Friday, 19 August 2011

Priiiii

Aika järkyttävä haipakka. Tiesin, että tämä on ennen olkapääleikkausta tulossa, mutta silti en osannut aavistaakaan. Eilen käytin suuren osan päivästä miettien, että mitä ihminen sitten tekee, kun sietokyky ylittyy. Sitä on paiskonut elokuun alusta asti pitkää päivää, että ehtii järjestää kolme eri kahden päivän koulutusleiriä tuutoreille eri kaupungeissa peräkkäisinä päivinä ja siitä ei saa kiitokseksi kuin ankeutta ja paikoittaista "näin on ennenkin tehty" -vikinää. Koska vaikka se uusi toimintamalli olisi selkeästi parempi 2000 ihmisen (versus 750, mikä oli Kuopion aloittavien opiskelijoiden määrä silloin joskus Parempina Aikoina) pyörittämiseen siten, ettei kukaan esim. eksy, niin koska NÄIN ON ENNENKIN TEHTY, niin siten se pitää hamaan loppuunkin asti tehdä.

Samaan aikaan toki olisi muitakin pikkuasioita mietittävänä, kuten uuden asukkaan etsiminen kimppakämppään kahden viikon varoajalla, kun ei kukaan ole muistanut minua informoida tulevasta muutosta. Hakijoita toki on, kun opiskelijoiden asuntotilanne on saatanasta, mutta haluan nyt löytää vaihteeksi sellaisen tyypin, joka osaa esim. siivota. Se on kokemuksen valossa ihan helvetin vaikeaa.

Ja sitten olisi 2000 ihmisen fuksipassit tehtävä, kahden kaupungin opiskelijabakkanaalit järjestettävänä ja kaikki ne muut pienet asiat ennen kuin katoan opintopäiville ja niille leireille kahdeksaksi päiväksi. Koko ajan pitää tietenkin olla ymmärtävä ja empaattinen auttajasielu tuutoreille, koska ne ovat syyttömiä tähän kaikkeen. Onneksi ovat myös niin kivoja, että ei tarvitse kauheasti esittää.

Ai niin, kerroinko jo, että minun oletetaan kaiken tämän sisseilyn lisäksi tekevän kaikki tuutoreiden kahvinkeitosta lähtien, sillä siitähän minulle palkkaa maksetaan? Kyllähän sä nyt kokopäiväisenä työntekijänä kerkeet. Juu en kerkee.

Eilen sitten Kuopion sateisia katuja kävellessäni - piti keretä junaan kohti siskon lapsen ristiäisiä ja sitä ennen ostaa jokin lahja, joka tietenkin kastui siellä sateessa ja minä myös sateenvarjosta huolimatta - hajosin ihan totaalisesti siihen, kun tajusin että seuraavan kerran mulla on vapaa-aikaa sitten, kun on käsi paketissa ja pää täynnä kipulääkkeitä. Ja silloin pitäisi kuitenkin opiskella tai edes yleensäkin miettiä, milloin aion ne opintoni suorittaa loppuun ja millä rahalla helvetti. Sitä kun on ollut niin ääliö, että on sairaslomalla nostanut opintotukea, niin kyllähän ne tukikuukaudet ennen valmistumista loppuu.

Niin että mitä se ihminen sitten tekee, kun kertakaikkiaan pää räjähtää eikä jaksa enää yhtään? Kun tekee mieli heittää läppäri Kuopion torimonttuun ja juosta järveen lillumaan siihen asti, että pää tyhjenee melusta ja iho muuttuu rusinaksi?

No silloin sitä ilmeisesti vain pysähtyy, hengittää syvään ja jatkaa matkaa. Koska niinhän se menee.

P.S. Akuuttiin aivontyhjennykseen osasin vielä käydä ostamassa pari akkojenlehteä ja hitosti lakuja. Tietenkin siinä toisessa lehdessä sitten oli Samu Haber kertomassa seksielämästään. Vitun Samu Haber vittu.

P.P.S. Kirjoitin tämän puhelimella, arvatkaa menikö kauan. Mutta oli pakkopakkoPAKKO saada tämä ulos. Kiitos ja anteeksi typoista.

Wednesday, 10 August 2011

Teema "kaksi"


Simon taloa vastapäätä on hieno puu.



Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää

Thursday, 4 August 2011

Naur naur

Olenko mie a) kyllästynyt tähän haasteeseen, b) tylsämielinen kun en keksi mitään järkeviä juttuja vai c) ovatko nämä loppupään jutut paljon tylsempiä kuin ensimmäiset kuvahaastepäivät?

Enivein, mie nauran aina kaikkien typerille ilmeille, niin kuin Hannakin. Olisin maailman eniten halunnut laittaa tähän Hannan ja Markon edustavan zombietanssikuvan, mutta kuolemanpelko on liian suuri. Laitan siis toisen kestoviihdyttäjän:




LASERKATSEKISSAN.







Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina

Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää