Wednesday, 13 February 2013

Onnellisuudesta

Jos voittaisin lotossa, alkaisin matonkutojaksi ja harrastelijalaskettelijaksi. Paukuttelisin ystäville ja tutuntutuille mattoja päivät pitkät ja aina välillä siirtäisin itseni jonnekin tunturiin viilettämään. Voisin myös opettaa englanniksi ressukkavaihtareita ja muita kokemattomia turisteja laskettelun saloihin. Se ois elämää se.


Kävin laskettelemassa eilen ensimmäistä kertaa 15 vuoteen. Mikä on siis yli puolet elämästäni sitten (ilmaise itte paremmin), vaikkakin just ja just. Olen vakaasti sitä mieltä, että seuraavaan reissuun ei mene puolta elämää. 

Maisemat kohillaan




Mullahan on tämä juttu, että rakastan hirmuisesti kaikkea vauhdikasta liikuntaa, kuten palloilulajeja, tanssia ja juoksemista. Tuo selkä on nyt kuitenkin estänyt kaiken tämän jo vuosia enkä rehellisesti sanottuna usko, että se tuosta koskaan paremmaksi muuttuu. Paitsi jos ne keksivät mulle jostain uudet välilevyt. Sitä odotellessa on ollut kuitenkin myönnettävä itselleen, että ei tule kesää tämän selän kanssa. Se on ollut ihan helvetin, sanoinkuvaamattoman raskasta. Olen ollut turhautunut aika monta vuotta elämästäni. Varmaan katkerakin paikoin. En tiedä, pystyykö sitä kuvittelemaan ennen kuin joutuu kokemaan itse. Vanha loru, ei sitä tajua ennen kuin sen menettää. Olisinpa päässyt niille tanssitunneille silloin lapsena. 



Jännitti siis ihan hurjasti sen jälkeen, kun tein päätöksen lähteä koittamaan laskettelua. Tässä on niin monen asian kanssa joutunut pettymään vuosien varrella, että piti ihan kerätä voimia yrittääkseen jotain uutta. Hirviän stressin pukkasin niskaani miettiessäni, pitääkö oikeasti ostaa uutta vaatetta sinne mennäkseen. Pelotti että tarviiko niitä vaatteita sen yhden päivän jälkeen. (Ehkä ihminen tarvitsee kuitenkin itselleen sekä liikuntakäyttöön soveltuvan talvitakin että toppahousut.) Bussissa höpötin Annan varmaan suohon, kun hermostutti. Pumppasin buranaa että ei ihan heti kuolisi. 



Ja sittenhän kävikin niin, että kaikki sujui hyvin. Ei vaan mahtavasti. Pienen oppitunnin jälkeen lihasmuistissa olleet liikkeet palasivat tietoiselle puolelle. Opettajakin tajusi asian ja alkoi opettaa edistynyttä tekniikkaa meille. Tunnin päästä jo viiletettiin kuin vanhat prot. Ja tiedättekös, selkään ei sattunut yhtään. Ei siis ollenkaan. Illalla kotiin tullessa itkin vähän.


Harmi, että tämä harrastus vaatii keskimääräistä enemmän panostamista. Pitää matkustaa sinne harrastuspaikalle tunteja ja sitten maksaa itsensä kipeäksi laitteista ja hissilipuista (ja majoituksesta). Vaan ehkä se on panostus, mikä kannattaa tehdä, jos vain suinkin on mahdollista? Se taitaa olla sijoitus ainakin mielenterveyteen. Sijoitus siihen, ettei tunne oloaan invalidiksi aivan koko ajan. Ei kai se siis auta kuin alkaa lotota.


Monday, 11 February 2013

Matto!

Viisi kutomispäivää (neljäkin olisi riittänyt) ja 230-senttinen matto on valmis. Kehtaahan tuon lattialle laittaa!

Seuraavana projektina onkin tehdä lattiatyynyt neulomalla tuosta keltaisesta ja ruosteenvärisestä kuteesta, mitä on pikkuraitoina matossa. Matonkuteet + loimi + kangaspuiden vuokra + neuvontapalvelu + kuteet lattiatyynyihin = 155 euroa. Vois olla kalliimpikin.






Friday, 8 February 2013

Miulla on uusi projekti!

Projekti Helvetin iso matto.

Tässä mie istun seuraavat neljä päivää.

Ekat 30 cm tehty, 190 cm jäljellä. Eh.

Värejä

Lisää värejä.