Monday, 16 April 2012

Muutoksia

Puolentoista vuoden pohdinnan tuloksena söin tänään kalaa. Melkein 14 vuoden tauon jälkeen. Hurjaa. HURJAA. Tein myös varmaan elämäni ensimmäistä kertaa kalaruokaa itselleni (tai ainakin ensimmäisiä - luulen, että kotsassa joskus seiskalla teimme jotain kalaa). Kuhafileet on kova juttu. 



Pohdinta-aika oli pitkä, mutta nyt olen ainakin varma, että pystyn elämään päätökseni kanssa. Ei harmita. Mahakaan ei ole protestoinut ainakaan paljoa. Vähän ehkä sellaista närästyksen tapaista, mutta siinäpä se. Mutta mulla onkin aina ollut teräsmaha.

Vähän kyllä hassuttaa, että en enää oikein kehtaa kutsua itseäni kasvissyöjäksi, koska oikeasti vihaan niitä tyyppejä, jotka sanovat olevansa kasvissyöjiä, mutta syövät kalaa. Kala on lihaa, ihan tiedoksi kaikille. Kuulostaa lähinnä selittelyltä. Toisaalta ymmärrän termittämisen vaikeuden - on nopeampi oikoa mutkia kuin kertoa, että enimmäkseen kyllä syön ihan kasvispainotteista, mutta kalakin maistuu. Tuohan ei yhtään kuulosta selittelyltä. Saapa nähdä, miten nopeasti se mieli muuttuu. Moi olen Katja, kasvissyöjä joka syö kalaa.

Syitä muutokselle oli oikeastaan vain pari:
1. Tiettyjen kotimaisten järvikalojen syönti ei ole laisinkaan epäeettistä, paitsi tietenkin siitä näkökulmasta, että ihminen pärjäisi ilmankin liha-asioita ja eläinten syönti eläinten kärsimyksellisestä näkökulmasta on täysin turhaa. Se on ihan totta. Itse kuitenkin olen nyt ajatellut asiaa eniten ilmastollisesta näkökulmasta: kummankohan luulet aiheuttavan enemmän hiilidioksidipäästöjä, soijan vai suomalaisen, itse pyydetyn järvikalan? Ja vastaushan on, että vaikka soijan hiilidioksidipäästöt ovat olemattomat verrattuna vaikka suomalaiseen kurkkuun, niin sen järvikalan päästöt ovat vielä pienemmät. Miettikää nyt, ainoat päästöt syntyvät siitä, jos satut olemaan autolla kalassa tai jos pakastat sen kalan (ja pakastintahan tulee kyllä käytettyä muutenkin). Järvikalalle alkaa tietenkin syntyä päästöjä siinä vaiheessa, kun se haetaan kalatiskiltä (pyynti, kuljetus, kylmänä pitäminen), mutta siitä huolimatta vertailu osoittaa, että kala on ilmastollisesti eettisesti kestävää.

Lähde, joka havainnollistaa ensimmäistä lähdettä: http://tuukkasimonen.blogspot.com/2007/12/elintarvikkeiden-mips-arvoja.html

Toki tulee muistaa, että kaikki kala ei päivänvaloa kestä. Onnekseni WWF pysyy kartalla asioista ja julkaisikin ihan äskettäin kattavan kalaoppaan. Itse ajattelin pysyttäytyä ahvenessa, kuhassa ja muissa suomalaisissa, vihreän valon mahtikaloissa. MSC-sertifioitua kalaa voin myös syödä. 

2. Mie olen aina ollut hirveän funktiopainotteinen syöjä. Kotona olen oppinut urheilijan syömisen (I know, surullista), ja kun aloin kasvissyöjäksi, opettelin ihan kantapään kautta terveellisen syömisen salat (kiitos anemia 2001 - 2002). Vaikka tykkään ihan mielettömästi ruoasta ja ruoanlaitosta, lähes kaikki tekemäni ruoka on aina ollut ennen kaikkea terveellistä: aina löytyy proteiinia ja lähes aina jotain vahvaa raudanlähdettä. En ymmärrä kasvisruokia, missä ei ole papuja, soijaa, pähkinöitä tai vaikka linssejä. Tungen kaikkialle pinaattia ja parsakaalia. Tomaattipohjainen, pinaatilla ja porkkanalla höystetty soijarouhe-papukastike (ilman kermaa tai muita maitotuotteita, koska ne estävät raudan imeytymisen) on terveyspommibravuurini. 

Uskon myös, että ne vitamiinit on hyvä saada alkuperäisessä paketissaan. Tiristetty kalaöljy, saati sitten kasvisöljyt, joilla yritetään täyttää omeganpuute, eivät ole ihan sama asia kuin kuhafile, koska siinä kuhassa yhdistyy aika ideaalilla tavalla kaikki se hyödyllinen: on proteiinia, omegoita, kivennäisaineita ja D-vitamiinia. En jotenkin jaksa uskoa, että ihan niin tasapainoiseen tulokseen pääsee ravintolisillä. 

Toki kasvissyönnillä on mahdollista saavuttaa taso, joka on kokonaisuudessaan yhtä hyvä kuin kalaa syövällä kaverilla - minähän sen tiedän, kun olen 14 vuotta sitä tehnyt huolella ja antaumuksella. Hifistelyluonteeni kuitenkin voitti, kala voitti vertailun. Niitä omegoita on oikeasti pirun vaikea saada kasvisruokavaliolla tarpeeksi. Mieluummin saan annokseni jatkossa kalasta. Se maistuukin pikkasen paremmalta kuin vaikka vegaaniset ravintolisäöljyt, yhhhhh.

En nyt vielä tietenkään osaa sanoa, miten merkittävään rooliin kala pääsee ruokaympyrässäni. Innostuin kuitenkin jo siitä ajatuksesta, että seuraavalla vierailulla ravintola Kieloon minulla on monta uutta vaihtoehtoa ruokalistassa! Hullua. Lisäksi miun veli Janne voi alkaa lahjoittaa minulle valtavaa kalansaalistaan jatkossa, ja ehkä menemme kalaankin joskus ensi kesänä. Jei!