Wednesday, 31 December 2014

2015, tervetuloa!

Eilen vielä aioin jäädä kotiin uv-juhlinnan sijaan. Yksi päivä muiden joukossa, ei mitään erikoista ja huominen ei ole sen erilaisempi, vaikka numero muuttuisi. Junou. Plus en oikeastaan tiennyt, mitä sitä ylipäätään tekisi tai miten kokisi vuoden vaihtumisen, kun on puoli eloa mennyt taas uusiksi eikä tulevasta mitään tietoa.

Tuijottelin kuitenkin tovin joidenkin tuttujen facebookiin laittamia uv-tilityksiä siitä, miten ankeaa on luvata mitään, juhlia vuoden vaihtumista tai kuvitella, että elämästä tulee jotenkin erilaista keskiyön taitteessa. 

Tulin siihen lopputulokseen etten halua olla ainakaan se tyyppi. 

Mietin, että ihmisille on luontaista tehdä elämästään tarina, luoda kronologia ja syiden ja seurausten jatkumo - tehdä elämänsä (ehkä) satunnaisista suunnanmuutoksista merkityksellisiä. Ajatella, että asioilla on tarkoituksensa. 

Sitten mietin, että ehkäpä usko siihen, että keskiyön taitteen jälkeen on taas maailma uudestaan avoinna ja pöytä puhtaana - tai mitä ihanaa sitä haluaakaan siitä hetkestä ajatella - tekee siitä todellista. Koska eikös se mene niin, että saavuttaakseen onnen, rakkauden tai uusia asioita ylipäätään on niiden saavuttamiseen myös uskottava? Jos sitä siinä yön taitteessa uskoo maailmaan hiukkaista enemmän, ei siitä ainakaan mitään haittaa voi kenellekään syntyä. Jopa niillä ohikiitävillä uuden suunnan toiveilla voi olla parhaimmillaan elämää järisyttävä vaikutus. 

Ja jos ei olekaan, niin mitäs siitä? 

Siispä päätin hankkia itselleni leffateemaista päällepantavaa, suunnata tieni illalla ystävien luo ja juhlia juuri sitä teennäistä minuutin vaihtumista toiseksi. Yön taitteessa on taas maailma uudestaan avoinna. 

Parempaa uutta vuotta 2015!


Sunday, 28 December 2014

Cause I know I've only got this moment / and it's good

Tänään tulee Die Hard telkkarista. Haluaisin sanoa, että se on mulle kiva vuoden lopun perinne katsoa John McClanea pelastamassa ihmisiä, mutta tosiasiassa mie katson sitä miestä aina kun tilaisuus siihen syntyy. John, olet ylivoimaisesti paras kaikista New Yorkin kovista poliisimiehistä. Ja ihan vain kaikille tiedoksi, että nelososakin oli vielä huippu. 

Vuodenvaihteen perinteisiin liittyen kävin vähän lueskelemassa, mitä mie elämältä olin vailla vuosi sitten. Ja olinhan mie 1 ja 2

Lotossa en voittanut paitsi kympin kerran. Sijoitin sen luontoarpoihin, joissa hävisin noin kymmenen euroa. Noin muuten meni ehkä paremmin. 

Olin unohtanut, että ihan ääneen mainitsin haluavani laulaa taas. Olin unohtanut sen myös silloin, kun hain ja pääsin kuoroon. Mutta kai se sitten menee niin, että tällaiset ääneen sanotut tai kirjoitetut ideat jäävät elämään omaa elämäänsä jonnekin takaraivoon ja sitten voi niiden muhivien ajatusten johdosta parhaimmillaan saada koko maailman. Musta tuntuu, että mie sain koko maailman ja vähän päälle. Miksi koskaan lopetin laulamisen, en ymmärrä. (Siinä yksi uusi asia en ymmärrä -listalleni.) Onneksi tulin järkiini taas. Kiitos siitä tosin kuuluu ensisijaisesti ystävilleni, jotka ostivat kolmekymppislahjaksi laulutunteja ja sitä myöten tekivät musta aivan uuden ihmisen. Tai kaivoivat sen vanhan, minkä olin unohtanut. Kiitos tönäisystä, sitä tarvitsin.

Pääsin myös reissaamaan. En tosin sille ylimääräiselle reissulleni Lontoon ja Portugalin lisäksi, mutta se olisikin vaatinut sen lottovoiton. Tuntuu, että jo nuo kaksi reissua olisivat vaatineet sen. Toisaalta sain niistä niin paljon iloa ja näkemystä, että ehkä ne olivat henkilökohtaisen konkurssin arvoisia matkoja. 

Katselin vastikään Portugalista näpsittyjä kuvia. Tässä teillekin.

Aveiron kissa

Porto vei sydämeni. 

Portoon rakastuneet

Atlantin lapsi


Atlantti-onni

Atlantti-onni 2

Lissabonilaisen linnan terassilta

Lissabon

Ja Lissabon
Jos menette joskus Portugaliin, ottakaa yhteyttä. Hehkutan teidän suohon.

Toivoin myös paljon lisää iloa, ja sitä sainkin. Toki myös paljon surua, mutta koen olevani voitolla. Syksykin kaikesta selkä- ja muusta horroristaan huolimatta oli täynnä hyviä hetkiä. Sellaisia vähän pienempiä onnen hetkiä kuin vaikka omaan terveyteen liittyvä onni, mutta onnea yhtä kaikki. 

Se lienee tärkeintä, että silloin kun elämän isot palaset menevät sekaisin, pystyy löytämään iloja ja onnea pienemmistä höpsötyksistä. Kohtuullisen paljon olen stressannut sitä, että selkeiksi ajatellut suunnitelmat menivät vähän romuksi - esim. valmistuminen lykkääntyy ja sitä myöten ehkä aika moni muukin asia - mutta näillä mennään. Mulla on joka tapauksessa tässä hetkessä hyvä olla, ja ensi vuoden alussa selviää myös, miten edetään selän suhteen. Siitä sitten uudenlaista palapeliä kokoamaan. Jotain uuttahan siellä taas on varmasti luvassa. Ei ole huono juttu se.

Thursday, 18 December 2014

Ymmärryksen puute

Pyrin elämässäni siihen, että olen ymmärtäväinen. Tämä koskee sekä ihmisiä että ilmiöitä. Taannoin opin ymmärtämään mintunvärisiä asioita. Ihmisten kohdalla ymmärrys menee joidenkin ystävien mukaan vähän liiankin pitkälle paikoin. Kuulemma ymmärtäminen on hyvä joskus lopettaakin.

Mutta nyt ei mennä sinne. Vaan siihen, että keksin eilen kolme asiaa, joita en ymmärrä. En vaan yhtään. Tässä ne, satunnaisessa järjestyksessä.

1) Omata-verbiä. Eilen en voinut tykätä hyvän mielen Facebook-statuksesta, koska siinä oli tuo verbin irvikuva ja huonon suomen kiistaton kuningas. Raah. 

2) Sosekeittoa ruokana. Paitsi silloin, kun kaveriksi saa hurjan, proteiinipitoisen salaattipöydän. Mutta sitten se menee niin, että keitto on lisäke ja salaatti se ruoka, mistä maksan. P.S. Leipä ei riitä pelastamaan.

3) Ihmisiä, jotka eivät harrasta liikuntaa, vaikka se fyysisesti olisi heille mahdollista. Ei niin minkään maailman järkeä. Paitsi tietenkin jos elämän tavoitteena on voida huonosti ja kuolla nuorena. Mutta (needless to say) en kyllä ymmärrä sitäkään.

Nämä terveiset eilisen lenkkisaunan lauteilta. Mistä tulikin mieleeni, että en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät tykkää saunoa. 

Sunday, 7 December 2014

Tätä kuuluu

Tämä miun bloggaustahti on saanut taas maanisdepressiiviä piirteitä. Vaan mitäs pienistä. Kerron nyt kuulumiset! 

Viime aikoina olen


  • maannut sohvalla kuukauden selkäkipujen takia.
  • saanut sairauslomaa vuoden loppuun. Että heippa vuan, gradu!
  • ollut osallistumatta Rokumenttiin. Not cool.
  • neulonut arviolta miljoonat sukat. Ja tehnyt joulukoristeita. Wat.
  • käynyt erikoislääkärillä selkäasiaa ihmettelemässä ja saanut uuden kipulääkkeen.
  • huomannut, että kipulääke auttaa ja kehitellyt siitä itselleen kohtuulliset ylikierrokset muun muassa paikallisessa anniskeluravintolassa.
  • päässyt sen kipulääkkeen ansiosta muutenkin liikkeelle ja muun muassa kävellyt keskustaan. Onhan sinne huikea kilometrin taivallus, aika juhlaa!
  • kaatanut punaviiniä valkoiselle matolle.
  • treenannut kuorokappaleita kotona klo 4 aamulla (sama punaviini-ilta). 
  • löytänyt uuden ystävän. Onko parempaa?
  • esiintynyt ensimmäisessä pitkässä kuorokonsertissa tämän nykyisen kuoroni kanssa.
  • alkanut samaisen kuoron mediatiedottajaksi. 
  • saanut jo joululahjoja: piikkimaton ja maailman pehmeimmän kaulahuivin. Huippuja ystäviä mulla.
  • päättänyt, että on hulluutta tämän selän kanssa edes yrittää ajaa autolla P-Pohjanmaalle. Mikä tarkoittaa siis kaverijoulua Joensuussa! Joensuulaiset kaverit, saa soitella. 


Thursday, 27 November 2014

Tahdon


Mulla on jotenkin toiveikas olo huomisen suhteen. En osaa edes selittää, miksi. Ehkä elän niin vahvasti omassa akateemisessa kuplassani, että esteet tasa-arvoisen avioliiton edessä tuntuvat häviävän pieniltä. Tai ehkä haluan uskoa, että ne empivät kansanedustajat uskaltavat tehdä oikean päätöksen nähdessään, mitä kansan enemmistö on asiasta mieltä. Ja mitä Kari Mäkinen on asiasta mieltä. Ja mitä psykologiset tutkimukset ovat asiasta mieltä. Voisin jatkaa listaa loputtomiin. 

Joka tapauksessa toivo on vahva. Mulla särkyy sydän joka kerta, kun mietin niitä ystäviäni, joilla ei ole oikeutta samoihin asioihin kuin minulla. Tai niitä vanhuksia, jotka eivät ole koskaan saaneet tilaisuutta rakastaa vapaasti toista ihmistä - jotka on kokonaan suljettu elämän epäilemättä tärkeimmästä kokemuksesta vain seksuaalisen suuntautumisensa takia. Me olemme sen näille yksinäisille ihmisille velkaa, että kenenkään ei enää tulevaisuudessa tarvitse pelätä, tulla syrjityksi tai joutua olemaan yksin. Tasa-arvoinen avioliittolaki on selkein ja tärkein lupaus siitä, että olemme kaikki yhtä arvokkaita.

Hitto että toivonkin. 

EDIT: Kattokaa nyt tämä Erkki VIrtasen puheenvuoro itkemättä. Näin julma tämä maamme vielä tänään on. 

Sunday, 23 November 2014

DIY + sovellustestausta

Multa lähti eilen tylsyyspäissään joulukoristeiden teko lapasesta.

Tuon viskilasin kuviointi on täydellinen tähtikoristeeseen, mutta pirun taikina tarttuu tosi helposti lasiin kiinni. Sen sijaan tuikkylyhtyjeni kuviointi on täydellinen koristeisiin! Tässäpä tuloksia.



Testailen tässä myös Bloggeroid-sovellusta. Googlen oma Blogger-app on aika ankea, oiskohan tästä johonkin?

Saturday, 22 November 2014

DIY: Kuusenkoristeet

Jos jokin nyt on elämässäni selvää niin se, että mulla on nyt loputtomasti aikaa. Tämä joutenolo on tuonut esiin minussa jännittävääkin jännittävämmän puolen: joulukoristelu-Katjan. Olen yhtä hämmentynyt kuin tekin. 

Tokihan jokunen vuosi takaperin löysin itseni ostamasa joulukuusta, ja siitä olisi jo pitänyt osata päätellä, että ollaan vain kivenheiton päässä joulukoristeiden tekemisestä. En kuitenkaan osannut päätellä. En osannut vielä eilenkään päätellä, vaikka innoissani pinnailin Pinterestissä joulukoristeohjeita. Eihän niitä Pinterestin juttuja kuitenkaan koskaan toteuteta, right? 

Väärin. Tänään tylsistyminen maksimoitui ainesten ostamiseen, ja nyt mulla on kasa itsetehtyjä kuusenkoristeita. Jotka on tehty ruokasoodasta ja maissitärkkelyksestä. Jep. Syvällä ollaan.

Tässäpä teillekin noloille näpertelijöille ohje kuitenkin. Kuitenkin kiinnostaa. 


Supersiistit, -helpot ja -nolot kuusenkoristeet

Ainekset: 

2 1/2 dl ruokasoodaa (osta sellainen iso pönikkä, maksaa alle kolme euroa)
1 1/4 dl maissitärkkelystä
1 3/4 (ish) dl vettä

Mitä muuta tarvitset: 


  • kattilan
  • kauhan (suosittelen muovista)
  • kaulimen
  • grillivarrastikku tai hammastikku (ymmärrät kun luet ohjeen)
  • piparimuotteja tai muita vastaavia
  • halutessasi pari kuviolasia, millä voi painella kuvioita koristeisiin (ei pakollinen)
  • koristenauhaa




Kiehauta vedenkeittimessä vedet. Sekoita kuivat aineet kattilassa ja lisää vesi. Sekoita hyvin ja iske seos keskilämpimälle levylle. 


Tältä se näyttää ennen saostumista.
Sekoittele. Seos alkaa kuplia ja siitä ei menee kauaakaan (joitain minuutteja), kun se alkaa saostua. Kun seos muuttuu löysän taikinan kaltaiseksi, ota kattila levyltä ja sekoittele vielä lisää. Tässä vaiheessa myös huomaat, että vispilä ei ollut kätevin ratkaisu - käytä kauhaa. 


Seos saostuu vielä lisää levyltä ottamisen jälkeen. Näyttää pian tältä.

Anna seoksen jäähtyä pari minuuttia (jäähtyy nopsasti). Siirrä kattilasta vaikka leivinpaperin päälle ja vaivaa pehmoisaksi taikinaksi. Rakenne muistuttaa kovasti muovailuvahaa!


Muovailu käyntiin!

Kauli taikina alle puolisenttiseksi. Ei oo niin justiinsa sen paksuuden kanssa, mutta ohuemmat tietty valmistuu nopeammin.

Valmiina uuniin.

Tee jollain härvelillä reiät koristenauhaa varten. Itse käytin grillivarrastikkua. 

Voit kuivattaa koristeet joko uunissa tai huoneenlämmössä. Uunissa noita voi lämmäyttää 100 asteessa about tunnin verran, ohuemmille riittää vähempikin aika. Huoneenlämmössä ilmeisesti kuivavat noin päivässä. Mie paiskasin uuniin, koska olen kärsimätön luonne. Uunissa voivat kuitenkin halkeilla, joten kannattaa välillä tsekkailla, miten koristeet lämmössä pärjäävät.

Uunista ulos!

Huom! Jos et laita niitä uuniin, voit upottaa niihin esim. timangeja ja muuta blingblingiä. Tämä teille rinsessoille tiedoksi siellä. Kuviolaseilla voi tehdä kuvioita pehmeään taikinaan, menivät koristeet uuniin tahi ei, mutta itselläni oli ainakin vaikeuksia saada kuviosta 1) tasaista ja 2) ei-vinoa. 

Koristeiden kuivuttua niitä voi maalata vaikka akryylimaaleilla tai metallisävyillä. Niihin voi myös laittaa glitteriä tai mitä nyt keksiikään. Kauniilla koristenauhalla kruunataan paketti ja voila, ollaan auttamattomasti ja keskellä sitä ihtiään - joulun tunnelmaa.

Wednesday, 5 November 2014

Tuesday, 4 November 2014

Haista vittu, maailma

Tämä päivä. 

Aamusta asti on selvää, ettei tämä nainen pääse tekemään mitään järkevää. Hermosärky tuntuu vievän tajunnan hetkenä minä hyvänsä, minkä johdosta keskityn tiukasti makaamaan sohvalla ja hengittämään. Tätä siis ensimmäiset viisi tuntia. On niin hauskaa että itkettää. 

Viiden tunnin kuluttua päätän, että nyt saa riittää ja että ne Rokumentin liput on ostettava ennen kuin ne myyvät loppuun. Kokouskin on tulossa, nyt akka ylös sohvasta. Nousen, puen, nilkutan pyörälle ja hyppään selkään. Huomaan, että pyöräily sujuukin ihan hyvin ja mieliala nousee. 

Saavun perille, hyppään pyörän selästä todetakseni, että kävelystä taas ei tule mitään. Tässä vaiheessa on kuitenkin vedetty jo sitä jotain särkylääkettä, mitä nivelrikkoiset ja kihtipotilaatkin syö + kaksi grammaa panadolia, joten päätän purra huulta ja kävellä muutaman sadan metrin päähän kahvittelemaan. Rokumentin liput unohdin kotiin. Tietenkin.

Istuessa hetken taas tuntuu, että nyt ne särkylääkkeet viimein purevat ja jippii.

Ei.

Päädyn tuskissani hätäratkaisuun ja poljen kotiin hakemaan punaista kolmiota. Niistä en tykkää yhtään, sillä ne vievät tullessaan terän ja tuovat lähtiessään krapulan. Kokousta ei sovi kuitenkaan missata, joten valitsen lääkkeen. Sitä paitsi tässä vaiheessa päivää ei kiinnosta mikään muu kuin kivun lievittäminen.

Menen kokoukseen pyörällä. Istuessa on taas kivaa. Noustessani huomaan, että kolmiokaan ei ole tuonut mitään apuja. Nilkutan kauppaan, melkein tuuperrun Oivariini-hyllylle, selviän kotiin.

Kotiin tullessa huomaan, että yksi kissoista on päättänyt tyhjentää yhden vaatekaapin hyllyn lattialle. Se tekee sitä, kaivelee pesiä vaatteiden sekaan. Herttaista tavallaan. 

Paitsi tietenkin nyt, kun tuo yksi traumakissa (eri kissa) on toteuttanut mieliperversionsa eli lorauttanut pissat siihen lattialle päätyneeseen vaatekasaan. Se tekee sitä, kusee vaatteiden päälle. Ei vittu yhtään herttaista. 

Pissa on mennyt vaatteiden läpi myös mattoon. 

Kannan maton kylppäriin, huuhtelen sen. Pistän pissavaatteet likoamaan lavuaariin hetkeksi.

Huomaan, että kissojen ruoka on loppu, lähden hakemaan sitä häkkivarastosta. Siellä mulla on sellaisia kymmenen kilon säkkejä, joista teen oman sekoituksen pikkumussukoille (huomatkaa sarkasmi saatana). 

Tuon sekoituksen takaisin peltisessä astiassa. Kylppärissä alan sekoitella astiaa, jotta sekoituksesta tulee tasainen. Osaatteko jo arvata?

NAKSUJA KAIKKIALLA. 

KAIKKIALLA

Tirautan itkupotkuraivarit ja siivoan jäljet. Lavuaari menee tukkoon. Luovutan.

Ei enää leijuta vittu.



Kahvia, pullaa ja laulua

Olen jo ehtinyt hehkuttaa sosiaalisessa mediassa kaikki suohon, mutta koska olen niin täpinöissäni vieläkin viime lauantaista, niin menköön tännekin. 

Maailmassa on kahvia, pullaa ja laulua. Maailma ei siis voi olla kovin paska paikka, vaikka siltä välillä tuntuukin. (Etenkin viime aikoina.) Lauantaina oli tarjolla kaikkea kolmea kutakuinkin yhtä aikaa. Voitte kuvitella reaktioni. Myöhemmin oli tarjolla myös monta kaljaa, mutta ei siitä enempää.

Ylioppilaskunnan Laulajat, nuo hävyttömän ihanat serenadimiehet

Olen selittänyt ihmisille, että en pysty seuraamaan kuorokonsertteja yleisöstä, koska houkutus laulaa mukana on aivan liian suuri. Vähän samaan tyyliin en muuten kykene seuraamaan naispesäpalloa, alkaa ärsyttää oma vammaisuus liikaa. Miesten pesäpalloa pystyn jo onneksi sujuvasti seuraamaan (ja esim. eksäni ehkä sanoisi, että liiankin sujuvasti). Sama pätee näköjään mieslauluun. Täysin vaivatta pystyin keskittymään kuunteluhommiin. Oih sitä laulua. 

Vielä enemmän mahtavaa oli kuitenkin ehkä saada lukematon määrä henk.koht. serenadeja kuoron miehiltä myöhemmin illalla. Siis mulle ja muille kuoron naisille osoitettuja. Hyvä ilta oli se. Olen siitä saakka leijunut muutaman sentin maanpinnan yläpuolella.

Maailma ehkä pelastuisi, jos kaikki laulaisivat ja kuuntelisivat serenadeja. Sanonpa vaan.

Thursday, 30 October 2014

Kolmekymppiset

Huomasin tänään vähän valittavani siitä, kuinka tässä kaupungissa ei ole kolmekymppiselle sinkulle ihan hirveästi sosiaalista toimintaa. Tai siis että tuntuu, että suurin osa kolmekymppisistä täällä on perheellistyneitä ja jokaista tapaamista edeltää vähintään raivokas kalentereiden eestaas selaaminen ja päivittely vuorokausien vähäisyydestä. Yritäpä lähteä kenenkään kanssa kahville ex tempore. Kaljasta nyt puhumattakaan.

Vähän myös valitin siitä, kuinka ylipäätään kolmekymppiset tuntuvat siirtäneen olemuksensa 30 täytettyään sinne keski-ikäisen puolelle. Tiijättekö sen ilmiön, kun ihmisestä tulee yhtäkkiä se, joka harrastaa Prismassa käymistä ja villeimpinä hetkinään perustaa kavereiden kanssa isien tai äitien Tampere-teemaisen coverbändin?

No, vähän myöhemmin samassa seurassa tajusin harrastavani kuoroa, ulkoilua, avantoa ja neulomista. 

Meillä on kavereiden kanssa neulontakerho. KERHO. 


Nuorekkaat projektit


Niin että eipä tässä paljon muuta. Mutta sen lupaan että ex tempore -kaljoista en luovu.

Friday, 24 October 2014

Positiivisluonteiset asiat

Positiivisen kolmipäiväiseni loppuhuipennus, olkaa hyvät. Huomatkaa listassa hieno siirtymä arkipäiväisyyksistä maailman tärkeimpiin asioihin. 

1) Mulla on hyviä hajuvesiä kaksin kappalein. Nuuh nuuh.

2) Cittarin salaattibaari ruokkii nälkäisen silloin, kun pelkona on, että muuten eläisi suklaalla ja/tai näkkärillä.

3) Sain raahattua itseni pakollisille rintaliiviostoksille ja jopa löysin kahdet sopivat rintsikat. Eikä siinä vielä kaikki - toiset löytyivät ihan kohtuuhintaan normivaatekaupasta, joten vain toisten kohdalla piti vierittää köyhän opiskelijan kyynel korttipäätteen näytölle. Suuri kiitos Lindexille siitä, että nykyään sieltä löytyy vähän laajemminkin kokovalikoimaa.

4) Löysin vielä satsumia kaupasta.

5) Mulla on paljon sukkalankoja.

6) Huomenna on Joensuun taidemuseossa Kaa(M)os

7) Huomenna kaupunkiin tulee myös rakas ystävä. 

8) Muutaman viikon päästä kaupunkiin tulee ehkä toinen rakas ystävä.

9) Mulla on huippuja ystäviä.



Unia

Toissayönä näin unta, että hyppäsin heroiinipäissäni laskuvarjohypyn pyörän selästä lentokoneesta. Silleen James Bond -tyyliin sieltä rahtikoneen perästä ajelin polkupyörällä taivaalle. Tosin Bond ei ehkä ollut heroiinipäissään. Vaikka niin voisi ehkä niistä tempuista päätellä.

Viime yönä näin unta, että bailasin Mick Jaggerin kanssa jossain hotellihuoneessa. Siellä alkoi soida joku Rolling Stonesin biisi (miksen enää muista, mikä) ja Mick kysyi multa että hei, mikä tämä biisi on. Arvelin, että setä siinä jekuttaa ja sanoin kysyvään äänensävyyn että Queeniä. Mick oli vaan että joo, niinhän tämä taitaa olla. Jatkettiin bailuja ja mie vaan mietin, että joko se on tosi seniili tai sitten se kuvittelee että mie olen ihan ulapalla. Tätä pohdintaa jatkui hyvä tovi ja heräsin epätoivoon: nyt Mick Jagger pitää mua tyhmänä! 

Mick, yritin olla vitsikäs!

Saa tulkita. 


P.S. En käytä tai ole koskaan käyttänyt herskaa.

P.P.S. Tiedän, että toissayönä pitäisi ehkä kirjoittaa erikseen, mutta en vain pysty. 

Thursday, 23 October 2014

Talvi

Tänä aamuna löysin itseni Fok_itista. 



Ymmärsin, että tässä on selkeä asennekorjauksen paikka. Näppärästi nyt, kun positiivisuushaasteessa ollaan, voin kohdistaa energiat talveen! 

Faktahan on, että loppujen lopuksi tykkään talvesta. Ja osaan jopa toimia talvessa.

1) Talvi on pukeutumiskysymys. Jos on kylmä, voi pistää lisää vaatetta päälle. Omistan sen takin. Sen lämpimän takkien kuninkaallisen, jonka nimeä en osaa lausua
2) Sisällä on lämmin ja omistan vilttejä.
3) Tykkään polttaa kynttilöitä ja fiilistellä pimeässä vaikka hyvän levyn (Jeff Buckley, se on tosi usein Jeff Buckley) parissa.
4) Kenkien alla narskuva lumi on mahtava ääni. 
5) Talvella on myös kaunista, olettaen että on lunta. Ja onhan sitä!
6) Talvella voi kävellä järvessä. Ja lasketella, jos nyt vain tuo selkä tuosta kohenee. Ja koheneehan se!
7) Se on aina kurjaa, kun menee töihin pimeässä ja tulee sieltä pimeässä. Jos siis olisi töissä eikä tällainen kapinen opiskelijanrenttu, joka voi mennä ulos myös valoisalla. Ja meneekin, piru vie. 
8) Talvella on mun synttärit. 
9) Muuta, mitä?

Fakta on myös se, että ainut mua ahdistava asia talvessa on se pimeys. Mutta minähän ratkaisin senkin ongelman jo pari talvea sitten ostamalla kirkasvalolampun. 

Mitä hittoa mie oikein valitan? 

Töölönlahti ja pakkanen

Wednesday, 22 October 2014

Usko, toivo ja konetuliaseet

Tiedättekö sen tunteen, kun pitkän tarpomisen jälkeen alkaa maailma hahmottua ja asioihin tulla edes jotain tolkkua? Vähän kuin heräisi jostain tosi sekavasta unesta siihen, että siistissä kodissa tuoksuu kahvi ja aurinko paistaa sälekaihdinten välistä?

Juu nyt ei ole se. 

Joka tapauksessa Maija haastoi mut positiivisuushommiin Facebookissa. Keksin kohtuuvaivatta neljä positiivista asiaa ja viideskin oli oikeasti ihan jees: en ole flunssassa. Olen viettänyt niin paljon aikaa keuhkoista kipeiden ihmisten parissa, että se on oikeastaan pieni ihme.

Päivän ehdottomasti (ehottomasti) kivoin juttu - joka oikeasti myös piristää - on Rokumentin ohjelman julkistus! Rokumentti, tuo jokaisen marraskuuni pelastaja, tuo taas ihan hirmuisen kasan leffoja ja muuta toimintaa ankeimpaan vuodenaikaan Joensuussa. Olen varmaan useampaan otteeseen maininnut tämän, mutta Rokumentilla on mulle ehkä vielä suurempi fiiliksennostatusvaikutus kuin Ilorokilla. Kesä on kiva joka tapauksessa, marraskuu kaikkea muuta. 

Ihanaa että tulet taas, Rokumentti. 



P.S. Eka varmistunut näytös Rokumentti-palapelissäni: DamNation. Tästä se lähtee, oman aikataulun kokoaminen.

Tuesday, 21 October 2014

D

Koska mun murteessani ei ole d-kirjainta (lähes) ollenkaan, mun on myös tosi vaikea kirjoittaa sanoja, joissa on d. Sit kun kuitenkin kirjoitan, mun pitää vähintään hiljaa päässäni lausua se sana niin kuin sen sanoisin. Esimerkki: Ruoat voidaan tuoda myös kahdella kädellä. -> Ruuat voijaan tuua myös kahella käellä. 

Poikkeuksia keksin: kadetti ja draama. Nämä siis ennen aamukahvia että ei välttis tarvitse tulla keksimään lisää. Ehkä niitä on. Draamaa en kuulemma osaa lausua oikein, eksä joskus väitti niin. Voi hyvinkin pitää paikkaansa, sillä mulla meni hyvä tovi lapsuudessa r:n, s:n ja l:n opetteluun. Jos tarkkailette mua humalassa, huomaatte. Ostin viime talvena Didriksonsin takin ja niin, voitte kuvitella. Sitä en osaa edes selvin päin. 

Tiesittekö muuten, että jotkut lausuvat samppanjan sHampanjana? Mie en sano edes sampoota shampooksi. En kyllä myöskään kirjoita niitä niin joten eipä niistä enempää. 

Juuh elikkäs.

Sunday, 19 October 2014

Asioita on esimerkiksi

Kaksi tärkeää asiaa sunnuntain kunniaksi.

1) Miten paljon voi ärsyttää se, että joskus tämän blogin otsikon fontti ei vaan lataudu? 


No aika paljon. Tiedoksi vaan kaikille että tuo ei ole se oikea! Ei ole! 


2) Muutin tähän asuntoon ja heti 14 kuukautta myöhemmin sain taulun seinälle. 







Pyöreän kehyksen ihmiset tulivat kehyksen mukana. Vaihtanen tuttuihin seuraavan puolentoista vuoden kuluessa. 

Mutta on tämä nohevampaa kuin se, kun vietin viisi vuotta elämästäni ilman vaatekaappia, koska oli kiire ja huonekalukauppoihin matkaa ainakin kaksi kilometriä. 

Friday, 17 October 2014

Perjantai


Luin Hyvien ja huonojen uutisten jutun Kävelytyyli vaikuttaa mielialaan (Nelonen.fi) ja heti välittömästi tuli hc-Frendit-fanille mieleen Phoebe. Frendit viisauden äärellä jälleen kerran:

 


Tästä tulee etäisesti ehkä mieleen myös eräätkin taannoiset Kerubi-juhlat, missä tanssijalkaa vipatti koko sen kolme ja puoli tuntia, mikä baarissa viihdyttiin. Ja kun sanon tanssijalka, tarkoitan toki hirvitanssijalkaa. Kiitokset erinomaiselle vierailevalle DJ:lle (This Charming Man, seuraavan kerran Kerubissa jossain vaiheessa marraskuuta) ja hulluuteen kannustavalle kuoroseurueelle. Sorry sorry no brakes.

Näiden rehotusterveisten muodossa mainiota viikonloppua!

Thursday, 16 October 2014

Rehotan

Mulla ei ole ollut pitkään aikaan mitään asiaa. Tai on ollut, muttei kärsivällisyyttä istua alas kirjoittamaan eivätkä ne ajatukset ole edes olleet muuta kuin poukkoilevia lauseenpuolikkaita. Olen keskittynyt touhuamaan miettimisen sijaan. Ja kuitenkin se touhuaminen on ollut paras pohtimisalusta aikoihin. 


Touhuan.




Olen pyörinyt hälinässä. Olen pitkästä aikaa tarttunut tuttuutta sarvista ja vähän ravistellut niin että yhtä aikaa pelottaa ja houkuttaa kaikki tuleva. Tehnyt hirveästi asioita, niitäkin - ja tähän Ultra Brata - joita en olisi halunnut tehdä. Ylitin itseni, laitoin kaiken likoon ja pistin arkiset palikat uusiksi. Sekalaisesta kokoelmasta pieniä (uudet aloitetut harrastukset) ja suuria (yksinelon aloittaminen) muodostui uuden elon lisäksi uudenlainen ajattelu. Tai ainakin pyyhin pölyt jostain ehkä osin unohtuneesta.

Eilen viimeksi vimmaannuin ja hankin itselleni kosketinsoittimen (käytetyn, vanhan, ihanan). En aio luvata, että ensi vuonna tähän aikaan osaan pimputtaa sydämeni kyllyydestä, mutta sen sanon, että juuri nyt se tuottaa arkeen iloa niin paljon, että se ei yksinkertaisesti voi olla huono ostos. Ei vaikka vuoden päästä sen päällä olisi sentin kerros pölyä ja kissankarvoja. 





Joskus jokin pieni asia tarttuu päähän ja ihan yhtäkkiä selkeyttää pään hälinän maailman selkeimmäksi johtoajatukseksi. Rosa Meriläinen kirjoitti kolumnin lempiaiheestani, sukupuolten representaatioista, mikä oli jo kokonaisuudessaankin mainio julistus ihmisyyden moninaisuudesta. Miten ihana otsikkokin: Iloitkaa omasta sukupuolestanne! Välillä kuitenkin tulee myös vastaan ihan vain pieniä lauseita tällaisten hienojen tekstien seassa, jotka oikeaan hetkeen osuessaan tuovat ihan suunnattomasti iloa. Ne lukiessaan tajuaa, että se hälinä onkin jotain aika oleellista ja mitään muuta en voisi nyt tehdäkään kuin tempoilla ja olla levoton. Rosan kolumnista löytyi yksi sellainen:

En ole hillitty: rehotan. 

Rehotan. Yksi sanakin joskus riittää. Siinä se! Mitä muuta voi ihminen eloltaan toivoa kuin sen, että voi ja ennen kaikkea uskaltaa tehdä, mennä, tulla, touhuta, nauttia, rakastaa ja olla ihan kaikkea, mitä haluaakin. Haluan rakastaa yli äyräiden, värittää yli viivojen ja hyppiä yli liian korkeiden aitojen. Rehottaa! Just nyt en keksi mitään hienompaa. 

Monday, 23 June 2014

Lontoo-terveisiä!

Hei oon Lontoossa tyypit! 


Tämä on mun kolmas kertani Lontoossa, ja olen nyt päässyt tsekkailemaan paikkoja, missä ei ole edellisillä reissuilla pakollisten turistikohteiden kulkemisen takia ehtinyt piipahtaa. Ekan kerranhan olin täällä kielikurssin ohjaajana ja toisella kertaa Simon neitsytvisiitillä. Monet yleisimmät turistimestat on siis nähty nyt ainakin kahteen kertaan. Tällä kertaa pysyn kaukana Big Benistä. 



No joo, tarkemmin kun nyt asiaa mietin, niin onhan Greenwich, sinne johtava foot tunnel, Kensington Gardens, Camden ja Spitalfields turistikohteita myös. Mutta eipä ole tullut käytyä, paitsi Camdenin turistimmalla puolella. Nyt on!



Tänään kävin Spitalfieldsissä. Paikka oli aika hiljainen näin maanantaina, mutta arvostin tilaa ympärilläni. Paikka oli mukava: kojuja ja pieniä putiikkeja, joissa tuntui olevan ei ihan halvinta mutta ei nyt superkallistakaan vaatetta. Nyt on kesäalet menossa, joten putiikeista löytyi kyllä huokeitakin vaatteita. Kojuista löytää vaikka mitä, jos tykkää semmosista skater-mekoista vai mitä ne nyt on semmoset söpistelymekot. Itse en. Paljon tuntui olevan miestenvaateliikkeitä. 



Spitalfieldsissä on myös kivoja rompekauppoja, mistä voinee tehdä vaikka vähän persoonallisempia tuliaislöytöjä huokeaan hintaan. Tällä kertaa ei mitään mukaan tarttunut, mutta ruokapuolella onnisti. Spitalfieldshän on täynnä pieniä ruokakojuja, joista löytyy vaikka mitä englantilaisesta indonesialaiseen ja kaikkea siltä väliltä. Päädyin falafelmestaan. 



Tämä mättö sisältää parasta falafelia aikoihin!
Paikan nimi on Pilpel, ja koomisehkosta nimestään huolimatta tarjolla oli parasta falafelia pitkiin, pitkiin aikoihin. Suomessahan monet ankeat grillit tarjoavat nykyään mitä vain kasvispalleroita falafeleina. Terkkuja vaan sinne grillinpitäjille, että falafelit ja peruna-porkkanapullat eivät ole sama asia. 

Falafelin jälkeen vyöryin Camdeniin. Olen siellä tosiaan käynyt aikaisemmin, joten päätin hypätä pois jostain toiselta pysäkiltä sen perinteisen Camden Townin sijaan. Kannatti. Chalk Farmilta kun lähtee kävelemään kohti Camden Townia, tulee oikealla pian vastaan Stables Market. 

Stables Market

Market oli täynnä hevospatsaita.

Kahvila, tai siis shishala

Hevosia seinissä.



Hevonen lattiassa.
  Hienon tästä marketista teki se, että perusturistikrääsän lisäksi siellä oli paljon pieniä taiteilijoita, vaatesuunnittelijoita ja koruntekijöitä. Ja kirppareita. Ja etnisiä ruokakojuja ja kahviloita ja vaikka mitä. Vaatetta löytyi jokaiseen makuun goottityylistä urbaaniin kaupunkityyliin. Jälkimmäisen tyylin miesten vaatteet olivat upeita! Maininnan ansaitsee myös kenkäkoju, jossa taiteilijat maalasivat perustennareihin asiakkaan toivoman kuvan paikan päällä. Mahtava idea!


Kuvia en viitsinyt kojuista kauheasti napsia, sillä monessa oli ei valokuvia -kyltti. Menkää paikan päälle ihmettelemään!



Löysin marketista lahjan kummipojalle. 



www.phototypewriter.com
 Nämä tyypit ottavat kuvia asioista, jotka näyttävät kirjaimilta. Niistä voi sitten kehystää itselleen sanoja. Osa kirjaimista on hauskalla tavalla vaikeaselkoisia, mikä tekee kivan lisän ideaan. 

Kummipojan nimi!

Tuosta kuvasta vaihdoin vielä n-kirjaimen toisenlaiseen. Siisti tuli! En ehkä voita kolmevuotiaan silmissä siistein synttärilahja -palkintoa, mutta ehkä se arvostaa tätä vaikka kymmenen (tai kahdenkymmenen?) vuoden päästä. Plus tuin paikallisia taiteilijoita!


Löysin vielä marketista putiikin, jossa oli myynnissä englantilaisten taiteilijoiden printtejä, koruja ja muuta pientavaraa. Koska tuliaisia on kivointa ostaa itselle, niin:





Ostin myös korvikset, mutta kuva tärähti enkä jaksa ottaa uutta. Taas tuettiin paikallista työtä, hyvä minä!

Siinä melkein Stablesia vastapäätä oli muuten kiva kahvila, jossa oli näytillä (ja myynnissä) paikallisten taiteilijoiden töitä. Suosittelen!


Tower 47








Huomenna on luvassa matkan tarkoitusta: Matilda-musikaali kutsuu! Käväisen myös ehkä Natural History Museumissa, mikäli jonot eivät ole infernaaliset. Sitä ennen pitää kuitenkin loppuilta lepuuttaa jalkoja - 70 kilometriä asvaltilla kävelyä viiteen päivään tuntuu yllättäen jaloissa aika paljon. 

Sunday, 15 June 2014

Kesä ja liikunta

Tajusin juuri, että en ole pedagogispäissäni muistanut kertoa, miten liikuntahaasteessani kävi. Facebookissa ilakoin kuitenkin, joten kopiona sieltä: 

Nyt voi juhlia: liikuntahaaste onnistuneesti suoritettu! 65 h / 9 viikkoa! Tässäpä tilastoja päälajeista:

- Kuntosalilla kävin 27 kertaa, yhteensä 1960 min / 32,66 h 

- Kävelin (kävelyä on paljon, koska en voi juosta tuon selän takia) tai patikoin yht. 82,7 km 
- Pyöräilin 76,3 km (olisi voinut enemmänkin)
- Kehonhuoltoilin eli venyttelin ja pilatesrullailin yht. 245 min / 4,08 h, yleensä vajaa puoli tuntia kerrallaan.

Hieno fiilis, että tämä onnistui viikon vieneestä flunssasta - muuthan tekivät haastetta kymmenen viikkoa - ja pyörähtäneestä nilkasta huolimatta! Ei tämän määrän sovittaminen aikatauluihin ihan loputtoman vaikeaa loppujen lopuksi ollut, mutta ihan näin suurella viikkotuntimäärällä en taida kesällä jatkaa. Siirtynen takaisin siihen turvalliseen neljään tuntiini. Katellaan sit syksyllä uudestaan. 

P.S. Suosittelen muillekin kaveriporukkahaasteita, toimi ainakin meillä!



Onnittelut mulle! Tarkempi syynäys lisäksi kertoi, että haasteemme kesti itse asiassa yhdeksän viikkoa ja kolme päivää, eli minulla kahdeksan viikkoa ja kolme päivää. Keskimäärin liikuntaa oli siis tungettava päivään 1,1 tuntia. Kyllähän siinä hikoiltavaa riittikin, vaikkakaan ei niin paljon kuin aktiivisimmilla haastetyypeillä, jotka valitsivat tuntimääräkseen hulppeat sata tuntia. En olisi ikinä mitenkään selvinnyt moisesta määrästä.

Haasteesta jäi suurimmalle osalle meistä positiivinen fiilis, ja näinpä siinä haasteenjälkeiseuforiassamme päätimme jatkaa uuteen kymmenen viikon haasteeseen. Onnekseni olin sen verran järjissäni, että laskin omaa liikuntamäärääni reippaasti 40 tuntiin. Kesä kun tunnetusti ei ole se paras ever kuntosaliaika. (Etenkään, kun EVOlla ei saada ilmastointia toimimaan, perkele.) Niin ja olen kesästäni melkein neljä viikkoa ulkomailla, ja loput ajasta eittämättä menee rokkihommissa.

Mietin, että nyt lienee syytä tahkota tunteja sisään, jos aikoo kunnialla haasteesta selvitä. Kävimmekin perjantaina patikoimassa Kolvananuuron reitin Enossa. Oli muuten siistein patikkareitti, millä olen taapertanut Suomessa. Reitillä on pituutta vaivaiset viisi kilometriä, mutta siihen mahtuu pitkospuita, laaksoa ja mäenhuippua niin että hiki lentää taatusti. Haastetta riittää, mutta kärsivällisellä etenemisellä selviää kyllä hyvin.

Uuron reitti oli valintamme.
Reitillä oli korkeuseroja kiitettävästi, ja maisemat huikeita. Törmäsimme valitettavasti perinteiseen huonojen valokuvaajien ongelmaan. Syvyyksiä ei siis hahmota näistä kuvista ollenkaan, joten menkää ihmiset paikan päälle ihmettelemään. Parissa tunnissa selviää tämän reitin, joten ei edes tarvitse koko päivää uhrata.


Pojat ylhäällä

Laakso

Mäen päällä

Snapseedin fillteröinti