Monday, 20 August 2012

Laitan kaiken kuntoon, perkhele

Kuten Facebook-kaverini tietävät, sain patetian ja raivon sävyttämän taistelunhalukohtauksen taannoin:
 Tuli iso tarve nyt julistaa isoon ääneen, että miehän en helvetti luovuta tämän selän kanssa. Tulen vielä rullaluistelemaan, juoksemaan, vaeltamaan, pomppimaan ja menemään niille hiton tanssitunneille tämän loppuelämäni aikana. Ettäs tiijätte. Ja nyt menen jatkamaan treeniä.
Siinä oli hetkeksi kulminaatiota kerrakseen, kun Simon kämpillä yksin treenasin lihaksia ja vollotin kuin lapsi. Että vittu minä tämän vielä taltutan. Ja koko ajan sattui helvetisti. Rambon tunnari vaan puuttui taustalta. 

Olihan sitä hetkeä jo pedattukin kyllä. Toukokuusta asti kipu on taas ollut lähes jatkuvaa ja paikoin sietämätöntä. On ollut päiviä, jolloin on hädin tuskin päässyt sängystä ja hetkiä, jolloin on pystynyt vain makaamaan ja kiristelemään hampaita. 

Ja enhän mie sitä tietenkään ole ulospäin näyttänyt, mitäpä sitä valittamaan. Mutta kyllähän sen tietää, miten käy, kun ei osaa tai jaksa vaivata ihmisiä ongelmillaan. Päätyy pateettiseen ja raivoisan taisteluntahtoiseen hetkeen tietokoneensa kanssa.

Onnekseni taisteluvimma ei rajoittunut pelkästään Facebook-päivityksiin. Simo kertoi alkuviikosta käyvänsä työnsä puolesta jossain kuntoutusluennoilla, joissa on puhuttu kivun kanssa elämisestä ja muistakin elämääni värittävistä teemoista. Selvisikin, että ne olivat osa jotain Kelan järjestämää kuntoutuskurssia, jonne työikäiset voivat hakea mukaan. Selvitin asiaa ja muutamaa päivää myöhemmin käsissäni komeili YTHS:n lääkärin B-lausunto, jossa minulle suositeltiin kuntoutusta. Tadaa! Seuraavaksi vielä Kelan lomakkeiden kanssa tappelua ja sitten odottelua, että huolivatko mua sellaiselle kurssille.

Kurssit kyllä kuulostavat mahtavilta: ne ovat enimmäkseen 3 x 5 päivän kursseja, joissa mennään aina viideksi päiväksi johonkin kuntoutuskeskukseen, mikä pursuilee eri alojen ammattilaisia: on erikoislääkäriä, fysioterapeuttia, sairaanhoitajaa ja psykologia. Sit siellä keskustellaan, treenataan ja keskitytään omaan olemiseen ja jaksamiseen. Nämä kuntoutusosiot ovat muutaman kuukauden välein, ja siinä väleissä ilmeisesti treenaillaan omatoimisesti. Seuraavalla leirillä sitten käydään läpi edistymistä ja kehitellään uusia juttuja.

Että nyt jos sitten kaikki viitsisivät pidellä peukkuja pystyssä suurin piirtein huomisesta eteenpäin, niin mahtavaa. Hakemus sisään ja odottamaan. Haluan selän kuntoon, perkele.

Thursday, 16 August 2012

Wednesday, 8 August 2012

Proteiinit ja omegat

Jotta en hukuttaisi teitä angstini syövereihin ihan täysin, tässä jotain ihan muuta. Kalansyöntipäivitys siis!

Melkein 14 vuoden lihansyöntitaukoni päättyi siis (piti blogista tarkistaa) 16.4. kun päädyin järkyttävän pitkän viivyttelyn pohdiskelun päätteeksi alkaa taas syödä kalaa. Päätöstähän edesauttoi suuresti WWF:n kalaopas, minkä avulla olen nyt sitten suunnistanut kaupoissa oikeanlaisten kalojen pariin. Mitään tonnikaloja tai muita sukupuuttokaloja en vieläkään syö, vain noita vihreän valon kaloja. (Ja pari kertaa pakon edessä keltaisen valon lohta. Mikähän piru siinä on, että kalaruoan on aina oltava lohta?)

No että mitenkä on mennyt?

Ihan jees. Kalahan on yltiömäisen terveellisyytensä lisäksi äärettömän hyvää, joten mikäs siinä. Kuhasta tuli välittömästi suosikki. Kuhani noudan ah, niin coolin kaupunkilaisen tavoin kauppahallista, missä kilohinta on keskimäärin 5 euroa huokeampi kuin cittarissa. 

Kalan tekemisessä en ole vielä kunnostautunut. Osaan paistaa kalafileet tai heittää uuniin sekalaisten soosien kanssa, mutta siinäpä se. En ole vielä uskaltanut haaveillakaan, että itse alkaisin perata tai fileoida kaloja. Ehkä joku päivä kuitenkin. Varmaan viimeistään sitten, kun löydän itseni jonkun virvelin päästä järven rannalta.

Sen sijaan olen kovastikin tutustunut kauppojen pakastealtaiden kalavalikoimiin. Suosikkini keväällä oli seiti: sellainen neliö köntsä täyttä tavaraa. Helppo heittää uuniin vaikka ranskankerman ja rehujen kanssa, hyvää tulee aina. Parasta siinä on se, että kala on MSC-sertifioitu.

Wiki-kuva 

MSC-sertifikaatti on käsittääkseni ainut luotettava sertifikaatti näissä asioissa. Kuten banaanien ja vaikka suklaan tapauksessa, on näissäkin firmat kehitelleet omia sertifikaattejaan, jotka erehdyttävästi näyttävät ulkoasultaan tuota MSC:tä, mutta niihin ei parane tietenkään haksahtaa - ovat yleensä täysin riittämättömiä toimimaan takeiksi kalantuotannon eettisyydestä. 

Seitin lisäksi MSC-sertifikaattia löytyy vähän niukasti. Pakastealtaita kannattaa kuitenkin penkoa, voi tulla kivojakin juttuja vastaan. Pikaruokaa halajaville on muun muassa rapeita kalapaloja, jotka eivät ravintoarvoiltaan ole ihan parasta settiä, mutta pelastavat esim. krapulapäivän täydellisesti. 

Säilykehyllyiltä tuli taannoin vastaan yllätys: Pirkan säilykelohi! Kala on jotain aasialaista kyttyrälohta, jonka kannat ovat hyviä ja jota kalastetaan eettisin periaattein, siksipä senkin purkin kyljestä löytyy MSC-merkki. Ihan paras juttu tällaiselle, jolla proteiinien määrä ei ihan päivittäin ole riittävä. Tuota voi heittää vaikka leivän päälle ja mussuttaa menemään. Miulla tulee tuosta mieleen tonnikala, vaikkakin toki muistikuvani tonnikalasta ovat sieltä 14 vuoden takaa. Joka tapauksessa hyvää, helppoa pikaruokaa ilman sukupuuttosyyllisyyttä, ei paha.

Lohi on lisäksi rasvaisempaa kuin vaikka tuo kuha, ja niitä kalan rasvojakinhan mie lähdin tällä ruokavaliolla metsästämään.

Kaiken kaikkiaan on ollut oikein hyvä fiilis tästä muutoksesta. En ainakaan toistaiseksi ole huomannut mitään korkeamman tason muutosta jaksamisessani tai muussa, mutta kyllähän tuo kala varmasti hyvää tekee. Omegat ja proteiinit ovat enemmän kuin tervetulleita. 

Seuraavaksi sitten viivyttelemään kotimaisen riistan syömisen aloittamista.

Friday, 3 August 2012

Ei napostele

Väsyttää enkä jaksais mittään. Kahdeksantuntisten yöunienkin jälkeen tuntuu kuin ois kreisibailannut yöt läpeensä. Toisaalta näen kyllä sellaisia uniakin, että liskot kalpenee. Viime yönä unessani vieraili muun muassa Joensuun suurin julkkis karate-Mauri. Paitsi että karate-Mauri olikin vuosikymmeniä nuorempi ja tosi komea. Muistan miettineeni, että kun se on noin komea, niin pitäisi varmaan itsekin ruskettaa vähän. 

MITÄ MUN PÄÄSSÄ LIIKKUU? 

Ei ole ihme, että narskuttelukin on palannut kuvioihin.

Tästä voineekin päätellä, että olen kehitellyt itselleni kauhistuttavan vartalo/ulkonäkökriisin. Näin ei käy koskaan muulloin paitsi silloin, kun en pysty liikkumaan tarpeeksi. Ja nythän tämä liikkumattomuus on kestänyt jo toukokuusta eteenpäin. Kun keholla ei tee oikein mitään, alkaa se näyttääkin omassa mielessä jotenkin epämiellyttävältä.

Pönkittääkseni huojuvaa itsetuntoani korvaan sisäistä hyvinvointia ulkoisilla muutoksilla. Nyt on uutta kenkää (katso alla) ja kolttua ja paitaa. Postin kautta saapuu pian kauan himoitsemani collegemekko. Yritän ajatella, että toisaalta ihan hyvä saada ostettua niitä vaatteita, kun ei oikein muulloin napostele yhtään. Ehkä näin. Tai ehkä ois siistiä, jos ei tarvitsis pönkitellä.


P.S. Onko kukaan koittanut käyttää jumppapalloa työtuolina? Onnistuuko tietokoneen naputtelu sellaisella tasapainoillen?