Sunday, 27 October 2013

Hallinnassa / 2

Melkein kirjoitin tämän henkilökohtaisen ruokahallintajutun osaksi, mutta totesinkin, että asiaa on niin paljon, että oma entry lienee paikallaan. 

Jokunen muistaa, että tulin alkusyksystä siihen lopputulokseen, että elämääni on laitettava vähän ryhtiä omituiseksi menneen kesän jälkeen. Päätin vähentää muun muassa rasvaa, suolaa ja alkoholia todettuani, että keho ei ihan loputtomasti arvostanut tuota kesän ykköskomboani. Muutos sujui kuin itsestään, sillä aloin miettiä, miksi ne muutokset tulivat tarpeeseen. Tulin siihen lopputulokseen, että ne eivät tulleet tarpeeseen, koska olin lihonut (vaikka toki olin) ja koin tarvetta päästä kiloista eroon, vaan koska kesän valinnoista ei tullut minulle hyvä olo. Ja mie hitto vieköön ansaitsen hyvän olon! Miksi ihmeessä tekisin keholleni jotain sellaista, mitä vastaan se selkeästi protestoi, jos voin pienillä asioilla helpottaa arjessa jaksamistani ja kokonaisvaltaisesti hyvää oloa? Eihän siinä ole järkeä. Itselleen pitää olla armollinen.

Tämähän on vain pienenpieni ajatuksen poikanen ja vieläpä maailman simppelein sellainen, mutta sillä oli ainakin minulle aika kantava vaikutus. Helposti sitä päätyy miettimään näitä asioita negatiivisen kautta: "join enemmän kuin pitäisi, nyt lopetan sekoilun ja laitan korkin kiinni" tai "hitto olen lihonut, nyt loppui rasvan syöminen" sisältävät rangaistuksen. Tein väärin, nyt korjaan asian. (Perkele minä laitan kaikki nyt kuntoon saman tien.) Ja eikkait siinä, kyllähän se on hyvä vähän kriittisestikin tarkastella välillä touhujaan, ettei mene ihan sekoiluksi, mutta tuossa ajatusmallissa on sellainen ongelma, että paha olo korvataan - tattadaa - pahalla ololla. Lähdetään tekemään sen negatiivisen kautta, kun kuitenkin varmaan tarkoituksena on pyrkiä kohti positiivista. 

Vähän sama homma on ollut näissä kohutuissa fitspiration-kuvissa viime aikoina. Ehkä ne joitain tsemppaa eteenpäin, mutta minulle jää monista niistä sellainen syyllistämisen ja täydellisyyteen pyrkimisen katkera sivumaku. Itse ehkä lähtisin liikkeelle (pun intended) siitä, että liikkumisesta tulee hyvä olo sen sijaan, että nyt on pakko lähteä liikkeelle tai nämä allit eivät koskaan katoa ja sitten olen kelvoton ihmisenä. 



Inspiring?
Mutta niin, takaisin aiheeseen. Mitäs jos aktiivisen itsensä syyllistämisen sijaan pyrkisi joka päivä miettimään hetken sitä, mistä tulee hyvä olo? Mitä se keho oikeasti ansaitsee? Voisi mennä sinne jumppaan tai lenkille siksi, että se tekee itselle hyvää eikä siksi, että pitäisi muuttua joksikin, muokata mahaa ja päästä läskistä eroon.

Olen usein miettinyt, miksi sitä on aina itselleen kaikista ankarin ja voisiko siitä jotenkin hiukkasen irrottaa edes joissain asioissa. Tämä maailman yksinkertaisin ajatus on toiminut. Käytännön tasolla tosin hyvän olon lisääntyminen on ollut vähän pätkittäistä, sillä selkä on torpannut kaikki liikuntayritykset, mutta ehkä sekin tästä taas alkaa helpottaa. Vähän kevyempi olo on kuitenkin yleisesti. Henkisesti siis. Ja sehän lienee tärkeintä. Eikä tarvitse laittaa kaikkea perkele kuntoon saman tien. 


P.S. Aiheeseen liittyen: Alkoholin kanssa kävi niin, että join viime viikonloppuna pitkästä aikaa enemmän olutta ja se johti niin infernaaliseen krapulaan, että nyt sai jäädä koko touhu hetkeksi. Selkeästikään alkoholi ei nyt sovi mulle. En yleensä tykkää tällaisesta ehdottomuudesta, mutta en halua kokea sitä oloa hetkeen. Tosin Rokumentissa on jo perinteeksi muodostunut leffapäivien jälkeen käydä puimassa näkemiään elokuvia tuopillisen ääressä, joten täyslakko saa kestää nyt toistaiseksi sinne saakka. Katsellaan sitten, jatkuuko. 

P.P.S. Ällö fitspiration-kuva vaatii vastapainokseen kivoja asioita. Niin kuin kauniita värejä!

Much better.

Hallinnassa

Olen tästä varmaan joskus puhunutkin, mutta kun on asunut useita vuosia kimppäkämpässä jakaen jääkaapin kolmen muun ihmisen kanssa, ei oikein osaa enää ostaa paljoa ruokaa kerralla. Enkä ole jaksanut opetellakaan, vaikka onhan tässä jo pitemmän aikaa saanut jääkaapin täyttää ihan vain omilla ruoilla. Eihän siinä, kaupat kun ovat kävelymatkan päässä, ei oikeastaan ole ollut niin justiisa, vaikka en ole osannutkaan miettiä päivää pitemmälle elämäänsä.

Koska elämääni ei tällä hetkellä kuitenkaan mahdu paljoa muuta kuin opiskelu, päätin tänään viisaasti ostaa kaikki ensi viikon ruokaostokset kaappiin jo odottelemaan väsyneitä arki-iltoja. Onpahan yksi asia vähemmän tehtävänä viikolla. Kerrankin, kerrankin tuli suunniteltua omaa syömistä vähän pitemmälle kuin seuraavaan päivään!

Ja voi kun heti tulikin suunnitelmallinen ja hallittu olo. Mitäpä siitä, että maailma repii miljoonaan suuntaan, kun kotiin tullessa tietää, että syömishommat ovat hanskassa ja takataskusta löytyy viikon ruokalista (tai siis neljän päivän ruokalista, koska tokihan kaiken intoilun ja elämänhallinnan tunteen lumossa unohdin ostaa ruokaa tälle päivälle):

- Tofupihvit, perunamuusi ja puolukkasalsa
- Kaalikääryleet aura-cashewtäytteellä
- Kaalilaatikko (on kuulkaas kolme kiloa kaalia nyt!)
- Punajuuri-aurapata ja soijaleikkeitä
- Valkosipulikeitto 

Kylläpä taas voi taputella itseään olalle. Arki, bring it on. 

Thursday, 17 October 2013

Uuvet lasit!

Kaamoksen tuomia fyysisiä oireita voi näköjään hetkellisesti hämätä kivoilla materia-asioilla! Uskaltauduin tilaamaan ekaa kertaa elämässäni silmälasit nettikaupasta, ja saapuivat tänään:

Klassikot

Kultaista!

Sopivat, jee! Tilausta kylläkin edelsi se, että kiertelin Joensuun optikkoliikkeet ja testailin tuota kehystä erivärisenä. Toisaalta tuolla Lenswaylla oli myös ihan ok ohjelma, millä pystyi mallailemaan kehyksiä naamakuvaan itsestään. Kun tietää, montako milliä on pupillista toiseen, asettaa se kehykset kohtuuhyvin kuvaan.

Ainut, mikä tietenkin jää uupuumaan netistä tilatessa, on se lasien päähän sovittaminen. Optikolla kun pystyy muokkaamaan sankoja ja nenätyynyjä sopimaan juuri omaan naamaan. Onnekseni kummatkaan noista eivät olleet mitenkään huonosti. Käyn kyllä ehkä jossain vaiheessa vähän siirrättämässä nenätyynyjä lähemmäs toisiaan, kun ripset ehkä pikkasen välillä osuvat linssiin. Eivät pahasti kuitenkaan. Nyt siis totuttelemaan pyöreämpiin kehyksiin. Muistelen, että viimeksi olen sellaisissa kulkenut vuonna 1995. 

Wednesday, 16 October 2013

Karhuihminen

No niin, kaikesta itsetutkiskelusta ja -tarkkailusta huolimatta syksy taas yllätti Suvannon. Väsyttää. Ja tympäsee. Monet asiat kiinnostavat melkein, mutta eivät tarpeeksi. Tai siis toki jotkut asiat kiinnostavat, kuten sohvalla makaaminen ja nukkuminen. Harvat muut. Taidan olla sielultani karhu.

Tyhmä minä en tajunnut tätä tarpeeksi aikaisin, mutta onneksi sentään nyt. Kaivoin siis viime vuoden pelastajani, kirkasvalolampun, kaapin perukoilta. Viime vuoden perusteella pääsen takaisin ihmisten kirjoihin viikon kuluessa. Mikä on hyvä, sillä silloin alkaa peljätty perusharjoittelu (NOOOUUUUUU). 

Siihen asti taidan kuitenkin tyytyä elämään säästöliekillä sen sijaan, että riuhtoisin itsestäni olemattomia mehuja itkua tiristäen. Itkut voi tiristellä sitten harjoittelussakin.

Hyvää yötä!
Ai niin! Dadani oli nelosen arvoinen suoritus. Ei paha ollenkaan! Hyvä mie.

Tuesday, 15 October 2013

Internetin tärkeimmät

Olen huomannut, että tekee mieli palata pariin Facebookista löytyneeseen juttuun, mutta niitä on pirun vaikea kaivaa tuolta timelinesta. Ratkaisu: kun pitäisi lukea tenttiin, selaa koko timeline läpi löytääksesi ne. Brilliant!

Jaa että mitkä? No nämä tärkeääkin tärkeämmät jutut:

Brain (Riemurasia)


Ja tämä kuva.

Ja loppuun vielä Myrsky näkemässä Teräsmies-unia (eiliseltä, ei timelinesta):


Thursday, 10 October 2013

Malala Yousafzai

Malala Yousafzaista on uumoiltu kautta aikain nuorinta Nobelin rauhanpalkinnon voittajaa. Törmäsin äsken tähän haastatteluun ja vähän itkin.

Malala Yousafzai left Jon Stewart speechless

Aina välillä tulee näitä hetkiä, kun jaksaa taas vähän enemmän uskoa ihmisiin. 

Tuesday, 8 October 2013

Palautuminen

Helei, olen palannut postpost-maailmoista todellisuuteen! Kuten edellisestä entrystä saattaa päätellä, meinasi jo usko loppua, mutta niin vain sain kolmessa viikossa naputeltua kandidaatintutkielman verran dadaa. Ja parastahan tässä dadassa on se, että se liitetään seminaarityöhöni eli graduun! Ts. olen kirjoittanut - jos en 15 sivua, mikä oli dadani sivumäärä - niin ainakin kahdeksisen sivua isoa geetä (kun siis otetaan pahimmat dadat tuosta pois). Juhuuuuu! Ja nyt ei sitten KUKAAN tule tähän sanomaan, että kuitenkin tulet editoimaan ne kaikki dadat siitä gradustasi pois. En tule.

Perjantaina dada siis lähti tarkistukseen ja mie samoin tein Helsinkiin. Tai tarkemmin sanottuna Vantaalle, missä ystäväni nykyään asustaa. Aivot ihan huusivat poistumista Joensuusta, ja fiilistelin koko automatkan tulevaa viikonloppua. Fiilistelin itse asiassa niin paljon, että napsautin lievät ylinopeudet johonkin Varkauden seudun nopeudenvalvontatolppaan. Epäilen tosin, että on tulossa vain huomautus, sillä ylinopeus oli ainakin omaan silmääni mitättömästä seuraava. Mutta ei siitä sen enempää.

Oli nimittäin ehkä eniten kaivattu irtiotto pitkään aikaan. Fiilistelin Virpin seuran lisäksi ylhäisessä yksinäisyydessäni lähes koko lauantain, kun Virpillä oli muuta menoa silloin. (Sen siitä saa, kun tekee matkapäätökset kahta päivää ennen reissua.) Olisihan minulla ollut Helsingissä toki muitakin kavereita, mutta lauantain koittaessa päätin, että en ota yhteyttä. Edellisessä entryssä tämän totesinkin, mutta joskus itsensä kanssa hengailu on parasta. 

Jälkiruokaa!

Olen kohtuullisen sosiaalinen ihminen, mutta välillä ei jaksa kulkea kenenkään muun kuin itsensä pillin tahtiin. Lauantaina siis haahuilin päämäärättömästi Helsingissä etsien paria perusvaatetta (kauluspaita ja neuletakki). Lötköilin kahviloissa ja tuijottelin kaunista kaupunkia. Kävin syömässä päivällisen ylhäisessä yksinäisyydessäni (eikä kukaan ainakaan ääneen ihmetellyt, miksi olin yksin liikenteessä lauantai-iltana) ja menin siitä pienen tuopillisen jälkeen leffaan. Sekin on välillä parasta. Oli aikakin oli myös hyvä leffa, joskaan ei ehkä nerokkain elokuva ikinä. 


Sisko soitti, kun olin sillä pienellä tuopillani (Brew Dog, Dead Pony). Kerroin yksin vietetystä päivästäni: "kuulostaa kauheelta!" Selitin, että itse asiassa päivä oli ollut kauheen vastakohta. Suosittelen kaikille muillekin laatuaikaa itsen kanssa, etenkin jos yksin syömässä tai leffassa käynti kuulostaa hirveimmältä ikinä. 

Sunnuntain vietimme yhdessä Virpin kanssa käveleskellen ympäri Kartanonkoskea. Kävelystä tuli oikea turistipäivä, kun kävimme muun muassa (oliko se nyt nimeltään, en jaksa tarkistaa) Backnäsin kartanolla, Tammiston luonnonsuojelualueella ja Haltialan tilalla lounaalla. Olin niin vaikuttunut alueesta että suunnittelen jo aktiivisesti vanhuudenpäiviä Vantaalla. Kaikkea sitä.


Sen kartanon joku navettatila. Hieno.

Tammisto!

Tammiston ihanat puut

Onko se Keski-Eurooppa? Onko se idyllinen maaseutu? Ei, se on Vantaa!

Suomen hämmentävästä syksystä olivat hämmentyneet myös kukat, jotka kukkivat kuin keskikesällä konsanaan. 

Haltialan tilallahan oli myös esim. lampaita ja muita söpöjä, mutta mie otin kuvia vain tilan kissasta.

Tämä vanha setä on nimeltään Kulkuri.

Keittolounas. Valitettavasti kasvisruokaa ei ollut tarjolla, joten lihaton lokakuuni koki hienoisen kolauksen. Kuvassa myös parasta kotikaljaa, mitä olen juonut sitten lapsuuden. Mummulan heinätyöt tulvahtivat mieleen välittömästi!

Edit: Sitä piti vielä sanomani, että tokihan nyt kotiin tultuani yläselkääni, sille tutulle paikalle, kehittyi tuskallistakin tuskallisempi niskalukko. (Jonka tosin epäilen jo pikkuhiljaa olevan välilevyongelma eikä nikamaongelma. Mutta siitä ehkä joskus toiste lisää.) Viime yön vietin siis kivasti sietämättömissä kiputiloissa, jotka helpottivat vasta kahden panacodin ja yhden buranan jälkeen. Hetkeksi. Nyt istun sohvalla ja yritän olla hengittämättä liian kovaa, ettei satu liikaa. Ja kun sanon "liikaa", tarkoitan sellaista kipua, joka vie tajun. Toistaiseksi olen pysynyt enimmäkseen tajuissani. 

Etsimällä etsin silver liningia aamulla Hannan kanssa jutellessani, ja löysinkin sen: Nyt voin hyvillä mielin viettää vielä päivän lomatunnelmissa enkä yliopiston kirjastolla. Jos siis lomatunnelmaksi voi kutsua tätä panacod-krapulaista, kivun sanelemaa olotilaa, missä jokainen mikroliike aiheuttaa jumalattoman lisäyksen jo valmiiksi jumalattomaan hermokipuun. Ja miksei voisi kutsua. Että terkkuja täältä lomatunnelmista kaikille!

Tuesday, 1 October 2013

Muistan tämän

Opin eilen kantapään kautta muistamaan, miksi minä olen yksi niistä ihmisistä, jotka tarvitsevat viikonloppunsa ja iltansa vapaa-ajan parissa. Tämä onkin syytä pitää mielessä nyt tämän lukuvuoden ajan, jos aion hengissä selvitä. 

Eilisen ahdistuskulminaation seurauksena päätin pitää vapaapäivän opinnoista. Nukuin vähän pitempään, lötköilin aamulla telkkaria ja nettiä vilkuillen, kävin lounaalla kaverin kanssa ja notkuin humpan kahvilassa enkkujengin kanssa. No okei, kävin myös proffaa näkemässä, koska lupasin, mutta koska sieltä tuli (onneksi) hyviä uutisia, ei se vienyt vapaapäivän leppoisaa fiilistä minnekään. 

Kävin myös lorvailemassa kaupungilla yksin, mikä on paikoin parasta touhua maailmassa. Nuuskuttelin hyviä (ja huonoja) hajuvesiä, seilasin katuja ja harhailin päämäärättömästi kauppojakin läpi. Tämäkin pitää muistaa taas jatkossa. Tai sanotaanko että yleisestikin paikoissa käyminen joko yksin tai muiden kanssa voisi olla suotavaa. Milloin olen esim. käynyt viimeksi leffassa?


Joensuussa voi myös nykyään ihailla katutaidetta. Jee!
 Testihajuvesi ranteessa päätin myös kävellä Linnunlahdelle tuijottelemaan väriloistoa. Tajusin, että koko syksy oli menossa ohi huomaamatta. Onneksi kuitenkin heräsin horroksesta, oli nättiä.




Kuvanmuokkaus tehty huipulla sovelluksella Snapseedillä. Suosittelen!


Syksy, olet parasta.


Olo on kuin uudella ihmisellä. Mahtavaa, miten pienillä asioilla saa aikaan valtaisia muutoksia tunnelmassa. Plus nyt mulla on uusi hajuvesi (Bossin Jour jo omistamani Nuitin kaveriksi), mikä on omiaan nostamaan arkea vielä paremmalle tasolle. Kyllä.