Monday, 30 December 2013

Vuoden viimeiset

Aivan hullua että vuosi on taas lopuillaan. Juurihan se oli kesäkuu. Tai ainakin lokakuu. Ulkona ainakin näyttää lokakuulta ja Pohjois-Pohjanmaalla maaliskuulta, kun jokien pinnat olivat/ovat viittä vailla tulvalukemissa. Ei ihme että on pää sekaisin.

Perinteinen joulureissu kotopuoleen siis tehtynä. Joulu oli tänäkin vuonna ihan kiva: Pääsi pelmuamaan kummipojan kanssa (joskin hienot kuvat tästä remuamisesta jäivät ilmeisesti sinne Pohjois-Pohjanmaalle, kuten myös niitä napsinut kamera). Sai syödä ihan sikana hyviä ruokia ja herkkuja ja ennen kaikkea siskon miehen tekemää rieskaa. Sai nukkua ja maata sohvalla niin paljon kuin halusi. Pääsi edellä mainituin keinoin nollaamaan järkyttävän stressaavan loppuvuoden ja etenkin perusharjoittelun tuomat ahdistustilat. Tai ainakin päällimmäiset niistä. 

Materiapuolellakin oli parhautta: sain lahjaksi haaveilemani Sports Trackerin sykevyön! Kyllä nyt kelepaa lähteä liikkumaan, kun saa ihan kirjallista dataa siitä, miten huonossa kunnossa nykyään onkaan. 

Sattumalta löysin myös itselleni joululahjan Oulaisten Marimekon loppuunmyynnistä. 

Se on takki! Se on turkoosi tai taivaansininen tai mikä nyt lieneekään takki!

Urat ovat vinot ja napit hienot.

Keväinen villakangastakki sopii keväisten kelien lisäksi todistetusti myös joulukuisiin kevätkeleihin. Tässä säässä sitä ihminen kaipaakin piristystä ympärilleen, ja sitä virkaa takki nyt ajaa. Ilmeisesti se myös piristää muita, sillä olen nyt käyttänyt sitä kahdesti ja molemmilla kerroilla on randomi kanssaihminen tullut kehumaan takkia. Jei! Hienouden lisäksi takki tuli toki myös tarpeeseen, ja toivoa sopii että Marimekon superkalliit takit kestävät myös aikaa ja saan tuosta takista iloa vielä monille vuosille. Toki siellä loppuunmyynnissä hinnasta oli sipaistu 70 prosenttia pois (mikä muuten teki takista minunkin budjettiini sopivan) mutta silti.

Aiheeseen palatakseni oli siis kaikin puolin mainiota joulun aikoihin. Erityisen kivaa on ollut huomata, että voi nykyään tykkäillä jouluista. Vielä muutama vuosi sittenhän olin aktiivinen jouluvihaaja. Kai tämä on näitä vanhenemisen lieveilmiöitä tai jotain, mutta en valita.

Saturday, 14 December 2013

Ajatusten kaaos

Sanoin aikaisemmin tänään Hannalle, että olen varmaan kuukauden ajan miettinyt joka viikko, että huhhuh kun oli kauhea viikko, mutta ei tämä tästä enää kauheammaksi voi mennä. Ja joka viikko silti on mennyt. Hieno meno. 

Keskittymiskyky on tästä stressitasosta johtuen sen verran matalalla, että ei ole tarjota kuin randomeita ajatuksia. Mutta kyllähän ne randomitkin on jotenkin kerrottava! 

1) Muistan nyt elävästi, miksi motivaationi pedagogisiin opintoihin kuoli silloin vuosia sitten. Aika monella on sietokykyä venytetty viime aikoina, ja samaa olen ollut seuraavinani aikaisempien vuosien harjoitteluiden suorittajista. Kysymys kuuluukin, että miksi hitossa koulutuksen järjestäjät eivät kuuntele palautetta harjotteluistaan, tai vaihtoehtoisesti että eivätkö hajonneet opiskelijat ole muistaneet/ jaksaneet laittaa palautetta? Joka tapauksessa voi vittu.

2) Ennakko-oletuksistani poiketen joulumarkkinoilta löytyi hyviä lahjoja eikä edes hermo mennyt! Olenko tullut vanhaksi?

3) Olen aika onnellinen, kun uskalsin tehdä päätöksen lähteä muutamaksi viikoksi Helsinkiin soveltavaan harjoitteluun tammikuussa. Arkikuvioiden muutos ja etenkin suuri etäisyys Educa-rakennuksesta tulevat enemmän kuin tarpeeseen.

4) Olen hakenut kahdelle kesäkurssille, jotka järjestetään ulkomailla. Deadlinen päätöksille piti olla 15.12. eli sunnuntaina. Näin ollen olemme kaikki olettaneet, että päätökset tulevat perjantaina. Eivät tulleet. Olin eilen niin väsynyt, että meinasi itku päästä, kun ei päätöksiä kuulunut. Ehkä sitten maanantaina?

5) Onko minussa vikaa, kun haluaisin tällaisen?

EDIT: Ja nyt vielä unohdin kaksi asiaa!

6) Haaveilen untuvapeitosta, mutta onko nekin sitten revitty elävien eläinten selkänahoista niin kuin angora?

7) Angorasta puheen ollen Trendi vastasi palautteeseeni sekä henkilökohtaisesti että facebookissa julkisesti. Riistotuotettua angoraa ei siis enää Trendin sivuilla nähdä. Hyvä me!
 

Wednesday, 11 December 2013

Sinnikäs päämäärätietoisuus

Tiijättekö sen tunteen, kun jaksaa puurtaa ja vääntää vaikeita ja ärsyttäviäkin opintohommia, koska päämäärä ja kokonaiskuva pysyvät kirkkaina mielessä? Kun tekee asioita nopeasti, tehokkaasti ja jahkailematta, koska tietää, että ne loppuvat vielä? No, minä olen nyt virallisesti kadottanut sen. Kiinnostaa kuin kilo paskaa. Ei mulla muuta. 

 

Wednesday, 4 December 2013

Nyt jumalauta

Nyt kyllä vituttaa niin ettei veri kierrä perkele. Tuli nimittäin uusi Trendi tänään. Normaalisti ihanan rentouttava lukuhetki sopivan hömppien juttujen parissa muuttui raivokkaaksi palautteen naputteluksi lehden toimitukseen. Ja että mikskä?

ANGORAA?
En oikein itsekään saata uskoa tätä todeksi, mutta koko lehti on pullollaan angora-asioita. Osta angoraa, angora on ihanaa! Voi vittu.

Ja jos et tiedä, mistä puhun, niin tsekkaa tästä. Tuon kohun myötä tosiaan melkein kaikki merkittävät ruotsalaiset vaateketjut ovat luopuneet angorasta tyystin. Kohu on aiheuttanut tyrmistystä, kauhistusta ja painajaisia jopa sellaisille tutuilleni, joita ei yleensä tällaiset asiat paljoa napauta. Ja sitten tipahtaa postiluukusta uusi Trendi, jonka angoraylistys jatkuu läpi lehden. Hienosti tehty, tyypit.

Ymmärrän toki, että lehden jutut oli jo varmaan kuvattu ja lehti taitettu siinä vaiheessa, kun kohu levisi. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miten tämä lehti päästettiin painoon. Jos ihan oikeasti Henkkamaukka ja muut pudottavat angoran valikoimistaan kokonaan, pitäisi Trendinkin toimituksen tajuta, että tuollaisia juttuja ei kertakaikkiaan kannata laittaa ulos. Ei vaikka ois mikä. 

Lähetin tietenkin heti palautetta enkä vain huutele täällä kahdelle seuraajalleni. Toivoin palautteessa vähintään pahoittelua seuraavaan lehteen ja jatkossa linjausta siitä, että eläinten kidutusta ei Trendin sivuilla enää kannateta. Lehden tilaus menee peruutukseen, mikäli mitään ei tapahdu. 

Thursday, 21 November 2013

Uusi kuntosali

Nyt on uusi kuntosali korkattu! Liityin siis ennakkotilaustarjouksesta intoutuneena EVO Fitnessiin jokunen tovi sitten. Sali rakentui entisen Sampo-pankin tiloihin Joensuun keskustaan, ja avasivat ovensa viime viikolla. EVO on ketju, mutta ei toistaiseksi taida vaikuttaa kuin eteläisessä Suomessa (on tosin ilmeisesti avaamassa uusia saleja muun muassa Kuopioon). 

Muutama plussa ja miinus:

+ Uudenkarheat, laadukkaat laitteet. Selkävammainen arvostaa ristiselkätukia ja smoothisti liukuvia laitteita.
+ Kivoja vempeleitä, kuten katosta roikkuvat köydet, joiden päässä kahvat (miksikähän niitä kutsutaan?). Niillähän voi tehdä vaikka mitä!
+ Prameet, isohkot tilat! Vanha pankkitalo ei ole rumin talo maailmassa. 
+ Ei soi radio. Siellä soi joku kohtuullisen harmiton tanssimusiikkilevy, jonka pystyy halutessaan helposti blokkaamaan kuulokkeilla (ei ole siis liian isollakaan).

- Remontin jälkeen selvisi, että alkulämmöt otetaan ns. näyteikkunassa. En tiedä, pystynkö hyppäämään niille juoksumatoille. Toisaalta en tiedä, onko tällä loppujen lopuksi mitään väliä. Jos joku nyt pitää mua tosi pinnallisena salillakävijänä, kun menen näyteikkunaan treenaamaan, niin senku pitää. (Salaa kuitenkin toivon, että muutkin kävijät valittavat näyteikkunasta, niin saadaan ne sälekaihtimet siitä kiinni.)
- Vähän enemmän (pienehköjä) käsipainoja tarvitsisi ehkä. Oli vain yksi setti siis tarjolla. 
- Ehkä vähän enemmän peilitilaa voisi olla. Tällaisen vammaisen pitää olla koko ajan kyttäämässä, ettei tule virheasentoja liikkeitä tehdessä. Nyt se ei ollut mahdollista. Ja juu, sitä varten ne peilit niillä saleilla on. 
- Ei ollut saunaa. Haluaisin saunan!

Varmaan tulee tuolla innolla käytyä ainakin tarjousajan loppuun. Siinä ajassa ehtii muodostaa paremman kokonaiskuvan salista ja selvittää myös, kestääkö selkä nykyään enää yhtään mitään. Sen suhteen voi lähetellä tähän suuntaan hyviä, parantavia ajatuksia. Kiitti!

Monday, 18 November 2013

Rokumentti 2013

Rokumentti taas tuli ja pelasti kauhean marraskuun. Olen taipuvainen sanomaan, että tämä on Joensuun paras tapahtuma mennen näin myös jopa Ilosaaren ohi. Tämä nimittäin tulee tarpeeseen. Kun meinaa elämänusko loppua ankean, pimeän vuodenajan iskiessä niskaan, pääseekin muutamaksi päiväksi unohtamaan nihkeän ympäristönsä ja heittäytymään elokuvien, seminaarien ja keikkojen ihmeellisen voimauttavaan maailmaan. Se on jotain se.

11 elokuvaa, (harmillisesti vain) yksi seminaari, kolme keikkailtaa (joina yhteensä kuusi keikkaa) ja kivoja ihmisiä ympärillä koko ajan. En voisi keksiä parempaa tapaa viettää aikaa. Joka vuosi on ihan mahtavaa, ja joka vuosi on myös yhtä vaikea seuraava maanantai. En halua takaisin todellisuuteen!

Älä meeeeeeee!

Kerrankin muuten tajusin kirjoittaa muutaman ajatuksen kustakin näkemästäni leffasta vielä muistin aikana. Tässä siis randomeita ajatuksia ja suosituksia. Kriitikoksi en halunnut kuitenkaan alkaa, joten älkää odottako syvällisiä analyyseja.


- Band Called Death
Mun piti alun perin mennä katsomaan tämän sijaan Four Horsemen, mutta tulinkin kalkkiviivoilla siihen lopputulokseen, että kaksi raskasteemaista maailmantuskadokkaria peräkkäin olisi ollut liikaa. Oikea päätös! Band Called Death oli hurmaava elokuva punkorkesterista, jota ei löydetty omana aikanaan. Tämä on top kolmosessani.

- Mistaken for Strangers
Tää menee ehkä ihan ykköseksi kaikista näkemistäni leffoista. Leffa, jonka piti alun perin olla dokkari The Nationalista, onnistuikin tavoittamaan jotain ihan mahtavaa (muun muassa) sisarussuhteista ja niiden paikoin omituisesta dynamiikasta ja rakkaudesta. Meni nahan alle.

- Me ollaan parhaita!
Top kolmosessa myös. Ykköspaikalta tipahti ihan sen takia, että halusin noita dokumentteja korostaa tässä. Mutta siis ihan LOISTAVA elokuva! Aika tiukkaa samaistumista oli paikoin, niin kuin varmaan aika monella. Jossain sanottiin tästä jotenkin, että Moodysson onnistuu tavoittamaan nerokkaasti suuria asioita elokuvilla, joissa ei pintatasolla varsinaisesti paljoa tapahdu. Hyvin sanottu, allekirjoitan. P.S. Joudutte odottamaan tätä leffaa vielä tovin, sillä ensi-ilta muille kuin Rokumentin-kävijöille on joulukuussa. 

- The House I Live in
Band Called Deathin jälkeen oli hyvä mennä katsomaan leffaa Yhdysvaltain huumesodasta. Four Horsemen ja tämä peräkkäin olisivat sulattaneet aivot. Mainio dokkari tämäkin, ja tärkeää asiaa. Yhdysvaltain poliittisisten irtopisteiden keräämisestä lähtenyt huumesota on ollut merkittävässä osassa tekemässä USA:sta maata, jossa on maailman eniten vankilatuomioita kärsiviä väkilukuun suhteutettuna. Sijoitusvinkki: jos on ylimääräistä rahaa taskun pohjalla eikä moraalikaan paina mieltä, sijoita ihmeessä amerikkalaiseen vankilabisnekseen!

- Burma
Burman tilannetta vähän syvemmin valottava dokkari. Pääosassa oman henkensä riskeeraavat videokuvaajat, jotka tahtovat levittää sanaa juntasta maailmalle. Karmea kuvaus siitä, miten juntta tuhosi mielenosoitukset väkivaltaisesti Burmassa muutama vuosi sitten.

- Big Star: Nothing Can Hurt Me
Big Star, tuo jokaisen musiikkinörän märkien päiväunien kohde, on orkesteri, joka ansaitsisi lisää huomiota. Harmi, että tuo dokkari ei noussut samalle tasolle kuin bändin musiikki. Punainen lanka oli hiukan hukassa.

- More than Honey
Visuaalisesti supervaikuttava dokkari mehiläisistä. Monipuolinen kuvaus, jossa mentiin Kiinan mehiläisettömiltä viljelmiltä (ihmiset pölyttivät siellä kukkia pumpulipuikoilla, wtf) jonnekin Itävallan puhtaisiin maisemiin ja käytiin välillä ihmettelemässä jenkkien mehiläsbisnestä. Ihmisten tekemä maailma on outo, karu paikka, mutta näyttää siltä, että mehiläiset palaavat koston kera.

- Sunset Strip
Tämä kuuluisasta kadusta kertova dokkari oli paikoin hyvä, paikoin ehkä vähän hukassa. Tuntui, että oli vähän samaa ongelmaa kuin Big Starissa. Hassua oli muuten, että kun kadun historiaa käytiin vuosikymmen vuosikymmeneltä läpi, siihen tuli aina joku uusi tyyppi kertomaan, että Sunset Strip oli just sinä vuosikymmenenä PARASTA mutta ei enää koskaan sen jälkeen. Ennen oli kaikki hyvin jne. Mutta niin, mielenkiintoisia juttuja oli paljon mahdutettu dokkariin. Eniten innosti 30-50-lukujen tunnelma ja mafiameiningit.

- The Queen of Versailles
Joku (en jaksa tarkistaa nimeä) oli löytänyt aika täydellisen hetken kuvata upporikkaan elämää. Siirtymä USA:n suurimman yksityisasunnon (linnan) rakentamisesta pelkoon siitä, meneekö puolivalmiin linnan lisäksi myös nykyinen katto pään päältä oli aika hurja. Leffan pysäyttävin hetki oli, kun elämästä pahasti vieraantunut Jackie (the queen) naureskellen puhui kameralle jotain että "ehkä pääsen selville todellisuudesta, kun katson tämän dokumentin". Honey, I hope so. Katsomisen arvoinen dokkari tämäkin.

- Sound City
Dave Grohlin leffa legendaarisesta rokkistudiosta. Satuin tästä dokkarista tietämättä alkuvuodesta kuuntelemaan Sound City - Real to Reel -kappaleita Spotifysta ja tajusin yhteyden vasta tänään leffassa. Oh well. Joka tapauksessa hyvä dokkari, jota olisi ehkä pikkaisen voinut lopusta tiivistää. Parasta tällaiselle 90-luvun teinille oli tietenkin Nirvana-jutut. Rokumentissa olen tämän aiemipina vuosinakin huomannut, että aina, kun Nirvanasta tulee puhe, mun on vaikea pysyä penkissä tahi tyynenä. Menee nahan alle. 

- The Great Hip Hop Hoax
Tämä oli sunnuntain kolmas leffa, ja huomasin jossain vaiheessa, että keskittyminen kävi vähän herpaantumaan. Leffa kertoi siis skottilaisista räppäreistä, jotka turhautumistaan päättivät huijata musiikkibisnestä esittämällä amerikkalaisia saavuttaakseen unelmansa tähteydestä. Eniten mieleen jäi tunnelma: riemukkaasta sekoilusta viinan- ja pillerinsekaiseen ahdistukseen. 


Wednesday, 13 November 2013

Tuesday, 12 November 2013

Älä tee niinku minä teen

Muistanette parin entryn takaisen, elämää syleilevän vuodatukseni siitä, kuinka kannattaa miettiä tekemisiään - syömistä, liikuntaa jne - positiivisen kautta? No nythän olen tekemässä ihan päinvastaisesti. Liityin taannoin uuden kuntosalin jäseneksi, ja selvisi, että jäsenyyteeni liittyy muun muassa kehonkoostumusmittaus. Älä sano mittään kyllä minä tiijän.

Kehonkoostumusmittaus ei kertakaikkiaan voi tarkoittaa mitään muuta kuin mielensä pahoittamista ja syvää masennusta. Näen jo sen päivittelyn siitä rasvaprosentista. Pelkään lihasten osuuden kadonneen tämän uusimman selkälamaantumisen myötä kokonaan. Kuulen jo personal trainerin vertaavan minua kasikymppiseen mummuun. 

Ja silti olen menossa sen tekemään. Mussa on jotain vikaa. Jollain sairaalla tavalla tämä kiinnostaa. Apua.

Itse asiassa kehonkoostumusmittauksen piti olla jo tänään, mutta itse laite ei ollutkaan ehtinyt vielä uudelle salille saapua, joten aikani lykkääntyi. Which was nice, koska oli jo ihan omasta takaa tänään sellainen turvonnut hormonimerinorsu -olo. Tähän kun olisi vielä mittaustulokset lyöty kouraan niin terve. 

Edessä se minulla kuitenkin ilmeisesti vielä on. Kysymys siis kuuluukin, miten kauhean virheen olenkaan tekemässä. Kadunkohan tätä koko loppueloni?

Monday, 11 November 2013

Kivat kuvat

Väsyttää, joten kuvafiilistelen viime päivien kivoilla jutuilla.

Hyvä työ


Hyvä ruoka

Kotimatkalla töistä (Lappeenrannasta) pysähdyimme Jyrki Sukulan tuunaamaan Lohikonttiin. Kyllä! Kiitämme hyvistä pöperöistä, moitimme Jyrkin tuotantotiimin köyhyyttä: miljöönkin olisi voinut laittaa kuntoon, kun kerran muutenkin myllersivät. Tämä oli huipuin ratkaisu aikoihin, sillä vaihtoehtoina olisi taas ollut valikoima ABC-huoltoasemia.


Hyvä kissa
Myrsky on viihdyttävä kissa. Miten se onnistuu ruttaamaan päänsä noin tuohon sohvatyynyyn, en tiedä. Ja miten tuossa voi hengittää? Hullu katti.


Looks comfortable.

Sunday, 3 November 2013

Rentoilun ytimessä

Kun vapaa-aika on kovin rajallista, on syytä muistaa pitää ne vähäiset hetket laadukkaina. Joskus on enemmän kuin tarpeellista vain istua kotona ja olla puhumatta kenellekään. Nyt ei ollut sellainen tarve. Onnistuin vuorokauden aikana käymään saunassa ja Pariisin kevään keikalla, leipomaan herkkusämpylöitä, käymään kahvilla ystävän kanssa, pähkäilemään Rokumentin leffavalintojen parissa, ostamaan ensimmäiset viisi lippua sinne sekä katsomaan uuden Thor-leffan. Niin ja nukkumaan yli yhdeksän tunnin makoisat unet. Luotan siihen, että näillä terapiatoiminnoilla ensi viikosta tulee kuin juhlaa.


Parasta uutta Joensuussa tällä hetkellä on muuten ehdottomasti Surakan baari. Kertakaikkisen hieno paikka, ja ennen kaikkea tarpeellistakin tarpeellisempi lisä Joensuun baari- ja kahvilakulttuuriin. Miksi? Koska - drumroll - se on avoinna sunnuntaisin! Joensuussa, tässä 70 000 (?) asukkaan kuhisevassa Pohjois-Karjalan metropolissa, ei kertakaikkiaan ole yhtään siedettävää sunnuntaikahvittelupaikkaa. Älkääkä nyt tulko selittämään mistään PKO:n tusinakahviloista. Sanoin siedettävää. Surakan baarissa on lämmin tunnelma, sinne voisi jäädä lojeksimaan pitemmäksikin aikaa. Nyt täytyy enää opetella muistamaan, että sunnuntaisinkin voi käydä paikoissa. Muistakaa tekin - olisi kurjaa, jos näin hieno paikka jäisi vaille asiakkaita. 

(Vielä kun löytyisi paikka, jossa voisi joskus käydä lojeksimassa brunssin merkeissä. Vink vink, maailma.)

Thorista vielä muutama sana: Totesin, etten pysty kritisoimaan tämän genren elokuvia ollenkaan. Kaikki näkemäni ovat tähän mennessä olleet kovin viihdyttäviä ja visuaalisesti näyttäviä. Niiden parissa voi paeta todellisuutta ja nauraa lakonisille sidekickeille. Ja tässä tapauksessa ihailla Chris Hemsworthin... silmiä (unohtamatta myöskään Tom Hiddlestonia). Kuulin takaa kavereiden keskustelua liiallisista vitseistä. En ossoo sannoo. Viihdyin, pakenin todellisuutta ja jos nyt en nauranut niin hymähtelin sarjatulitusvitseille. Suosittelen kaikille, jotka ylipäätään jaksavat katsoa hömppiä. 

Sunday, 27 October 2013

Hallinnassa / 2

Melkein kirjoitin tämän henkilökohtaisen ruokahallintajutun osaksi, mutta totesinkin, että asiaa on niin paljon, että oma entry lienee paikallaan. 

Jokunen muistaa, että tulin alkusyksystä siihen lopputulokseen, että elämääni on laitettava vähän ryhtiä omituiseksi menneen kesän jälkeen. Päätin vähentää muun muassa rasvaa, suolaa ja alkoholia todettuani, että keho ei ihan loputtomasti arvostanut tuota kesän ykköskomboani. Muutos sujui kuin itsestään, sillä aloin miettiä, miksi ne muutokset tulivat tarpeeseen. Tulin siihen lopputulokseen, että ne eivät tulleet tarpeeseen, koska olin lihonut (vaikka toki olin) ja koin tarvetta päästä kiloista eroon, vaan koska kesän valinnoista ei tullut minulle hyvä olo. Ja mie hitto vieköön ansaitsen hyvän olon! Miksi ihmeessä tekisin keholleni jotain sellaista, mitä vastaan se selkeästi protestoi, jos voin pienillä asioilla helpottaa arjessa jaksamistani ja kokonaisvaltaisesti hyvää oloa? Eihän siinä ole järkeä. Itselleen pitää olla armollinen.

Tämähän on vain pienenpieni ajatuksen poikanen ja vieläpä maailman simppelein sellainen, mutta sillä oli ainakin minulle aika kantava vaikutus. Helposti sitä päätyy miettimään näitä asioita negatiivisen kautta: "join enemmän kuin pitäisi, nyt lopetan sekoilun ja laitan korkin kiinni" tai "hitto olen lihonut, nyt loppui rasvan syöminen" sisältävät rangaistuksen. Tein väärin, nyt korjaan asian. (Perkele minä laitan kaikki nyt kuntoon saman tien.) Ja eikkait siinä, kyllähän se on hyvä vähän kriittisestikin tarkastella välillä touhujaan, ettei mene ihan sekoiluksi, mutta tuossa ajatusmallissa on sellainen ongelma, että paha olo korvataan - tattadaa - pahalla ololla. Lähdetään tekemään sen negatiivisen kautta, kun kuitenkin varmaan tarkoituksena on pyrkiä kohti positiivista. 

Vähän sama homma on ollut näissä kohutuissa fitspiration-kuvissa viime aikoina. Ehkä ne joitain tsemppaa eteenpäin, mutta minulle jää monista niistä sellainen syyllistämisen ja täydellisyyteen pyrkimisen katkera sivumaku. Itse ehkä lähtisin liikkeelle (pun intended) siitä, että liikkumisesta tulee hyvä olo sen sijaan, että nyt on pakko lähteä liikkeelle tai nämä allit eivät koskaan katoa ja sitten olen kelvoton ihmisenä. 



Inspiring?
Mutta niin, takaisin aiheeseen. Mitäs jos aktiivisen itsensä syyllistämisen sijaan pyrkisi joka päivä miettimään hetken sitä, mistä tulee hyvä olo? Mitä se keho oikeasti ansaitsee? Voisi mennä sinne jumppaan tai lenkille siksi, että se tekee itselle hyvää eikä siksi, että pitäisi muuttua joksikin, muokata mahaa ja päästä läskistä eroon.

Olen usein miettinyt, miksi sitä on aina itselleen kaikista ankarin ja voisiko siitä jotenkin hiukkasen irrottaa edes joissain asioissa. Tämä maailman yksinkertaisin ajatus on toiminut. Käytännön tasolla tosin hyvän olon lisääntyminen on ollut vähän pätkittäistä, sillä selkä on torpannut kaikki liikuntayritykset, mutta ehkä sekin tästä taas alkaa helpottaa. Vähän kevyempi olo on kuitenkin yleisesti. Henkisesti siis. Ja sehän lienee tärkeintä. Eikä tarvitse laittaa kaikkea perkele kuntoon saman tien. 


P.S. Aiheeseen liittyen: Alkoholin kanssa kävi niin, että join viime viikonloppuna pitkästä aikaa enemmän olutta ja se johti niin infernaaliseen krapulaan, että nyt sai jäädä koko touhu hetkeksi. Selkeästikään alkoholi ei nyt sovi mulle. En yleensä tykkää tällaisesta ehdottomuudesta, mutta en halua kokea sitä oloa hetkeen. Tosin Rokumentissa on jo perinteeksi muodostunut leffapäivien jälkeen käydä puimassa näkemiään elokuvia tuopillisen ääressä, joten täyslakko saa kestää nyt toistaiseksi sinne saakka. Katsellaan sitten, jatkuuko. 

P.P.S. Ällö fitspiration-kuva vaatii vastapainokseen kivoja asioita. Niin kuin kauniita värejä!

Much better.

Hallinnassa

Olen tästä varmaan joskus puhunutkin, mutta kun on asunut useita vuosia kimppäkämpässä jakaen jääkaapin kolmen muun ihmisen kanssa, ei oikein osaa enää ostaa paljoa ruokaa kerralla. Enkä ole jaksanut opetellakaan, vaikka onhan tässä jo pitemmän aikaa saanut jääkaapin täyttää ihan vain omilla ruoilla. Eihän siinä, kaupat kun ovat kävelymatkan päässä, ei oikeastaan ole ollut niin justiisa, vaikka en ole osannutkaan miettiä päivää pitemmälle elämäänsä.

Koska elämääni ei tällä hetkellä kuitenkaan mahdu paljoa muuta kuin opiskelu, päätin tänään viisaasti ostaa kaikki ensi viikon ruokaostokset kaappiin jo odottelemaan väsyneitä arki-iltoja. Onpahan yksi asia vähemmän tehtävänä viikolla. Kerrankin, kerrankin tuli suunniteltua omaa syömistä vähän pitemmälle kuin seuraavaan päivään!

Ja voi kun heti tulikin suunnitelmallinen ja hallittu olo. Mitäpä siitä, että maailma repii miljoonaan suuntaan, kun kotiin tullessa tietää, että syömishommat ovat hanskassa ja takataskusta löytyy viikon ruokalista (tai siis neljän päivän ruokalista, koska tokihan kaiken intoilun ja elämänhallinnan tunteen lumossa unohdin ostaa ruokaa tälle päivälle):

- Tofupihvit, perunamuusi ja puolukkasalsa
- Kaalikääryleet aura-cashewtäytteellä
- Kaalilaatikko (on kuulkaas kolme kiloa kaalia nyt!)
- Punajuuri-aurapata ja soijaleikkeitä
- Valkosipulikeitto 

Kylläpä taas voi taputella itseään olalle. Arki, bring it on. 

Thursday, 17 October 2013

Uuvet lasit!

Kaamoksen tuomia fyysisiä oireita voi näköjään hetkellisesti hämätä kivoilla materia-asioilla! Uskaltauduin tilaamaan ekaa kertaa elämässäni silmälasit nettikaupasta, ja saapuivat tänään:

Klassikot

Kultaista!

Sopivat, jee! Tilausta kylläkin edelsi se, että kiertelin Joensuun optikkoliikkeet ja testailin tuota kehystä erivärisenä. Toisaalta tuolla Lenswaylla oli myös ihan ok ohjelma, millä pystyi mallailemaan kehyksiä naamakuvaan itsestään. Kun tietää, montako milliä on pupillista toiseen, asettaa se kehykset kohtuuhyvin kuvaan.

Ainut, mikä tietenkin jää uupuumaan netistä tilatessa, on se lasien päähän sovittaminen. Optikolla kun pystyy muokkaamaan sankoja ja nenätyynyjä sopimaan juuri omaan naamaan. Onnekseni kummatkaan noista eivät olleet mitenkään huonosti. Käyn kyllä ehkä jossain vaiheessa vähän siirrättämässä nenätyynyjä lähemmäs toisiaan, kun ripset ehkä pikkasen välillä osuvat linssiin. Eivät pahasti kuitenkaan. Nyt siis totuttelemaan pyöreämpiin kehyksiin. Muistelen, että viimeksi olen sellaisissa kulkenut vuonna 1995. 

Wednesday, 16 October 2013

Karhuihminen

No niin, kaikesta itsetutkiskelusta ja -tarkkailusta huolimatta syksy taas yllätti Suvannon. Väsyttää. Ja tympäsee. Monet asiat kiinnostavat melkein, mutta eivät tarpeeksi. Tai siis toki jotkut asiat kiinnostavat, kuten sohvalla makaaminen ja nukkuminen. Harvat muut. Taidan olla sielultani karhu.

Tyhmä minä en tajunnut tätä tarpeeksi aikaisin, mutta onneksi sentään nyt. Kaivoin siis viime vuoden pelastajani, kirkasvalolampun, kaapin perukoilta. Viime vuoden perusteella pääsen takaisin ihmisten kirjoihin viikon kuluessa. Mikä on hyvä, sillä silloin alkaa peljätty perusharjoittelu (NOOOUUUUUU). 

Siihen asti taidan kuitenkin tyytyä elämään säästöliekillä sen sijaan, että riuhtoisin itsestäni olemattomia mehuja itkua tiristäen. Itkut voi tiristellä sitten harjoittelussakin.

Hyvää yötä!
Ai niin! Dadani oli nelosen arvoinen suoritus. Ei paha ollenkaan! Hyvä mie.

Tuesday, 15 October 2013

Internetin tärkeimmät

Olen huomannut, että tekee mieli palata pariin Facebookista löytyneeseen juttuun, mutta niitä on pirun vaikea kaivaa tuolta timelinesta. Ratkaisu: kun pitäisi lukea tenttiin, selaa koko timeline läpi löytääksesi ne. Brilliant!

Jaa että mitkä? No nämä tärkeääkin tärkeämmät jutut:

Brain (Riemurasia)


Ja tämä kuva.

Ja loppuun vielä Myrsky näkemässä Teräsmies-unia (eiliseltä, ei timelinesta):


Thursday, 10 October 2013

Malala Yousafzai

Malala Yousafzaista on uumoiltu kautta aikain nuorinta Nobelin rauhanpalkinnon voittajaa. Törmäsin äsken tähän haastatteluun ja vähän itkin.

Malala Yousafzai left Jon Stewart speechless

Aina välillä tulee näitä hetkiä, kun jaksaa taas vähän enemmän uskoa ihmisiin. 

Tuesday, 8 October 2013

Palautuminen

Helei, olen palannut postpost-maailmoista todellisuuteen! Kuten edellisestä entrystä saattaa päätellä, meinasi jo usko loppua, mutta niin vain sain kolmessa viikossa naputeltua kandidaatintutkielman verran dadaa. Ja parastahan tässä dadassa on se, että se liitetään seminaarityöhöni eli graduun! Ts. olen kirjoittanut - jos en 15 sivua, mikä oli dadani sivumäärä - niin ainakin kahdeksisen sivua isoa geetä (kun siis otetaan pahimmat dadat tuosta pois). Juhuuuuu! Ja nyt ei sitten KUKAAN tule tähän sanomaan, että kuitenkin tulet editoimaan ne kaikki dadat siitä gradustasi pois. En tule.

Perjantaina dada siis lähti tarkistukseen ja mie samoin tein Helsinkiin. Tai tarkemmin sanottuna Vantaalle, missä ystäväni nykyään asustaa. Aivot ihan huusivat poistumista Joensuusta, ja fiilistelin koko automatkan tulevaa viikonloppua. Fiilistelin itse asiassa niin paljon, että napsautin lievät ylinopeudet johonkin Varkauden seudun nopeudenvalvontatolppaan. Epäilen tosin, että on tulossa vain huomautus, sillä ylinopeus oli ainakin omaan silmääni mitättömästä seuraava. Mutta ei siitä sen enempää.

Oli nimittäin ehkä eniten kaivattu irtiotto pitkään aikaan. Fiilistelin Virpin seuran lisäksi ylhäisessä yksinäisyydessäni lähes koko lauantain, kun Virpillä oli muuta menoa silloin. (Sen siitä saa, kun tekee matkapäätökset kahta päivää ennen reissua.) Olisihan minulla ollut Helsingissä toki muitakin kavereita, mutta lauantain koittaessa päätin, että en ota yhteyttä. Edellisessä entryssä tämän totesinkin, mutta joskus itsensä kanssa hengailu on parasta. 

Jälkiruokaa!

Olen kohtuullisen sosiaalinen ihminen, mutta välillä ei jaksa kulkea kenenkään muun kuin itsensä pillin tahtiin. Lauantaina siis haahuilin päämäärättömästi Helsingissä etsien paria perusvaatetta (kauluspaita ja neuletakki). Lötköilin kahviloissa ja tuijottelin kaunista kaupunkia. Kävin syömässä päivällisen ylhäisessä yksinäisyydessäni (eikä kukaan ainakaan ääneen ihmetellyt, miksi olin yksin liikenteessä lauantai-iltana) ja menin siitä pienen tuopillisen jälkeen leffaan. Sekin on välillä parasta. Oli aikakin oli myös hyvä leffa, joskaan ei ehkä nerokkain elokuva ikinä. 


Sisko soitti, kun olin sillä pienellä tuopillani (Brew Dog, Dead Pony). Kerroin yksin vietetystä päivästäni: "kuulostaa kauheelta!" Selitin, että itse asiassa päivä oli ollut kauheen vastakohta. Suosittelen kaikille muillekin laatuaikaa itsen kanssa, etenkin jos yksin syömässä tai leffassa käynti kuulostaa hirveimmältä ikinä. 

Sunnuntain vietimme yhdessä Virpin kanssa käveleskellen ympäri Kartanonkoskea. Kävelystä tuli oikea turistipäivä, kun kävimme muun muassa (oliko se nyt nimeltään, en jaksa tarkistaa) Backnäsin kartanolla, Tammiston luonnonsuojelualueella ja Haltialan tilalla lounaalla. Olin niin vaikuttunut alueesta että suunnittelen jo aktiivisesti vanhuudenpäiviä Vantaalla. Kaikkea sitä.


Sen kartanon joku navettatila. Hieno.

Tammisto!

Tammiston ihanat puut

Onko se Keski-Eurooppa? Onko se idyllinen maaseutu? Ei, se on Vantaa!

Suomen hämmentävästä syksystä olivat hämmentyneet myös kukat, jotka kukkivat kuin keskikesällä konsanaan. 

Haltialan tilallahan oli myös esim. lampaita ja muita söpöjä, mutta mie otin kuvia vain tilan kissasta.

Tämä vanha setä on nimeltään Kulkuri.

Keittolounas. Valitettavasti kasvisruokaa ei ollut tarjolla, joten lihaton lokakuuni koki hienoisen kolauksen. Kuvassa myös parasta kotikaljaa, mitä olen juonut sitten lapsuuden. Mummulan heinätyöt tulvahtivat mieleen välittömästi!

Edit: Sitä piti vielä sanomani, että tokihan nyt kotiin tultuani yläselkääni, sille tutulle paikalle, kehittyi tuskallistakin tuskallisempi niskalukko. (Jonka tosin epäilen jo pikkuhiljaa olevan välilevyongelma eikä nikamaongelma. Mutta siitä ehkä joskus toiste lisää.) Viime yön vietin siis kivasti sietämättömissä kiputiloissa, jotka helpottivat vasta kahden panacodin ja yhden buranan jälkeen. Hetkeksi. Nyt istun sohvalla ja yritän olla hengittämättä liian kovaa, ettei satu liikaa. Ja kun sanon "liikaa", tarkoitan sellaista kipua, joka vie tajun. Toistaiseksi olen pysynyt enimmäkseen tajuissani. 

Etsimällä etsin silver liningia aamulla Hannan kanssa jutellessani, ja löysinkin sen: Nyt voin hyvillä mielin viettää vielä päivän lomatunnelmissa enkä yliopiston kirjastolla. Jos siis lomatunnelmaksi voi kutsua tätä panacod-krapulaista, kivun sanelemaa olotilaa, missä jokainen mikroliike aiheuttaa jumalattoman lisäyksen jo valmiiksi jumalattomaan hermokipuun. Ja miksei voisi kutsua. Että terkkuja täältä lomatunnelmista kaikille!

Tuesday, 1 October 2013

Muistan tämän

Opin eilen kantapään kautta muistamaan, miksi minä olen yksi niistä ihmisistä, jotka tarvitsevat viikonloppunsa ja iltansa vapaa-ajan parissa. Tämä onkin syytä pitää mielessä nyt tämän lukuvuoden ajan, jos aion hengissä selvitä. 

Eilisen ahdistuskulminaation seurauksena päätin pitää vapaapäivän opinnoista. Nukuin vähän pitempään, lötköilin aamulla telkkaria ja nettiä vilkuillen, kävin lounaalla kaverin kanssa ja notkuin humpan kahvilassa enkkujengin kanssa. No okei, kävin myös proffaa näkemässä, koska lupasin, mutta koska sieltä tuli (onneksi) hyviä uutisia, ei se vienyt vapaapäivän leppoisaa fiilistä minnekään. 

Kävin myös lorvailemassa kaupungilla yksin, mikä on paikoin parasta touhua maailmassa. Nuuskuttelin hyviä (ja huonoja) hajuvesiä, seilasin katuja ja harhailin päämäärättömästi kauppojakin läpi. Tämäkin pitää muistaa taas jatkossa. Tai sanotaanko että yleisestikin paikoissa käyminen joko yksin tai muiden kanssa voisi olla suotavaa. Milloin olen esim. käynyt viimeksi leffassa?


Joensuussa voi myös nykyään ihailla katutaidetta. Jee!
 Testihajuvesi ranteessa päätin myös kävellä Linnunlahdelle tuijottelemaan väriloistoa. Tajusin, että koko syksy oli menossa ohi huomaamatta. Onneksi kuitenkin heräsin horroksesta, oli nättiä.




Kuvanmuokkaus tehty huipulla sovelluksella Snapseedillä. Suosittelen!


Syksy, olet parasta.


Olo on kuin uudella ihmisellä. Mahtavaa, miten pienillä asioilla saa aikaan valtaisia muutoksia tunnelmassa. Plus nyt mulla on uusi hajuvesi (Bossin Jour jo omistamani Nuitin kaveriksi), mikä on omiaan nostamaan arkea vielä paremmalle tasolle. Kyllä. 

Monday, 23 September 2013

Being a literature student


Terveisiä kirjastolta! Nauroin. Ääneen.

Saturday, 21 September 2013

Täydellinen juustokakku

Kun on tiedossa opiskelulauantai, on syytä aloittaa päivä hiton siisteillä jutuilla. Niin kuin juustokakulla. Ja eilenhän mie tein maailman parasta sellaista. 


Ohjeessa sovelsin Masterchef Australian (!!) Masterclass-ohjetta, joka on aikaa vievä: kaksi tuntia uunissa ja siihen päälle tietenkin se vähintään kahden tunnin vetäytyminen - ja itse jätin kakun yön yli jääkaappiin lepäilemään. Mikä tuskainen yö se oli! Joka tapauksessa kaiken sen odottamisen arvoista. 


Sovelsin siten, etten tehnyt samanlaista pohjaa. Ihan vain siksi, että mun mielestä Digestive-pohjat on sulaa parhautta. Digestive-pohja ei myöskään vaadi erillistä paistoa, kuten tuon alkuperäisen ohjeen pohja. 

Vähensin myös sokeria reippaasti, koska en tunnetusti ole se maailman makeimman ystävä. Sitruunaa laitoin reiluhkosti, mutta sitä toki kannattaa oman maun mukaan lisäillä. Tuo mun kakku on mahtavan raikkaan ja uskomattoman täyteläisen täydellinen liitto. 

No need for decorations


Huom! Tuo mainittu cup-mittayksikkö on tarkalleen ottaen 2,36 dl, siksi suomennoksen mitat ovat vähän hassuja. 

Huom. 2. Tuossa on siis yliviivattuna alkuperäisen ohjeen ne osat, mitkä vaihdoin.

Paistettu eli amerikkalainen juustokakku
(amerikan kielellä vielä! suomennokset by yours truly)


Base -> Pohja
1/3 cup ground almonds (almond meal) -> reilut 3/4dl rouhittuja manteleita
3/4 cup plain flour -> reilut 1 3/4 dl vehnäjauhoja
¼ cup caster sugar -> reilut 1/2 dl sokeria
90g chilled butter, chopped -> 90 g voita paloiksi pilkottuna
250 g Digestives -> no, niitä
150 g melted butter -> sulatettua voita

Filling -> Täyte
330g cream cheese, softened -> 330 g tuorejuustoa
500g fresh ricotta -> 500 g ricottaa (eli samalta hyllyltä kuin tuorejuusto)
4 eggs -> 4 kananmunaa
1 1/3 cups caster sugar 2 dl sugar -> 2 dl sokeria
1 tablespoon grated lemon rind -> 1 rkl raastettua sitruunankuorta 
¼ cup lemon juice -> reilut 1/2 dl sitruunamehua
½ teaspoon vanilla extract -> 1/2 tl vaniljauutetta (itse asiassa laitoin vaniljasokeria noin 1,5 tl)
1½ tablespoons cornflour -> 1 1/2 rkl maissijauhoja

Ohjeet
Preheat oven to 150°C. -> Lämmäytä uuni 150 asteeseen.

To make the base, place the ground almonds, flour, sugar and butter into a bowl. Rub mixture with your fingertips until it forms coarse crumbs. -
> Nypi kaikki pohjan aineet muruseokseksi. 

Tee Digestiveistä muruseos joko yleiskoneella tai laittamalla ne muovipussiin ja nätisti hakkaamalla. Laita muruseos kuhloon ja lisää sulatettu voi. Sekoita.

Line the base of a 20cm spring form tin with non-stick baking paper. Place the base mixture in the tin and press gently with fingers until even and then smooth out with the back of a spoon. Bake for 15 minutes or until light golden, set aside.

Laita noin 20-senttisen leivontavuoan (sellaisen, mistä saa sitten reunat irti!) pohjalle leivinpaperi. Reunat voi myös voidella, mutta ainakin mun nonstick-vuoka pärjäsi ihan ilmankin voitelua. Painele muruseos vuoan pohjaan ja reunoille. Alkuperäisessä ohjeessa tehtiin vain pohjalle laitettava...pohja, mutta minä tykkään reunoista!
Jos teet mantelipohjan etkä mun herkullista Digestive-pohjaa, paista pohjaa 15 min 150 asteessa.

To make the filling, place the cream cheese, ricotta, eggs, sugar, lemon rind, juice and vanilla in a food processor. Combine the cornflour and water until smooth and add to the cheese mixture. Process the mixture until smooth.

Laita juustot, kananmunat, sokeri, situunankuori ja -mehu sekä vanilja-asia kaikki yhteen kulhoon. Yhdistä pieneen kuppiin maissijauhot ja noin 1,5 rkl vettä ja sekoita. Lisää seos vielä muiden sekaan ja sekoita yleiskoneella (tai sauvasekoittimella niin kuin minä) tasaiseksi.

Pour the filling over the base. Tap lightly to remove any air bubbles. 

-> Kaada täyte vuokaan. Vuokaa voi vähän naputella, jos haluaa kuplat pois. Hifistelyjuttuja.

Bake for 1 hour. Turn the oven off and stand the cake in the oven for 1 hour, leaving the door closed. Refrigerate until cold and serve with fresh berries.

-> Paista tunnin verran, ja käännä sen jälkeen uunista virrat pois ja anna kakun lepäillä uunissa vielä toinenkin tunti. Ota uunista, jäähdytä, laita jääkaappiin (mieluusti yön yli). Syö seuraavana päivänä vaikka tuoreiden marjojen kanssa. Tai ilman. 

Thursday, 19 September 2013

Harhailu

Mitä mietin tänään (sen sijaan, että olisin kirjoittanut seminaarihommia): 

Muistan jonkun random-seurueen yliopistolla joskus vuosia sitten miettineen, miten paljon helpompaa olisi opiskella, jos ei tarvitsisi pähkäillä koko ajan rahahuolien, Kelan niskaan hengittämisen ja jokapäiväisen epävarmuuden parissa. Köyhyysrajan alapuolella vuosia kököttäminen vie ihan tuhottomasti energiaa - sitä energiaa, minkä mieluusti kohdistaisi niihin opintoihin. 

No, nyt jotkut minua viisaammat ihmiset ovat tehneet tutkimusta tästä asiasta, ja Jani Kaaro toi tiivistetyn version ihan kolumniksi (HS)

Pitää toki sen verran tunnustaa, että en ole lukenut alkuperäistä tutkimusta, joten en voi mennä takuuseen sen luotettavuudesta. Vaikuttaisi kuitenkin, että noilla meidän satunnaisilla pohdinnoilla on oikeasti perää: köyhyys kuluttaa, stressaa ja kuormittaa niin paljon, että se vaikuttaa älylliseen kapasiteettiin. 

Niin että sitä aloin vain tässä miettiä, että mitenkähän terävää tutkimusta ja tenttitulosta me tekisimme, jos olisi oikeasti riittävä toimeentulo. 

Ei muuta. Palaan tuskailemaan kirjallisuusteorioiden pariin. 


Thursday, 12 September 2013

Mittasuhteista

Joku muistanee, että muutamaa entryä ja kymmenen päivää sitten kirosin vuolaasti omaa kroppaani ja ennen kaikkea kesällä surkeiksi muodostuneita elämäntapojani olosta, joka oli hirveä sekä fyysisesti että henkisesti. Joka paikkaa kolotti sielua myöten. 

Alkuperäinen kuva: http://www.flickr.com/photos/grharrisondc/3303232057/in/photostream/


No, nyt voin kertoa, että olen saavuttanut ensimmäisen erävoiton. Nyt on jo jokusen päivän mennyt niin, että ei ole särkenyt ihan koko aikaa ja energiaakin on ollut ihan eri tavalla kuin viime viikon alussa. Lähtökohtaisesti ei ole myöskään aamulla vituttanut kaikki. Se on hienoa se, etenkin kun ottaa huomioon, että tällä viikolla on ollut miljoona tuntia puuduttavia kasviksen luentoja, jotka kestävät järkiään kuuteen illalla.

Mitä tämä muutos sitten vaati?

  • Syön Oikeita Ruokia. Tai siis en edes mitään elimistönpuhdistus- tai salaattihöttöä, vaan ihan tavallista ruokaa. Muutoshan on siis siinä, että ruokavaliossa ei ole nyt ollut esim. niitä sipsejä tai kilotolkulla karkkia. En kuitenkaan ole itseltäni kieltänyt varsinaisesti mitään, en vain vedä niitä sellaisella nälkävuodet-mentaliteetilla ("nyt on syötävä nämä KAIKKI tai joku muu syö ne ja sitten kuolen nälkään") kuin kesällä parhaimmillaan. 
  • En juo kaljaa esim. joka päivä enkä ole nyt humaloitunut laisinkaan. Pitää nyt kuitenkin tässä vaiheessa todeta, että en ole ollut millään kesän kestäneellä rännillä, vaikka aikaisempi tekstini saattoi sellaisen kuvan antaa. Siinä nyt vain elokuussa tuli liian paljon peräkkäisiä päiviä, jolloin join olutta. Ne päivät olivat enimmäkseen sellaisen parin oluen päiviä, mutta niitä vaan oli liikaa peräkkäin. Plus saatoin juoda oluen esim. janojuomaksi, mikä tietenkin on tosi fiksua. Eikä siis sillä, että tuomitsisin muiden ihmisten juomisia mitenkään, mutta mun kroppani ei kyllä kestä tuollaista kovin pitkään. Se muutenkin reagoi kaikkeen aina niin vahvasti.
  • Olen liikkunut taas. Se oikeasti jäi tuossa kesän aikana, kun selkä taas huononi ja aloin ehkä semisti taas lannistua sen asian suhteen. Se lannistuminen mun liikkumiset joskus hetkeksi syö, onneksi nyt taas olen jaksanut. Ja huom! En nyt tarkoita, että olisin alkanut himourheilemaan, vaan näihin about kymmeneen päivään on mahtunut pari kävelylenkkiä, yksi pyöräilylenkki, pari jumppaa ja se koskenlasku.
  • Bonari: Sain tiistaina viimein ne purentakiskot, jotka estävät öisen narskuttelun. Sitä on ollut mulla niin kauan kuin muistan, mutta vasta nyt sain aikaiseksi hankkia sen tuen. Parantaa taatusti unenlaatua hurjasti!
Ei siis mitään dramaattisia muutoksia. Mie en oikeastaan sellaisista hirveästi perustakaan, sellaisella nyt pistän kaiken kuntoon perkele -asenteella harvemmin saa mitään pitempiaikaisia muutoksia aikaiseksi. Mua esim. aina hirvittää, kun ihmiset, jotka eivät ole liikuntaa oikein harrastaneet, päättävät tehdä asiaan muutoksen ja lähtevät riuhtomaan kuutena päivänä viikossa kaikenmaailman pumppeihin ja juoksulenkeille. Tehkää hyvät ihmiset pehmeä lasku tuollaisiin! 

Also, kaikki nämä jutat ja muut fitnesstreenaajat kylmäävät sydäntä, kun ovat niin ehdottomia kaikessa. Sellaisen kurinalaisuuden ymmärrän oikeastaan vain niillä, jotka saavat elantonsa ruumiillaan. (Ja puhun nyt siis urheilijoista, te perverssit.) Meidän muiden tallukoiden tulisi olla ehkä vähän armollisempia itsellemme. Vaikka minullakin on taipumusta noissa herkutteluissa usein vetää aika överiksi, niin en nyt silti ala kieltää itseltäni kaikkia maailman herkkuja, vaan yritän opetella ajattelumallit uusiksi siten, ettei enää tule tarvetta niille övereille. 

Eniveis, tänään on ollut sen verran voimaantunut olo, että piti tulla kiittämään itseäni ihan julkisesti hyvistä tehdyistä pikkuvalinnoista. Selkään edelleen sattuu ja surutyötä ja sielunhoitoa on tehtävä, mutta nyt tuntuu siltä, että osaa laittaa ne oikeisiin lokeroihin aivoissa ja että kropassa on vähän enemmän voimia niiden läpikäymiseen. Se on hyvä alku se.


 

Tuesday, 10 September 2013

Ettei itse katoaisi

Sinä yksi tyyppi (Hanna), joka olet lukenut tätä blogia pitempään, saatat muistaa, miten menin totaalisen palasiksi helmikuussa, kun pääsin ensimmäistä kertaa 15 vuoteen laskettelemaan. Tai siis tarkemmin sanottuna huomasin, että pystyn vielä laskettelemaan tämän vammani kanssa. 


Eilen pääsin kokemaan saman tunteen uudestaan, kun lähdimme Ilorokki-porukalla virkistäytymään Ruunaan koskille. Siis: minä laskin koskia. Koskia, ihmiset (ihminen)! Olkoonkin, että kolme neljästä laskemastamme koskesta oli syksy kesyttänyt leppoisiksi, niin mulle se ei ollut ollenkaan sanottua, että pystyisin kiertämään keskivartaloa siten, että esim. melominen onnistuu. Puhumattakaan siitä, että pitää tehdä äkkiliikkeitä ja hallita oma korsettinsa niissäkin tilanteissa.


Vaan niin mie vaan menin ja meloin! Olin toki taas turruttanut itseni särkylääkkeillä, sillä selkä on ollut taas huonompi kuin pitkiin aikoihin. Esimerkkinä vaikkapa tämä päivä, kun olin hammaslääkärillä enkä meinannut päästä ylös siitä toimenpidetuolista omin avuin. (Kampesin itseni käsillä ylös.) Päätin kuitenkin, ettei se voi mua estää kaikissa maailman asioissa - varsinkaan, kun on kyse noin uniikista kokemuksesta. 

Bussissa kotimatkalla tirautin taas pari kyyneltä. Vaikea edes selittää, miten isoja juttuja nämä mulle ovat. Enkä muuten edes siellä kanssani olleille ihan hirveästi alkanut tilittää, vaan pidin kyyneleet itselläni ja keskityin olemaan huomaamaton. (Mikä oli kyllä helppoa, sillä ympärillä olevat olivat siinä vaiheessa iltaa jo ihan eri promillessa menossa.) Mitenpä selittäisikään kahdeksan vuoden kivut ja tuskan puolitutulle?

Olen ollut kohtuuttoman pollea tämän diplomin kanssa.

Tämä piristys tuli kyllä tosi, tosi tarpeeseen. 

Wednesday, 4 September 2013

Varoitus: saattaa johtaa akuuttiin kenkäkuumeeseen

Nyt on kuulkaa taas elämänlaatua parannettu noin 78 prosenttia. 

Oooo, kenkärakkautta!
Sattumalta törmäsin viime viikolla internetsissä Kujeeseen. Kuje maahantuo kenkiä, jotka ovat vastustamattoman ihania. Siis noita kenkiä. Lisäksi tarjolla on myös kopottimia. Iiiih. 

Kuvan kengät ovat supersankarin siniset, koska aion suoriutua tulevasta kauhusyksystäni viittasankarin tavoin. Haaveissa on myös appelsiinipuut ja sitruunat ja punaiset kuut jajaja. 

Tennarien väreihin tuli tällä viikolla erikoiserä rauhallisempia sävyjä, mutta se kyllä vie mun mielestä tuota riemukasta kenkäideaa. Kerrankin kengät, jotka huutavat iloa! Kylläpä taas kelepaa käpötellä.

Tuesday, 3 September 2013

Minä ja mun välittäjäaineet

Heti aamulla herättyäni totesin, että tänään on taas sellainen päivä, jolloin kolottaa vähän joka paikkaa. Koko kroppa on jo pitemmän aikaa ollut enemmän vihollinen kuin ystävä. Ajatuskaan ei kulje, kun koko vartalo on jähmeä kipupallo.

Ainaisen selkävammani lisäksi tähän tällä kertaa vaikuttanee vahvasti se, että lähes koko kesäni, mutta etenkin elokuuni meni kohtuullisen vahvasti kaiken epäterveellisen parissa. Olen ollut aika väsynyt kesän ajan monestakin syystä, ja elokuussa lääkitsin itseäni viisaasti esim. suolalla, rasvalla ja alkoholilla. Hyvää teki. 

Nyt päätin hetken aikaa olla vähän fiksumpi ja jättää ainakin alkoholin hetkeksi ruokavaliosta (ja kyllä, tässä tapauksessa voimme puhua nimenomaan ruokavaliosta, terv. nimim. Välipalaksi olutta -84). Yritän myös keskittyä oikeisiin ruokiin sipsien sijaan. 

Koska projektini alkoi eilen, ei yllättäen tänään vielä merkittäviä tuloksia ole näkynyt. Täällä kirjastossa tätä näpyttäessäni - HUOM. koska ei täällä voi opiskella perkele kun fuksit huutavat menemään kuin yökerhossa - huomaan, että kivut eivät rajoitu fyysisiin tuskiin. Ts. vituttaa noin kaikki. Kuten nuo fuksit. Vaikka tiedostan, että kyllä ne vielä tavoille oppivat (enimmäkseen) ja läpäläpä. Mutta silti. Verenpaine nousujohteinen.

Niin, ihan täydessä terässä en vielä ole. Aamuisen hammaslääkärikäynnin jälkeen päätinkin palata lähtöruutuun - kotiin - ja tehdä sitä, mikä akuutisti parhaiten tuskatiloihin auttaa. Puolen tunnin pikajumppa siis. Käsipainot, Daft Punk ja Fit-lehden uusimman numeron jumppaohjeet tekivät sen, että veri lähti kiertämään ihan eri tavalla. 


Ihanat ystäväni

Kiitos, endorfiinit 2013. Jatkan uskollista fanittamistanne taas. Ja ensi viikolla pääsen elämään myös yhtä kipua vähempänä, kun saan viimein hammaskiskot öisen narskuttelun estämiseksi. Kiitos, YTHS!

P.S. Endorfiineja käy kiittäminen myös siitä, että kävin auttamassa niitä huutavia fukseja ongelmassaan sen sijaan, että vain kitisisin mesoamisesta blogissa. Kyllä tämä tästä.