa odottelussa. Ensin odotin tikkien poistoa kaksi viikkoa, ja sen jälkeen liikunnan aloittamista toisen mokoman. Aika, se piru mateli.
 
HBO Nordicin (Treme!!) avulla kuitenkin selvisin, ja tästä eteenpäin saa alkaa palailla liikuntahommiin! Jumppiin tai juoksulenkille en saanut lupaa, mutta esim. uinti ja kuntosali pääsivät jo listoille. Ja miehän heitin samoin tein uikkarit Tundramatiks-kassiin ja painelin Vesikkoon liikuntailtapäivän kunniaksi.

Pelotti kyllä etukäteen, miten paljon kipuja uinti aiheuttaisi - hermokipu on vielä jatkunut säännöllisen epäsäännöllisesti. Vaan ehkä se hermonperkele tajusi, että ei kannata mun kanssa alkaa, kun häviö on edessä kuitenkin: altaassa ei tuntunut pahalta hetkeäkään. Paitsi silloin kun tajusin, että olen rapakunnossa ja että jos aion selvitä huomenna sängystä ylös, on ehkä maltettava ylös sieltä altaasta hyvän sään aikana. 

Ensi viikolla ajattelin uskaltautua allasjumppaan. Tästä kiitos Sykkeelle - huippua, että listoilla on lajeja myös tällaisille vammaisille. Myöhemmin keväällä olisi luvassa ehkä pilatesta ja muita keskivartaloa kidutt vahvistavia jumppia. Uintia aion jatkaa taas, ja kuntosalia tietty.

Ruoto kuntoon -kampanja saattaa johtaa hävyttömään itseni kehumiseen sosiaalisessa mediassa ja just niihin raivostuttaviin "taas mie oon täällä salilla, huhhuh jo seittemäs kerta tällä viikolla" -statuksiin. Suokaa se anteeksi. Lupaan palata järkiini heti, kun täältä pilvistä laskeudun. Toisaalta toivon, etten ihan hetkeen laskeudu, sillä onhan tämä nyt ihan parasta. Pääsee liikkumaan ja olemaan terveempi taas, onko mitään huipumpaa?



Tuesday, 10 February 2015

Etenemisestä

Tämä on nyt virallinen elopainokirjoitus. Jos jotain mahdollisesti ahdistaa, että virallisten suositusten mukaisesti normaalipainoinen ihminen puhuu nyt painonpudotuksesta, kannattaa jättää lukematta. Ihan vain varoituksena.

Olen ollut koko elämäni joko normaali- tai alipainoinen, kun katsotaan painoindeksiä. Alipainoinen olin viimeksi ehkä yläasteella - junou, teini-iän pituuspyrähdys ja liikuntaharrastukset päälle - ja sen jälkeen siellä parinkympin päällä koko ajan. Mitään varsinaisia paino-ongelmia minulla siis ei ole ollut enkä nyt väitä, että olisi nytkään. 

Sen kuitenkin uskaltanen tässä tunnustaa, että en viihdy kehossani parhaalla mahdollisella tavalla juuri nyt. Ei sillä, että olisin nyt jotenkin holtittomasti lihonut, mutta huomasin taannoin farkkuostoksilla, että vanha tuttu kokoni ei enää mahtunut päälle. Ärsytti ihan hulluna. Ärsyttää vieläkin. 

Ei mua tietenkään se varsinaisesti rassaa, että paino nousee, vaan se, mitä se tässä tapauksessa edustaa. Rikki menemistä ja liikkumattomuutta. Kyvyttömyyttä auttaa itseään pysymään kunnossa. 

Olen sen ehkä täällä joskus aiemmin sanonutkin, mutta mie näen vartaloni ensisijaisesti funktionaalisuuden kautta. Jos se ei toimi, niin se näyttääkin heti rumalta. Sillä ei ole koskaan ollut mitään merkitystä, onko kroppa oikeasti muuttunut mihinkään suuntaan sen toimimattomuuden takia. Mutta tietenkin nyt, kun se oikeastikin on muuttunut tämän selkärikon seurauksena, alkoi ottaa aivoon niin paljon, että oli pakko tehdä jotain. Liityin pitkän tauon jälkeen Kiloklubiin ja aloin vähän tuunata ruokavaliota terveellisempään suuntaan. Aikaisemmin olen ollut siellä lähinnä seuraamassa, että syön tarpeeksi proteiinia ja että muistan syödä ylipäätään tarpeeksi, nyt lähdin ihan rehellisesti vähentämään kalorien määrää.

Mulla ei edelleenkään ole tietoa, kuinka paljon painan nyt, enkä sitä lukua ajatellutkaan sen enempää tuijotella. Mittasin kuitenkin pari viikkoa sitten vyötärönympäryksen, jotta voi vähän seurata, mitä tapahtuu.

Ja tättärää, onhan tässä tapahtunut! Oikeastaan aika hullun pienillä muutoksilla vyötärö on pienentynyt parissa viikossa kolme senttiä. Siis 3 cm! Eikä ole tarvinnut ihmisen nähdä nälkää tai kikkailla pois hiilareita, hedelmiä, maitotuotteita tai mitään mitä joka toinen laihdutusjuttu tai -ohjelma tuntuu suosittelevan.

No okei, mun syksy oli ehkä hienoisesti vaikea, ja jossain vaiheessa ahdisti niin hulluna etten ihan kauheasti katsonut, mitä suuhuni pistin. Ekaa kertaa sitten teinivuosien saatoin ostaa suklaalevyn - sellaisen ison - ja syödä sen melkein kokonaan yhdessä illassa.
Vai söinkös mie kerran sen kokonaankin yhdeltä istumalta? Taisin siitä kirjoittaa sosiaaliseen mediaan mutten muista. No enivei, se suklaansyönti jäi mieleen sellaisena välinpitämättömyyden kulminaationa ja esimerkkinä. 

(Nyt muuten tätä kirjoittaessani tekee hulluna mieli suklaata. Gaaaah!)

Niin ja tosiaan mie olin käytännössä koko syksyn kokonaan liikkumatta. Nyt olen voinut aloittaa kävelyn jo, ja se varmasti näkyy. Kun yhdistää sen, ettei vedä suklaalevyä iltapalaksi ja pystyy kävelemään kauppaan, niin kai sitä voi jokusen sentin napsauttaa pois nopeastikin.Tämä siis siitä huolimatta, että viime viikonloppuna ravitsin itseäni lähinnä oluella ja pitsalla.

Mutta niin, se pointtini tässä koko jutussa oli että hitto, miten hyvä mieli tulee siitä, että edistystä tapahtuu! Hyvään suuntaan! Nuo kolme senttiä tarkoittavat sitä, että vartaloni on alkanut taas toimia. Tällaiselle kärsimättömälle mielelle tekee hyvää vähän korostaa näitä pieniäkin etappeja, että muistaa hitaankin etenemisen olevan toipumista. 

Ja ei siis sillä, että painon putoaminen olisi lähelläkään kärkiprioriteettejani, mutta sanonpa vaan, että keväällä aion mahtua taas vanhaan kokooni.

Friday, 6 February 2015

Kevättä tisseissä!

Selkäkipujen tuoman pakkorötväämisen tuloksena joutenolokiintiöni täyttyi arviolta marraskuun 17. päivä, ja mitä leikkauksen etu- ja jälkikäteisjännittäminen vei levottomuudelta terää, tuli se tuplasti takaisin nyt. Se on täällä taas: kevättäpinä! Täpin täpin!

Niin kuin kaverilleni pari päivää sitten sanoin, en tiedä, kumpi puoli musta on ärsyttävämpi: se lievästi apaattinen ja sarkastinen talvi-Katja vai keväthullu riehu-Katja. Epäilen jälkimmäistä, ainakin jos itse ei ole samaa maata keväisin. 

Ja jos nyt siellä ihmettelet, että mitä se akka horisee, nythän on vielä talvi, niin höpsis! Siellä se kevät odottelee nurkan takana. Ihan kohta juostaan varpaat paljaana vihreällä nurmella ja ollaan pussikaljalla Pielisjoen rannalla.

Todistuskappale 1: auringonsäteet lämmittävät jo!

Tai siis että en tiedä, miksi tämä täpinä aina alkaa jo helmikuussa. Niin se vain on aina tehnyt. Veikkailen, että pienikin valomäärän lisääntyminen tekee musta yhtä hullun kuin sen väheneminen apaattisen.

Kaveri - ei kevätihminen - manasi, että kevät paljastaa aina kauniin lumipeitteen alta rempallaan olevat asiat, virheet ja paskan. Johon minä olin että SEKIN ON SIISTIÄ! Että SITTEN VOI SIIVOTA JA KORJATA!


Todistuskappale 2: likaiset ikkunat
Olen tällä viikolla kyllä toteuttanutkin maanisia siivoushuutojani. Varasin kirppispöydän ja nyt siivoilen kaapeista turhaa omaisuutta lojeksimasta. Kävin opintotukipäivän kunniaksi ostamassa Sykettä-tarran opiskelijakorttiini. Kävin Punnarista chiasiemeniä ja tein niistä poweraamiaista itselleni. Mielessäni olen suunnitellut kämpän huonekalut uuteen järjestykseen ja sisustanut läävän muutenkin uuteen uskoon. Harmi Hyvä Harmi, ettei ole selkää siirrellä huonekaluja tai rahaa ostaa sisustusasioita. Jälkimmäiseen liittyen olen kyllä hakenut töitä, jotten esim. kuole nälkään tässä kevään aikana. 

Huonekalujen siirtelyn sijaan olen maalannut kynttilänjalkoja ja asetellut ruukkuja. Oujee.

Että touhuttu on. Pahoittelut jo etukäteen kaikille, tänä vuonna lienee odotettavissa vielä normaaliakin hullumpi kevätlevottomuus. Onneksi pääsee sitä edes osin purkamaan liikunnan pariin. Ja toivon mukaan duunikeikkojen! Näiden suhteen saa pitää peukkuja pystyssä. (Saa myös tarjota töitä.) Jos nyt ei muun syyn vuoksi, niin sen takia, että miettikää miten maaninen musta tulee, jos en pääse purkamaan energioita mihinkään. Niin!


Monday, 2 February 2015

Sykettä!

Multa poistettiin äsken niitit (eli metalliset tikit) selästä. Ekat kaksi viikkoa siis selätetty, jee! Kehoni odottaa seuraavaa etappia niin kovin, että en tiedä, miten päin tässä nyt olisi. 

Kahden viikon päästä siis on aika fysioterapeutille, ja samalla viikolla voi alkaa testailla eri liikuntamuotoja. Suunnitelmissa ainakin uimahalliin meno. Tunnin päästä voi ilmoittautua ISYY:n liikuntailtapäivän ilmaiseen uintiin, sormet jo syyhyävät. Siihen asti luvassa kävelyä ja henkisen kantin kasvattamista sen suhteen, että ei panikoi kivuista liikaa. Onneksi pääsen huomisesta alkaen myös saunaan, siellä puhdistan paniikin sielustani. Voi sauna!

Tajusin muuten uinnin ilmoittautumislinkkiä etsiessäni, että nykyään opiskelijat saavat käyttää Areenan kuntosalia arkisin klo 12-16. Mitä on tämä? Tai siis tiedänhän mie, mitä tämä on: Sykettä susirajalla. Nykyään liikuntapalveluilla on lukuvuosittainen hinta, mutta palveluiden laatu parempi. Esimerkiksi tämän päivän tarjonnassa on perussalin lisäksi pumppia, kahvakuulaa, zumbaa ja spinningiä. Tiistaina tarjonnassa muun muassa joogaa, pilatesta ja allasjumppaa. Olen vaikuttunut. Ja hintaahan kaikelle tälle on tältä lukukaudelta 25 euroa. 

Toistan: opiskelija voi käydä jumpissa ja kuntosalilla ja palloiluvuoroilla niin paljon kuin sielu sietää tämän kevään (ja kesän) 25 eurolla. En tiijä, mutta se voi olla, että tällä hetkellä paikallisia liikuntapalveluiden tarjoajia kauniisti ilmaisten kaduttaa, että eivät ole tajunneet laittaa kunnollisia opiskelija-alennuksia palveluihinsa. Minkähänlainen kato lieneekään liikuntapaikoissa?

Kuvakaappaus sykettä.fi -sivulta
Vahvasti nyt ainakin omalla kohdallani näyttää siltä, Kyllähän se nyt on selvää, että liikuntapalettini koostuu jatkossa Sykkeen tarjonnasta. Onhan tämä ehkä parasta hyvinvointitarjontaa, mitä yliopiston piirissä on tarjottu koskaan. Kiitos, ISYY!

EDIT: Mitä enemmän selailen noita Sykettä-sivuja, sitä enemmän täpinä yltyy. EN MALTA ODOTTAA!!














Friday, 30 January 2015

Urheilurintsikkataivas!

Hei piti ihan asioikseen alkaa kehua näitä urheiluvaateostoksiani! Tilasin siis taannoin Ellokselta urheilurompetta vakuuttuneena siitä, että hermokivut pian lakkaavat ja pääsee liikkumaan taas. (Peukut pystyyn sen puolesta muuten.)

Adidaksen supersiistien trikoiden lisäksi ajattelin, että voisi testata Elloksen oman sarjan urheilurintaliivejä. 

Elloksen sivuilta
Pikkasen houkuttelevaa: kuppeja F-kokoon asti, kaarituet, takalukitus, paksut olkaimet, ei-painijanselkää (musta aina tuntuu, että hartiat menevät niistä juntturaan) ja huokea hinta. Lisäksi arvosteluissa sanottiin, että kuppikoot osuvat kohdilleen - asia, mikä aina jännittää rintaliivejä tilaillessa.

Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta. Olin skeptinen, mutta en enää: oma kokoni osui just kohdilleen ja liivit tuntuvat supermukavilta päällä. Nämä eivät ole ehkä juoksemiseen soveltuvat liivit, mutta kuntosalille täydelliset. Taidan tilata toisetkin samoin tein. 

P.S. Kolme ja puoli tähteä arvosteluissa on tullut siitä, että joku pienirintainen nainen valitti, että rintaliivit kutistivat hänen rintansa olemattomiin. Asia, mikä ei tällä kuppikoolla varsinaisesti haittaa. Kaikki muut arvostelijat tuolla ovat kehuneet.

P.P.S. Tilasin myös urheiluboksereita. Nyt on kaapissa leopardikuvioiset urheilupöksyt. Eihän niitä kukaan näe, mutta treenatessa voin motivoitua sisäisen kissapetoni voimalla. Kurrnau!

Viime viikot

  • Täytin 31. Edelleen jokainen vuosi tuntuu edeltäjäänsä paremmalta henkisesti. Jotkut haaveilevat ikuisesta nuoruudesta, meikä porskuttaa kolmekymppisenä tyytyväisempänä kuin koskaan. Muistan muuten kerran, kun joku randomituttu sanoi jutellessamme, että haaveilee pääsystä takaisin yläasteelle. Meinasi itku päästä ihan ajatuksesta. Ja ei kyllä mikään muukaan vuosikymmen houkuttele.
  • Huomasin, että unohdin hakeutua ensiasuntosäästäjäksi ennen tuota 31 vuoden ikärajaa. Hups. 
  • Tilasin urheiluvaatteita, mikä on käytännössä sama asia kuin urheilu, eikö niin?
  • Kärsin edelleen neuropaattisista kivuista. Voin kertoa, että mikään ei maailmassa ahdista niin paljon kuin ne. Meinasitteko jäädä olemaan, kivut? Miksi olette? Menkää pois, olen ansainnut parempaa.

Saturday, 24 January 2015

Tsemppausta nyt nainen

Luin äsken facebookista, että tuttuni menee tänään kylpylään hemmottelemaan itseään. Mullakin on viime kuukausina ollut suuri halu päästä sellaiseen. Haluan vedessä lillumista, saunan lämpöä, hierontoja ja pedikyyrin. Ja sitten lisää vedessä lillumista ja saunaa.

Niin että terkkuja vaan tästä leikkauksen jälkeisestä maailmasta. 

Leikkaus tulikin sitten supernopealla aikataululla - sain 13. päivä tietää, että leikkaus on 19. päivä. Ilmeisesti kaikki meni niin kuin pitikin, mutta nyt pelottaa kivut, joita säteilee randomilla jalkaan. Muistelen, että viimeksi hermosärky jäi leikkauspöydälle, ja siksi ahdisti esim. eilen ihan vitusti. 

Eilisessä itsesäälin aihiossa tajusin, etten ollut valmistautunut siihen, että komplikaatioita tulisi. En siis yhtään, vaikka tiesin kyllä etukäteen, että näissä leikkauksissa ne ovat varsin todennäköisiä. Tuttuun tapaani olin selannut etukäteen internetin läpi ja lukenut kauhutarinoista. En kuitenkaan ajatellut hetkeäkään, että ne voisivat koskea minua. 

Nyt yritän parhaani mukaan ajatella, että kyllä tää tästä. Ei tarvii vielä huolestua. Tämä kipu voi olla tilapäistä. Ja pientähän tämä on verrattuna leikkausta edeltävään kipuun. Toipumiselle on annettava aikaa. Elä nyt stressaa ainakaan nainen, se nyt ei auta yhtään. Vitun jurpo.

Välillä uskon itseäni. Sitten tulee kuitenkin niitä hetkiä jolloin tekisi mieli pistää kämppä paskaksi ja käpertyä nurkkaan sikiöasentoon itkua tihrustamaan. 

Vähän tosiaan nämä tunnelmat täällä vaihtelee. 

Mutta koska eilen säälin itseäni, tänään en sitä jaksa. Kylpylät ja saunat jäävät nyt toistaiseksi välistä, mutta kyllä tää keho on jotain hemmottelua nyt ansainnut. Ja luotetaan siihen, että pian olen niin hyvässä kunnossa, että lähden itsekin kylpylöimään. Ja minne vaan. Kuvassa hyvä alku: meikä ulkona ihanassa pakkassäässä toissapäivänä!




Huomatkaa myös Urbanearsit.



Aurinko!




Saturday, 17 January 2015

Miehet, te ihanat könsikkäät

Maija haastoi mut Facebookissa mieskuvahaasteeseen. Menköön se tänne nyt, ja kaikki kerralla tietenkin!

Epäilen, että nyt ei tarvitse keskittyä ihanaan luonteeseen tai muuhun tyhjänpäiväseen, vaan puhtaaseen kuumuuteen. Sen teen.


1. Robert Downey Jr. 

Mun ultimate dream guy. 




2. Charlie Hunnam

Tämä mies kiilasi kakkoseksi aika vauhdilla. Miten voi olla maailmassa näin komea mies?




3. Ryan Gosling

Luulitteko jo, että Ryan ei ole listalla? Hah!


(Tykkään keskimäärin enemmän blondeista.)


4. Teemu Selänne

Mies. Legenda. Näytti, eh, hassulta parikymppisenä, nyt kuuma ku mikä.





5. Nikolaj Coster-Waldau

Ylläriii! 




Voi mitä miehiä.

Listalle olisi voinut päätyä myös Tom Hiddleston, Andrew Garfield, Garrett Hedlund, T.J. Thyne ja tietenkin Bruce Willis ja Brad Pitt. Kaikilla heilläkin olisi ollut kuvassa parta tai sänki. Mmmm, parrat ja sänget.

Miehet on ihania. 

P.S. Suosittelen listan tekemistä kaikille miehistä tykkääville! Tässä paranee huono tuuli kuin taikaiskusta.

Sunday, 4 January 2015

Pausella

Mulla on tälle vuodelle oikeastaan vain yksi tavoite. Selkeä ja koko elämää parantava, mutta pirun vaikea silti.

Saada selkä kuntoon. Ei silleen breakdance-kuntoon, mutta ainakin vaelluskuntoon. Ehkä jopa juoksukuntoon. Okei, alkuun riittää myös pelkkä kuntosalikunto. Kunhan ois joku muu kunto kuin invalidi- ja sitä myöten rapakunto.

Haluaisin sanoa, että haluan kirjoittaa myös gradun tänä vuonna loppuun, mutta sehän riippuu selän kunnosta. Kovasti kuitenkin toivon, että tämä uskomattoman mutkainen opintopolku olisi pian kuljettu. Peukut pystyyn, ihmiset!

Sanoin pari päivää sitten kylässä piipahtaneelle ystävälleni, että viime syksy oli kaikesta raskaudestaan huolimatta täynnä hyviä hetkiä ja onnea, ihan vain koska pääsin laulamaan. Ilman kuoroa syksy olisi ollut saatanallinen. Näinpä toivon myös, että tänä vuonna voin laulaa sydämeni kyllyydestä niin paljon kuin haluan. Ei ole montaa parempaa asiaa maailmassa kuin laulaminen, ja ennen kaikkea ystävien kanssa laulaminen.

Toivon myös, että pääsen tästä taloudellisesta suostani. Opesijaisuus tai kaksi voisi pelastaa. Tai joku muu duuni. 

Niin, nämä kaikkihan riippuvat ensimmäisestä toiveesta. Tiedän, että ihan pian olen vähän viisaampi lähitulevaisuuden suhteen, mutta mitä lähemmäs pääsen maagista lääkäriaikaa, sitä hitaammin kello matelee. Asiaa ei tietty varsinaisesti auta se, että sain jonkun flunssapöpön ja nyt taas istun kotosalla ihanan ulkoilun sijaan. On muuten vähän sellainen olo kuin sisälläolokiintiö olisi jo täyttynyt tuossa marraskuussa joksikin aikaa. Esim. pariksi vuodeksi. Vaan ei. Perkele.  

No mutta. Vielä muutama päivä lusittavana ja sitten voin suunnitella lisää. Tammikuun kahdeksas, tule jo. 


Thursday, 1 January 2015

I dolled up!

Hei mun 20-lukuinen leffa-asu onnistui ihan kivasti! Itse mekko ei ollut paras mahdollinen, mutta panostin meikki- ja asusteosastolla. Niin lyhyellä varoitusajalla kyhäsin itseni kasaan, että pakko olla hiukkasen ylpeä itsestään!

Tämä on muuten myös yksi niistä todella, todella harvinaisista tapauksista, missä käytän 1) huulipunaa ja 2) luomiväriä. Saatanpa käyttää toistekin!

Pousailua ja armoton kuvankäsittely vintageksi

Saatan alkaa laittaa tukan aina näin. Melkein yhtä helppo kuin ponnari!

Ilman kuvankäsittelyä voi huomata rouheaakin rouheamman huulipunan ja sointuvan kynsilakan. Oujee!
Ilta oli tosi kiva kyllä kaikin puolin, hyvä että läksin. Tosi monet olivat panostaneet asuunsa ja tunnelma oli mainio. Erityiskiitos kasaritansseista asianosaisille. Tiesittekö, että kasaritanssi ja hirvitanssi ovat käytännössä sama asia?

Vuodenvaihteessa kirmasimme perinteen mukaisesti rantapuistoon ja joimme kuoharia. Hassua, että on juhlinut uutta vuotta samoilla kulmilla jo kymmenen vuotta. (Paitsi 2005-6 taisin olla Oulussa.) Huippua, että samat ihmiset siellä puistossa vieläkin ovat vaihtamassa vuotta kanssani. Kiitti teille, tyypit. Jos vuodenvaihde oli merkki tulevan vuoden suunnasta, mulle on tulossa ihana vuosi.