Friday, 30 September 2011

Viimeinen kuvahaasteen kuva






Jaa että mitäkä? No siinä on pilkkopimeä, tähtinen taivas ja tuulessa riehuvia puita. Piiiitkä suljinaika ja huono pokkarikamera. Done.

Sunday, 25 September 2011

Kuvahaasteen loppuja

Kuvahaasteen toiseksi viimeinen kuva! Kävimme minihermolomalla perjantaista lauantaihin Kolilla. Ruska oli ihana.




Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Thursday, 22 September 2011

Elämä pausella

Hohhoi. Töissä on ollut aika ankeaa nyt syksyllä. Jotenkin ärsyttää suunnattomasti kaikki asiakaspalvelutyö ja muut ylimääräiset tehtävät, mitä nämä kiirepäivät mukanaan tuovat. Omissa töissä taas ei ole juuri tekemistä, sillä tein jo noin kaiken elokuussa luullessani, että olkapää korjataan syyskuun toinen päivä. Nyt siis vain häsellän jokapaikanhöylänä ja odotan tietoa syksyn aikatauluista. En pidä töissä olemisesta - tunne, jota ei ole koskaan yksittäisiä vittuuntumispäiviä lukuun ottamatta esiintynyt.

Päättelinkin, että tämä lamaantunut ärtymys johtuu nimenomaan siitä, että olin jo suunnitellut syksyni toisin. Elokuussa annoin itsestäni sata prosenttia ja vähän lisääkin töille, jotta en sairauslomalle mennessäni jättäisi jälkeeni kaaosta. Nyt, kun jatkankin töissä, ovat paukut vähän loppu. 

En oikein keksi, mikä tähän sitten auttaisi. Piristämisyritykset mielenkiintoisiin projekteihin tarttumalla eivät ota tulta. Liikunta buustaa vain hetkellisesti energiaa, mutta kaikenlaiset kivut vievät vastaavasti iloa siitä. Syksy on ankea ja sitten tulee talvi. Haluan aurinkoa, mutta en voi edes talvireissua varata, kun en tiedä leikkauksen ajankohtaa. Itsesääli terve. 

Ärsyttävintä on just se, että tähän ei mitään lääkettä taida olla. Elämä on taukotilassa siihen asti, että saan uuden aikataulun talvelleni sieltä sairaalasta. Siihen asti on ehkä annettava itselleen lupa olla apaattinen, jos siltä tuntuu.



Wednesday, 21 September 2011

Unohtunut kuvahaaste: ilmoja pidellyt

Tiesin, että jotain on unohtunut. Kuvahaaste! Tuikitärkeähän tämä on, joten haaste jatkukoon.

Ensin meinasin laittaa kuvan kesämyrskystä, mutta koska kävin tässä yksi kaunis päivä syyskävelyllä ja tämänhetkinen keli masentaa, niin piristän itseäni ja teitä kahta (kolmea?) värikkäällä syyskelillä.


Voi kun vielä muutamana syksyn päivänä paistaisi aurinko. 

Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää

Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Friday, 16 September 2011

Eijeijei

Voi ripuli. Soitin tänään keskussairaalaan, kun käskivät soittaa, kunhan olen parantunut köhästäni. (Sisäinen linkki.) Jotenkin se edellinen keskustelu hoitajan kanssa sai minut kuvittelemaan, että sen leikkauksen voi heittää jollekin peruutusajalle heti, kun se minulle ja flunssalleni vain sopii. Mutta kun ei. Se lääkäri, joka minut leikkaa, käy Joensuussa ilmeisesti vain silloin tällöin pyörähtämässä, ja seuraavan kerran hän on kaupungissa 24. - 25.10. Ja jotta elämäni ei kävisi liian mutkattomaksi, on vielä epäselvää, mahdunko edes tuolloin leikkausaikatauluihin. 

Herää pari kysymystä:
1. Miksei mun leikkauspäivää voinut siirtää tuolle lokakuun päivälle jo silloin, kun ilmoitin olevani flunssassa?
2. MITÄ PERSETTÄ VITTU?

Onneksi mulla ei ole mitään muuta elämää eikä minkäänlaisia velvotteita mihinkään suuntaan, niin voin vain leppoisasti odotella, milloin saavat mahdutettua mut aikatauluihinsa. Saatana.

Nyt pitää miettiä uusiksi (töiden ja kaiken muun lisäksi) haaveilemani lomareissu jonnekin kauas. Ajattelimme, että olisimme menneet joulun aikaan esimerkiksi Aasiaan tai Meksikoon (toinen sisäinen linkki), mutta eipä tässä oikein voi mitään reissuja varailla, kun ei tiedä, milloin käsi pistetään palasiksi. Eli nyt ei tiedä sitä, milloin leikkaus on eikä sitä, miten pitkään sairasloma kestää, koska sen pituuden saa tietää vasta leikkauksen jälkeen. 

Yritän lohduttautua ajatuksella, että ilmeisesti minut kuitenkin leikkaa (sitten kun joskus leikkaa) ihan pätevä, nimenomaan tähän vaivaan erikoistunut kirurgi eikä mikään random dude. Mutta toistaiseksi tämä ajatus on lohduttanut eiyhtään. 

Monday, 12 September 2011

Paljon asiaa hiuksista

Hanna pirulainen vei mut Lifeen hypistelemään luonnonkosmetiikkaa. Tai: Ihanaa, Hanna vei mut Lifeen hypistelemään luonnonkosmetiikkaa! Joka tapauksessa olen nyt yhtä palasampoota ja silmänympärysvoidetta rikkaampi ja 30 euroa köyhempi. 

On kyllä huippua, että Life oli lisännyt Vihreän kosmetiikan hiustenhoitotuotteita Joensuussa. Olen ollut vähän laiska etsimään itselleni sopivaa ekosampoota, koska nämä hennot, rasvoittuvat ja muutenkin maailman vaikeimmat hiukseni ovat lähes mahdottomat tavallisillakin mömmöillä. Onneksi tuo testailu on nyt tehty helpommaksi eikä tarvitse esim. Helsingistä (tai Lontoosta, niin kuin Lushin tapauksessa) asti kaivaa sampoopaloja.

Otin testaukseen nyt Kehäkukkasampoon. 


Näissä sampoopaloissahan nerokkainta on se, että ei tarvitse maksaa vedestä. Kaupan puteleissa myytävissä sampoopulloissahan on vettä suurin osa - siitäpä vain laskemaan, paljonko tulee vesidesille hintaa. Tuon palan hinta oli 7,50 euroa ja olen varma, että tulee huokeammaksi kuin nestemäinen sampoo. 

Toinen nerokkuus paloissa on se, että niitä ei tarvitse verhota muoviin (eikä itse asiassa oikein mihinkään muuhunkaan pakkausmateriaaliin). Etenkin Joensuussa, missä muovin kierrättäminen on käytännössä mahdotonta, muovittomien vaihtoehtojen löytäminen on silkkaa parhautta. Hippiomatuntoa helpottaa, kun oman kulutuksen jätevuori pienenee sampoopullojen verran. 

Sampoo on ollut nyt testauksessa muutaman päivän. Ihan lupaavalta vaikuttaa, tosin tuo esittelytekstissä mainittu tahmeus tuli riesakseni kolmantena pesupäivänä. Nyt vain odottelen, milloin se alkaa hellittää. Ei tosin sillä, että se olisi mitenkään merkittävä haitta, sillä eivät hiukseni kuitenkaan näytä mitenkään tahmeilta. Tuntuvat vain hiukan omituisilta. Raportoin, jahka selviää, muuttuuko tilanne johonkin suuntaan. 

Se voi olla, että jotta sampoo alkaisi toimia toivotulla tavalla, täytyy miun luopua myös kylmien kelien pelastajastani, hiuksiin jätettävästä hoitoaineesta. Toivon kuitenkin syvästi, että näin ei ole, sillä se mömmö on toistaiseksi ollut ainut hoitoaine, mikä on edes auttavasti pitänyt hiukseni hallinnassa syksyllä ja talvella.

Onneksi pääni ei kuitenkaan ole enää ihan niin täynnä kemikaaleja kuin aikaisemmin. Sain vastikään päätökseen pienen projektin nimeltä Kasvatan värjäyksen hiuksista pois. Nyt kaksi vuotta projektin alkamisen, miljoonien tuskanhuutojen ja raivostuttavien ruma tukka -hetkien (lue: viikkojen) jälkeen olen päässyt maaliin. Punatukkaisen identiteetti on tiukassa, mutta konkreettisena värinä sitä ei enää hiuksista löydy. Oikeastaan tosi kiva pitää omaa väriä nyt, ja hiukset ovat myös huomattavasti parempikuntoiset kuin vuosiin. Näinpä uskalsinkin koittaa tuota ekosampootakin. Ehkä seuraavaksi testaan blondisampoota, jaiks!


Oho, miepä jaksan jorista hiuksista. Sori.
 

Sunday, 11 September 2011

Hengissä

Jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin selviämään hengissä alkusyksyn kiireistä. En toki osumitta: sain kaikessa siinä hässäkässä taiottua itselleni jonkin uskomattoman keuhkoköhän, jonka seurauksena vietin kaikki kuusi leiripäivää kuumeessa ja yskien. Samainen tauti johti myös siihen, että leikkausaikani peruttiin, koska sairasta eivät voi leikata. Toisin sanoen puolet siitä kuolemankiireestä oli turhaa, sillä olen töissä vieläkin. Great success. Nyt sitten odottelen vastentahtoisesti sitä, että saan köhittyä viimeiset pöpöt kropasta, ja sitten sinne leikkauspöydälle. Onnen syksy on tämä.

Kuuden leiri- ja kolmen peda-forum-päivän (ei  ole muuten hajuakaan, miten tuo pitäisi oikeasti kirjoittaa) jälkeen olin vähemmän yllättäen ja kuumeesta huolimatta pienillä ylikierroksilla muutaman päivän. Hiukan oli vaikea pysähtyä, kun oli niin monta päivää tehnyt aamusta yöhön töitä. Näinpä sit suhailin töissä normaalisti, vaikka alustavasti oli puhuttu, että pitäisin pari päivää hemolomaa leirien jälkeen. Vasta viikonloppuna sain pikkuhiljaa itseni kasaan ja normikierroksille, kun ei töihin ollut asiaa. Onneksi oli myös rommi-ilta. Minä en onnistu viinasta saamaan itselleni muuta kuin järkyttävän väsymyksen ja hitaat refleksit, mutta juuri siksi viina oli siihen olotilaan huippuratkaisu. Älkääkä yrittäkö sanoa, että viina on huono keino rentouttaa itseään. Hyvä on se.

Nyt olen siis enemmän tai vähemmän taas oma itseni. Se on kivaa se. Erityisen kivaa on ollut viettää vapaa-aikaa, minkä päätin pyhittää nyt ennen leikkausta hyvän fiiliksen luomiseen. Olen liikkunut (mitä köhältäni pystynyt), viettänyt laatuaikaa kissan ja miehen kanssa, syönyt paljon hyvää ruokaa ja laittanut kotia kuntoon. Niin ja hemmotellut itseäni kaikilla ihanilla ihon- ja hiustenhoitohömpöttimillä! Eiköhän niillä saada pää sekä fyysisesti että henkisesti siihen kuntoon, että jaksaa jäädä sairauslomalle pian.