Saturday, 24 December 2011

Down Memory Lane

Hei, nyt voin taas kommentoida Facebookia, kun se viimein uudistui! (Ja koska mulla on kuolettavan tylsää - olen kotona yksin kissojen kanssa joulun, koska flunssa onnistui tarttumaan just nyt aatonaattona.)

Timeline siis viimein saapui, järkyttävän kohun saattelemana. Netissähän lähti heti käyntiin huhumylly, jonka mukaan timeline bugasi joidenkin seinille näkyviin inboxin (eli Facebookin ns. sähköpostin) viestejä. Suuria salaisuuksia oli paljastunut ja raivo repesi. 

Riensin heti testaamaan, sillä Facebook lupasi, että voin siivota timelineani viikon ennen kuin se tulee julkiseksi muille käyttäjille. Nikamalukon nujertamana ei ollutkaan muuta tekemistä kuin hyökätä historian syövereihin eli lokakuun toiseen päivään vuonna 2007, kun liityin naamakirjaan.   Hieman pelotti.

Paria tuntia myöhemmin olin käynyt koko Facebook-historiani läpi. Hauskaa, suhteellisen mielenkiintoista, semisti noloa ja ahdistavaakin se oli, mutta ei mitään hiuksia pudottavaa. Ei kohuja eikä bugeja, vain aivopieruja ja statuksista päätellen aivan liikaa olutta. 

Kuten monet muutkin, minäkin hoksasin, mistä kohu oikeasti syntyi. Ennen vanhaan (eli joskus silloin 2007) oli ihan oikeasti tapana kirjoitella ihmisten seinille asioita, jotka tätä nykyä kuuluvat inboxiin. Ei sitä silloin ehkä käsitetty, että se seinä on ihan julkinen paikka, minne kuka vain kaveri (tai ulkopuolinenkin, jos oli jäänyt yksityisasetukset laittamatta - ja monellahan oli) pystyi menemään lukemaan niitä viestejä. Lisäksi silloin niitä kavereita oli ehkä se 70, kun nykyään miunkin kaverimäärä pyörii 450 tuntumassa. Vaikka silloin aikaisemmin se ei niin haitannut, jos ne kaverit niitä känniyöseikkailujen tilityksiä näkivätkin, niin nyt, kun listoilla pyörivät pomot ja äidit, on tilanne eri. 

Ja tosiaan, ennen timelinea ne viestit aika nopeasti sieltä seinältä painuivat bittiunholaan. Silloin ne oli helppo unohtaa. Nyt ne sitten läjähtivät ryminällä takaisin framille. Varmasti ahisti. Mutta ei siellä Facebookissa mikään bugannut. Korkeintaan ihmisten muistit bugasivat, kun kuvittelivat viestien vuotaneen salaisista inboxeista.

No mutta millainen timeline sitten on? No, ihan kiva. Se miellyttää visuaalisesti silmää ja on näppärä selailla. Memory lanella viihtyy kyllä, ainakin sen kerran, kun siivoaa liian nolot jutut sieltä pois. Muiden timelineilla en ole viitsinyt vierailla, se tuntuu vähän tonkimiselta. 

Se Ticker, joka mua ihan järkyttävästi ärsytti silloin aikaisemmin, loistaa poissaolollaan. HYVÄ, ei kaivata. Toivottavasti se ei koskaan tulekaan, mua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä mun kaverit tekevät naamakirjassa minuutin tarkkuudella. Ja joidenkin randomi-ihmisten statukset, joita kaverini kommentoivat, kiinnostavat vielä vähemmän. Enough is enough.

Edelleen kyllä ärsyttää, etten voi blokata kavereilta tuota miun timelinea kokonaan. Siellä näkyy kaikille tykkäykset ja mahdolliset application-käytöt (applicationit kylläkin poistin syksyllä kokonaan). Aikaisemminhan koko seinän pystyi halutessaan blokkaamaan kavereiltaankin - näppärä ominaisuus, jota jään kyllä kaipaamaan.

Rahahan siinäkin varmaan sanelee. Zuckerberg haluaa tykkäysten ja applicationeiden näkyvän kavereille, koska siitä ne mainostajat maksavat. Jos ihmiset alkavat liikaa rajoittaa sitä, kuka niitä näkee, mainostajatkin katoavat. Ajatuksena taustalla on tietenkin sosiaalisen median lempilapsi, viraalimarkkinointi. Ilmeisesti siellä ajatellaan, että kaverinäkyvyydellä on suurikin merkitys ihmisten kulutuskäyttäytymiseen. Itse hörähtelin alustavaa tyytyväisyyttä, kun törmäsin Harvardin tutkimukseen viraalimarkkinoinnin vaikutuksista Wired.comin sivuilla. Piruuttani toivon, että ihmiset oikeasti kohta immunisoituvat kaikelle viraalimarkkinoinnille ja Markin pörssi lähtee tiukkaan laskuun. 

Mietin asiaa omalla kohdallani. Spotify-kuuntelusta kertovat jutut ignooraan suurimmalla osalla kavereistani silmää räpäyttämättä. Miulla on ilmeisesti aika vankka kuva siitä, kenen musiikkisuosituksia kannattaa huomioida ja kenen ei. Sama pätee myös uutislinkkeihin. Väärien mielipiteiden ihmisten (kyllä, juuri niiden) linkitykset sivuutan ja keskityn oikeiden mielipiteiden ihmisten juttuihin. Korkeintaan joskus huonolla tuulella ollessani kommentoin jonkun ydinvoiman puolustajan linkitystä, mutta että vaikuttavatko nuo väärien mielipiteiden tyyppien jutut kantoihini? No arvatkaapas. 

Ei sillä, etteikö keskustelulla olisi paikka mielipiteideni vaikuttajina,hyvissä keskusteluissahan ne kannat tarkentuvat ja väärät uskomukset korjaantuvat. Jotenkin se ei vain päde sosiaalisissa medioissa. Hassu juttu kyllä oikeastaan, mutta niinhän minua viisaammat ovat todenneet: internetin palstoilla ei juurikaan laajenna maailmankuvaansa, vaan pikemminkin vahvistaa omaansa. Tämä pätenee myös viraalimarkkinoinnissa. Sen hyöty lienee vain siinä, että  kohderyhmän ihmiset löytävät tuotteensa. (Uskallan kuitenkin väittää, että ne löytävät tuotteensa myös ilman sosiaalista mediaa.) Mikäli yritetään löytää kokonaan uusia ryhmiä kuluttajiksi, ei sosiaalinen median sisäsyntyisiin taikavoimiin taida olla luottamista. 

Mutta köh, takaisin asiaan. Mitä jäi käteen suuresta uudistuksesta? Plussat: uusi, kivempi ulkoasu ja memory lanella vierailu. Miinukset: taas muuttuneet yksityisyysasetukset, (suhteellisen) aikaa vievä timelinen siivousoperaatio ja pelko siitä, että se tickerkin vielä tulee tuonne. Ensi vuonna news feediin alkaa puskea myös mainoksia. Saapa nähdä, alkaako sitten ärsyttää.

Tuesday, 13 December 2011

Tähtiluokitus *****

No niin! Hammastenkiristelyn ja säätämisen päätteeksi on nyt hotellit varattu. Toimenpiteet olivat vähän haastavampia kuin ajattelimme tosin. Ebookersin kautta tehtyä Singapore-hotellin varausmuutosta ei sivuston lupauksista huolimatta voinut tehdä netissä ja soitettuamme puhelinpalveluun kävi ilmi, että sitäkään kautta ei muutosta voinut tehdä. Täti sanoi pystyvänsä ainoastaan perumaan koko tilauksen ja voimme käydä tekemässä uuden netissä. Tokihan emme sitten enää päässeet takaisin samaan hotelliin, koska se oli täynnä ja perumamme tilaus ei näkynyt netissä reaaliaikaisesti. Päädyimme valitsemaan toisen hotellin, koska ei ollut mitään tietoa, milloin peruutuksemme näkyisi netissä. Nyt siis emme olekaan punaisten lyhtyjen alueella, hööh. 

Melakan guesthouse oli helppo valinta, kuvissa oli mm. kissanpentu ja joenranta. Järkiperusteita minusta.
Petronas Towers (Wiki-kuva)

Viiden tähden hotellin valitseminen oli varmaan vaikein urakka. Koska tein siitä vaikeaa. Käytin tänään varmaan neljä tuntia vertaillen hotelleja, jotka olivat kaikki ylellisiä ja ihania ja juuri oikealla paikalla ja mahtavalla näköalalla. Erot olivat minimaalisia ja pian löysin itseni vertailemasta sisustuksia ja uima-altaita. Aivan hiton hyvä tapa tuhlata tunteja elämästään. Jossain vaiheessa mietin, viihdynkö oikeasti beigen sävyisessä huoneessa vai olisiko kivempaa olla oranssissa. WTF. Onneksi Simo tuli töistä vetelemään mutkia suoriksi ja saimme tehtyä valintamme. Nyt on sitten Petronas-näköalaa, kattobaaria, spa-allasta ja ylellisiä ravintoloita nukkumapaikassa. Ja tosi kiva design. Uuh. 


Seuraavaksi sitten sisällön pariin. Tosin ajattelin, että sen voisi lyödä lukkoon vasta tekemisen puutteessa lentokoneessa. Lonely Planetit vaan matkaan ja koneeseen!





Friday, 9 December 2011

Kaakkois-Aasia moi

Tiedoksi kaikille kosmetiikkatuotteiden näytepaketeilla eläville (I know you're out there, koska olen itsekin yksi niistä), että Carlsonilta saa ilmatteeks valtaisan paketin Mádaran näytepakkauksia. Paketista löytyy ainakin sävyttävää päivävoidetta, sampoo, hoitoaine, kosteusvoide ja -geeli sekä uudistava kasvovoide. Ne ovat hämäävästi pahvipakkauksessa, mikä saa epäilemään, että paketilla on hintaa, mutta myyjä sanoi, että ihan ilmaisia ovat. Miusta noilla on ihana läträtä vaikka saunomisen jälkeen. Testaaminen toki saattaa aiheuttaa akuuttia ostohimoa, mutta aion kestää seuraukset. 

Itse aiheeseen:
Olen viettänyt tämän päivän suunnitellen tulevaa Singapore-matkaamme. Koska Singapore on aika pieni paikka, päädyimme siihen, että menemme myös Malesian puolella käymään. Suunnitelmissa alustavasti Melaka ja Kuala Lumpur. Melakassa siis vain yksi yö ja KL:ssä sitten kolme tai neljä. Nyt pitäisi sitten selvitellä hotellivarausasioita Malesiasta ja hoitaa muutenkin asiat loppuun. Matkakuume nousussa!

Tiesittekö muuten, että Kuala Lumpurissa on maailman halvimmat viiden tähden hotellit? Huoneen saisi n. 60 eurolla (siis yhteensä meiltä kahdelta) yöksi. En vähemmän yllättäen ole koskaan yöpynyt moisessa hifistelypaikassa ja nyt ihan vähän houkuttaisi. Sittenpä olisi sellainen koettu. Mutta en vielä tiedä. Järkevä puoli minusta paheksuu moista turhailua. Toisaalta, se voisi olla ihan kiva 28-vuotissynttärilahja itselleni, täytänhän vuosia juuri Kuala Lumpurissa. Sieltä heräisin silkkilakanoista ja söisin aamupalan sängyssä ja menisin aamu-uinnille jollekin hotellin useasta uima-altaasta. Hihhih. 

Muutoinhan vietämme yömme budjettihotelleissa. Singaporessa ankkuroidumme punaisten lyhtyjen alueelle (!!) ja Melakassa menemme (jos pääsemme) perinteiseen malesialaiseen guesthouseen. Aika mielenkiinnolla odotan molempia.

Tekemistäkin riittää: luvassa olisi perushengailun ja kiertelyn lisäksi sukeltamista, eläintarhaa, Universal Studiosia, järkyttävän hyvän ruoan syömistä, viidakossa ja vuoristossa seikkailua ja museoita. Nyt pimeimpänä aikana, kun vain lähinnä vituttaa ja väsyttää, odotan eniten tätä:

Yksi Singaporen monista, monista rannoista. (Kuva: Wallpaperstarvel.com)
Tuolla aion lillua kuin hylje. Hyllyn hyllyn.

Wednesday, 7 December 2011

Kättä vääntelemään

Lisää turhuuksia: onni on uusi, kiva vaate, jonka voi laittaa kivoihin juhliin päälle. Väitin Simolle ja Virpille kihlajuhlan aamuna vaatekauppaan lähtiessäni, että ei se haittaa, vaikkei mitään löytyisikään. Tosiasiassa olisin ollut myrtsinä puoli iltaa. Hämmentävä on ollut tämä ulkonäkökriisi kyllä. 

Onneksi kriiseily taitaa ihan lähitulevaisuudessa helpottaa. Kävin tänään kuudennen viikon tarkastuksessa kirurgisen osaston fysioterapeutilla ja siellä aikansa kättä väänneltyään fysioterapeutti antoi luvan siirtyä järeämpään kuntotreeniin. Mikä siis vain tarkoittaa sitä, että saan alkaa nostella kättäni 90 asteen yläpuolellekin. Vielähän se ei tietenkään onnistu, sillä olkavarsi on hirvittävän jäykkä (esim. sivusuunnassa käsi nousee alle 70 astetta), mutta jahka se siitä vetreytyy, pääsen taas laittamaan hiuksia ja pukemaan päälle myös istuvia vaatteita. Ja juu, toki muutkin arjen asiat helpottuvat, mutta hei, hiustenlaitto! 

(Mikähän mahtaa olla todennäköisyys sille, että oikeasti innosta pinkeänä sitten laitan näitä hiuksia?)

Fysioreissu oli muutenkin menestys. Liikeradat ovat tilanteeseen nähden kuulemma hyvät ja nyt sitten vain treenaamaan niistä normaaleja. Fysiotäti lupasi, että käsi ei enää pienestä tai suurestakaan hätkähdä, vaan ruuvit (vai mitä ne nyt oli mitä tuonne lyötiin) ovat arpeutuneet kestäviksi nyt. Eli ei tarvitse enää varoa niin paljon. Asioiden nostelua en saa vieläkään harrastaa - vasta tammikuun lopussa, että heihei vaan, lihakset - mutta muuten saan nyt totutella käyttämään kättä kuten normaalistikin. Tiukka treeni päälle vaan!

Thursday, 1 December 2011

Ihanat turhuudet

Olen unohtanut raportoida, miten Vihreän kosmetiikan sampoopala sopi hiuksilleni. Ja eihän se sopinut, buu. Luulen, että käyttämäni muotovaahto ja hiuksiin jätettävä hoitoaine eivät oikein sopineet yhteen luonnonsampoon kanssa. En ole toistaiseksi keksinyt, miten saisin karvat pysymään talvella hallinnassa ilman niitä, joten sampoopalan oli mentävä. Onneksi hiukset pitävät kuitenkin Lushista! 

Viimeaikainen ulkonäkökriisi ajoi minut parturintuolille eilen. Normaalin latvojen pätkimisen lisäksi päädyin ottamaan ihan sävyn hiuksiin, ensimmäistä kertaa elämässäni vaalean sellaisen! Pelotti etukäteen ihan hitosti. Olin varma, että lähden sieltä Tukiaisen-vaaleana ja joudun taas värjäämään hiukset punaiseksi. 

Olin niin epäileväinen, että kun aikaa varatessani paikan omistaja yritti usuttaa mua "kohta valmistuvalle harjoittelijalle", sivuutin tylysti koko huomautuksen ja pyysin aikaa Virpille, jonka nimen omistaja oli maininnut aikaisemmin. Ei ollut mitään hajua, mikä tyyppi tämä Virpi mahtoi olla, mutta päättelin, että ainakin valmistunut. En uskaltanut katsoa, mitä henkisiä tikareita se harjoittelija miun suuntaan siinä hetkessä paiskoi, mutta ihan varmasti rakasti minua kyllä syvästi. Suuret pahoittelut moisesta epäkohteliaisuudesta, mutta en omia hiuksiani siinä tilanteessa halunnut laittaa likoon harjoittelijan työkokemuksen kartuttamiseksi. Olisihan se tietysti voinut olla hyväkin, mutta ääää.

Samasta syystä hylkäsin vähän aikaa pyörittelemäni ajatuksen luonnonkosmetiikkaväristä. Ei kykene vielä riskeeraamaan tätä.

Virpi osoittautui oikein mainioksi tyypiksi. Tajusi heti, että en halua eroottisen tanssijan vaaleaa hiusta, vaan mukavan ja luonnollisen sävyn, joka vain kirkastaa tätä nykyistä väriä. Siinä vähän aikaa pähkäiltyämme Virpi totesi, että hiusteni juuri on pari sävyä tummempi kuin latva, joten otimme sävyn niiden kahden välistä. Nyt latvat siis ovat vähän tummemmat, mutta juuri näyttää mukavan kirkkaalta. Kivakiva! Kukaan ei varmaan kyllä edes huomaa koko sävyä, mutta miulle muutos oli suuri. Etenkin henkisesti.  

Paljon tästä kuontalosta aina näköjään saa asiaa. Mut ei aina jaksa jauhaa maailmanpolitiikkaa.

Thursday, 24 November 2011

Puolivälissä

Haluan ihan aluksi sanoa, että uusimman Imagen kannessa on Brad Pitt ja kannen väritys on kultainen. Olo on kuin 13-vuotiaalla Suosikin Kultaturbon ilmestyessä. Hiih hiih!

Sitten asiaan.

Heippa vuan!

Sain tänään kantositeen pois. Hullu ja pelonsekainen olo, kun kättä ei oikein kuitenkaan voi vielä käyttää - eikä se oikein tietenkään toimikaan, kun on neljä viikkoa maannut kantositeessä. Kiellettyjen asioiden listalla on toistaiseksi käden nostelu muulloin kuin harjoitusliikkeitä tehdessä (ja silloinkin max. 90 asteen kulmaan) ja kaikki liikkeet, mihin sisältyy ulkokierto. Paljoa ei jää jäljelle, voin sanoa.

Tietokonetta voin jo näpyttää kaksikätisesti. Tosi omituiselta tuntuu kirjoittaa tätä, mitenkäs se mun seitsemän/kahdeksansormijärjestelmä menikään?

Hullua on ollut myös nämä viimeiset neljä viikkoa. On ihan uskomattoman raskasta olla yksikätinen. Oikeasti, en voi tarpeeksi painottaa. Henkisesti en osannut varautua yhtään. Pöhkösti ajattelin, että tämä paranemisprosessi on verrattavissa selkäleikkauksen jälkeiseen paranemiseen, mutta kuulkaa ei. Se oli ihan tanssia se selkäleikkaus tähän verrattuna.

Tämä vuodenaika ei ole ehkä paras mahdollinen toipumiselle, kun muutenkin olen taipuvainen kaamosahdistukseen. Henkinen jaksu on ollut ihan tosi heikkoa. Aika nopeasti iski maailmantuska, kun arki meni palasiksi ja asiat saavuttamattomiksi. Sitten alkoi ahdistaa se, ettei pääse liikkumaan - liikkuminen kun on se asia, millä sitä kaamosmasennusta taitetaan. Ja viimeisenä lätkähti ulkonäköahdistus, joka liittyy osin liikkumattomuuteen ja osin ihan maailman pinnallisimpiin juttuihin, niin kuin siihen, etten voi laittaa päälle istuvia vaatteita ja siihen, etten voi laittaa hiuksia mitenkään. Ihan kuin olisin ennen leikkaustakaan paljoa laitellut. Haaveilen kampaajasta, vaateostoksista ja kauneuspäivästä. Ei ihan ominaisinta mulle.

Jos jollain on antaa hyviä neuvoja kaamosmasennuksen taltuttamiseksi, niin mielelläni otan vastaan. Aika lamaannuttava olo paikoin. Toimiskohan ne korvalamput?

En muuten selviäisi tästä ilman Simoa. Viimeiset neljä viikkoa se on pukenut mua, tehnyt ruokaa ja kaiken muunkin. Siivonnutkin, ettei mulla räjähdä pää täällä kotona. Ja samaan aikaan vääntänyt gradua. Ihmemies. Pitää varmaan kiitokseksi alkaa 50-lukulaiseksi kodinhengettäreksi vähäksi aikaa, jahka tästä paranen.

Niin, paraneminen kestää vielä pitkän tovin. Vuoden loppuun on saikkua (saatana) ja senkin jälkeen menee varmasti vielä pitkän aikaa ennen kuin käsi toimii kunnolla.  Uuvuttavaa ajatellakin. Mut jospa se olisi tämän arvoista sitten.

Tuesday, 25 October 2011

Hui!

Huomenna lääkäriin. Pelottaa ja ärsyttää jo etukäteen se avuttomuuus, mikä siitä seuraa. Olen maailman huonoin ottamaan muilta apua vastaan, mutta nyt pitää niellä ylpeys. Saapa nähä. 

Saapi soitella ja tulla kylään. Miulla on täällä itseni ja Rauha-kissan lisäksi myös Räyhä-kissa (työnimi). Räyhä saapui tänne maanantaina. Se on aika söpö epeli.



Tuesday, 18 October 2011

Palasiksi

Uskaltaakohan tätä kirjoittaakaan? Ensi viikon keskiviikkona olisi tulossa se olkapääleikkaus - jos maailma suo. Varmaan kyllä jinksaan sen tällä julkistamisella ja sairastun johonkin mykoplasmaan kahta päivää ennen leikkausta. Mutta olen kyllä tehnyt kaikkeni, ettei pöpö tulisi ja veisi mukanaan. Överit on vedetty ainakin c-vitamiinia ja antioksidantteja eri muotoisina. Omenia on rouskuteltu joka päivä lääkärin loitottamiseksi ja käsiä hinkattu vesihanan alla harva se minuutti. Varmuuden varmistamiseksi työpisteellä on myös desinfiointiainetta akuutteihin pöpövaaroihin. En koske keneenkään vapaaehtoisesti ja se, joka uskaltaa yskiä minuun päin, saa henkisen tason pahoinpitelyn (koska fyysinen vaatisi koskettamista) osakseen. 

Vähän hirvittää, kun tuntuu, etten osaa valmistautua tähän mitenkään. Miten sitä nyt yksikätisyyteen osaa edes varustautua? Toistaiseksi olen vain opetellut käyttämään puhelinta vasemmalla kädellä - vasenkätisyydestäni huolimatta käytän sitä mieluummin yleensä oikealla kädellä - jotta osaan soitella ihmisille,  että "tuokaa mulle ruokaa". Varautukaa puheluihin. 

Tarvitsisin ilmeisesti myös napitettavia paitoja ja ponchoja, koska muunlaisia yläosia on turha haaveilla päälleen muutamaan viikkoon. Harmi etten omista yhtään sellaisia. Taidan juosta Simon paidoissa ja neuletakeissa menemään. Koska voin aika huoletta unohtaa myös hiustenlaiton ja meikkaamisen, voi olla aika hehkeä olo seuraavat viikot.

Mitäs vielä? Niin, ajanvietettä tarvinnen. Kirjoja, ainakin paksuja sellaisia, on vaikea lukea yhdellä kädellä. Missään chateissakaan ei varmaan jaksa aikaa tappaa, kun yhdellä kädellä kirjoittaminen on niin hidasta. Liikkua ei voi. Töitä ei saa tehdä eikä siivotakaan pysty. Apua! 

Onneksi tammikuussa on jo palkinto odottamassa kaikesta tästä. Singaporeen lennot ja hotelli varattu wooooo! Sitä odotellessa kestää kyllä vähän koetteluakin.

Friday, 14 October 2011

Musiikkia! Musiikkia!

Tajusin tuossa yksi päivä, että nythän on meneillään ihan hurja musiikkisyksy! Kaikki kestosuosikit ainakin julkaisevat/ julkaisivat uuden levyn: DJ Shadow, Wilco, Puscifer ja ennen kaikkea JUSTICE ja TOM WAITS tuovat maailmaan uutta musiikkia. Ja Reginan ja Chisunkin levyt pitäisi ilmeisesti jossain vaiheessa kuunnella läpi. Ihanaa!

Osa näistä uutuuksista olisi jäänyt ennakkohypettämättä kokonaan, jos postiluukustani ei olisi vastikään kolahtanut uusi Rumba. Rumban tilauksenhan olen perunut jo ajat sitten, mutta lehden uudistuksen myötä halusivat näköjään siellä muistaa myös vanhoja tilaajia. Kuinka mukavaa, kiitos. 

Toisaalta lompakkoni ei arvosta, sillä hype on nyt tosiasia. Lehteä selaillessani huomasin, että ehkä vähäinen levyjen ostamiseni ei johdu niinkään Spotifysta - kuten olin aikaisemmin epäillyt - vaan siitä, että miulle ei ole tullut levykuumeita aiheuttavaa musiikkialan julkaisua kotiin. En oikein tiedä, pitäisikö asia korjata vai ei. 

Uudistunut Rumba oli muuten positiivinen yllätys. Ulkomuoto oli paljon miellyttävämpi kuin se ylisuuri läpyskä, jota joku internetseissä kuvasi osuvasti paperimuotoisiksi nettisivuiksi. Sisältöä olen kaiken kiireen ohella käynyt läpi verkkaisesti, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole syntynyt sellaista ragea, mikä syntyi välillä niistä niiden tyhjänpäiväisten indierunkkausbändien hypetysjutuista. (Poikkeuksena juttu Kaiser Chiefsistä. Kuka hitto sitäkin muka kuuntelee, paitsi Rumban toimitus?) Etenkin se musiikkiteollisuutta koskeva jättiartikkeli oli hienoa luettavaa. Harmi, että pääkirjoituksessa kerrottiin, ettei toista noin laajaa juttua ihan heti uudestaan ole lehteen tulossa. Saisi tulla.

Edit: Unohdin tuolta musalistasta Opethin. Tosin en tiedä, meneekö se ihan samaan kategoriaan - en ole jaksanut innostua Opethista ihan hetkeen. Uutta en ole kuunnellut senkään takia, että pelkään sen olevan luokattoman huono. Mutta ehkä ei pitäisi kuunnella huhuja vaan todeta itse. Ehkä.

Tuesday, 11 October 2011

Pieniä asioita

Pieniä asioita, jotka ärsyttävät suunnattomasti:

- painavien asioiden, kuten läppärien, opiskeluopusten ja oman maallisen omaisuuden kantaminen pitkin pitäjää
- olkalaukut, jotka valahtavat selkäpuolelta mahapuolelle, kun yrittää kurkotella maahan pudonnutta lapasta tai avata pyörän lukkoa lievästi eteenpäin kallistuen
- ainainen vesisade
- sateessa pyörällä ajaminen, kun täytyy pitää sateenvarjosta toisella kädellä kiinni
- kylmässä sateessa pyörällä ajaminen, koska lapanen kädessä ei saa pidettyä sateenvarjoa paikoillaan 
- kylmässä tuulessa ja sateessa pyörällä ajaminen, koska viimeistään siinä vaiheessa siitä sateenvarjosta ei saa enää mitään otetta
- kylmässä tuulessa ja sateessa sateenvarjon kanssa pyörällä ajaminen  painavia asioita ja olkalaukkua kantaen
- kylmässä, tuulisessa sateessa sateenvarjon kanssa pyörällä ajaminen painavia asioita ja olkalaukkua kantaen, kun avaimet putoavat taskusta pyörätielle vittu.

Friday, 30 September 2011

Viimeinen kuvahaasteen kuva






Jaa että mitäkä? No siinä on pilkkopimeä, tähtinen taivas ja tuulessa riehuvia puita. Piiiitkä suljinaika ja huono pokkarikamera. Done.

Sunday, 25 September 2011

Kuvahaasteen loppuja

Kuvahaasteen toiseksi viimeinen kuva! Kävimme minihermolomalla perjantaista lauantaihin Kolilla. Ruska oli ihana.




Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Thursday, 22 September 2011

Elämä pausella

Hohhoi. Töissä on ollut aika ankeaa nyt syksyllä. Jotenkin ärsyttää suunnattomasti kaikki asiakaspalvelutyö ja muut ylimääräiset tehtävät, mitä nämä kiirepäivät mukanaan tuovat. Omissa töissä taas ei ole juuri tekemistä, sillä tein jo noin kaiken elokuussa luullessani, että olkapää korjataan syyskuun toinen päivä. Nyt siis vain häsellän jokapaikanhöylänä ja odotan tietoa syksyn aikatauluista. En pidä töissä olemisesta - tunne, jota ei ole koskaan yksittäisiä vittuuntumispäiviä lukuun ottamatta esiintynyt.

Päättelinkin, että tämä lamaantunut ärtymys johtuu nimenomaan siitä, että olin jo suunnitellut syksyni toisin. Elokuussa annoin itsestäni sata prosenttia ja vähän lisääkin töille, jotta en sairauslomalle mennessäni jättäisi jälkeeni kaaosta. Nyt, kun jatkankin töissä, ovat paukut vähän loppu. 

En oikein keksi, mikä tähän sitten auttaisi. Piristämisyritykset mielenkiintoisiin projekteihin tarttumalla eivät ota tulta. Liikunta buustaa vain hetkellisesti energiaa, mutta kaikenlaiset kivut vievät vastaavasti iloa siitä. Syksy on ankea ja sitten tulee talvi. Haluan aurinkoa, mutta en voi edes talvireissua varata, kun en tiedä leikkauksen ajankohtaa. Itsesääli terve. 

Ärsyttävintä on just se, että tähän ei mitään lääkettä taida olla. Elämä on taukotilassa siihen asti, että saan uuden aikataulun talvelleni sieltä sairaalasta. Siihen asti on ehkä annettava itselleen lupa olla apaattinen, jos siltä tuntuu.



Wednesday, 21 September 2011

Unohtunut kuvahaaste: ilmoja pidellyt

Tiesin, että jotain on unohtunut. Kuvahaaste! Tuikitärkeähän tämä on, joten haaste jatkukoon.

Ensin meinasin laittaa kuvan kesämyrskystä, mutta koska kävin tässä yksi kaunis päivä syyskävelyllä ja tämänhetkinen keli masentaa, niin piristän itseäni ja teitä kahta (kolmea?) värikkäällä syyskelillä.


Voi kun vielä muutamana syksyn päivänä paistaisi aurinko. 

Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää

Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Friday, 16 September 2011

Eijeijei

Voi ripuli. Soitin tänään keskussairaalaan, kun käskivät soittaa, kunhan olen parantunut köhästäni. (Sisäinen linkki.) Jotenkin se edellinen keskustelu hoitajan kanssa sai minut kuvittelemaan, että sen leikkauksen voi heittää jollekin peruutusajalle heti, kun se minulle ja flunssalleni vain sopii. Mutta kun ei. Se lääkäri, joka minut leikkaa, käy Joensuussa ilmeisesti vain silloin tällöin pyörähtämässä, ja seuraavan kerran hän on kaupungissa 24. - 25.10. Ja jotta elämäni ei kävisi liian mutkattomaksi, on vielä epäselvää, mahdunko edes tuolloin leikkausaikatauluihin. 

Herää pari kysymystä:
1. Miksei mun leikkauspäivää voinut siirtää tuolle lokakuun päivälle jo silloin, kun ilmoitin olevani flunssassa?
2. MITÄ PERSETTÄ VITTU?

Onneksi mulla ei ole mitään muuta elämää eikä minkäänlaisia velvotteita mihinkään suuntaan, niin voin vain leppoisasti odotella, milloin saavat mahdutettua mut aikatauluihinsa. Saatana.

Nyt pitää miettiä uusiksi (töiden ja kaiken muun lisäksi) haaveilemani lomareissu jonnekin kauas. Ajattelimme, että olisimme menneet joulun aikaan esimerkiksi Aasiaan tai Meksikoon (toinen sisäinen linkki), mutta eipä tässä oikein voi mitään reissuja varailla, kun ei tiedä, milloin käsi pistetään palasiksi. Eli nyt ei tiedä sitä, milloin leikkaus on eikä sitä, miten pitkään sairasloma kestää, koska sen pituuden saa tietää vasta leikkauksen jälkeen. 

Yritän lohduttautua ajatuksella, että ilmeisesti minut kuitenkin leikkaa (sitten kun joskus leikkaa) ihan pätevä, nimenomaan tähän vaivaan erikoistunut kirurgi eikä mikään random dude. Mutta toistaiseksi tämä ajatus on lohduttanut eiyhtään. 

Monday, 12 September 2011

Paljon asiaa hiuksista

Hanna pirulainen vei mut Lifeen hypistelemään luonnonkosmetiikkaa. Tai: Ihanaa, Hanna vei mut Lifeen hypistelemään luonnonkosmetiikkaa! Joka tapauksessa olen nyt yhtä palasampoota ja silmänympärysvoidetta rikkaampi ja 30 euroa köyhempi. 

On kyllä huippua, että Life oli lisännyt Vihreän kosmetiikan hiustenhoitotuotteita Joensuussa. Olen ollut vähän laiska etsimään itselleni sopivaa ekosampoota, koska nämä hennot, rasvoittuvat ja muutenkin maailman vaikeimmat hiukseni ovat lähes mahdottomat tavallisillakin mömmöillä. Onneksi tuo testailu on nyt tehty helpommaksi eikä tarvitse esim. Helsingistä (tai Lontoosta, niin kuin Lushin tapauksessa) asti kaivaa sampoopaloja.

Otin testaukseen nyt Kehäkukkasampoon. 


Näissä sampoopaloissahan nerokkainta on se, että ei tarvitse maksaa vedestä. Kaupan puteleissa myytävissä sampoopulloissahan on vettä suurin osa - siitäpä vain laskemaan, paljonko tulee vesidesille hintaa. Tuon palan hinta oli 7,50 euroa ja olen varma, että tulee huokeammaksi kuin nestemäinen sampoo. 

Toinen nerokkuus paloissa on se, että niitä ei tarvitse verhota muoviin (eikä itse asiassa oikein mihinkään muuhunkaan pakkausmateriaaliin). Etenkin Joensuussa, missä muovin kierrättäminen on käytännössä mahdotonta, muovittomien vaihtoehtojen löytäminen on silkkaa parhautta. Hippiomatuntoa helpottaa, kun oman kulutuksen jätevuori pienenee sampoopullojen verran. 

Sampoo on ollut nyt testauksessa muutaman päivän. Ihan lupaavalta vaikuttaa, tosin tuo esittelytekstissä mainittu tahmeus tuli riesakseni kolmantena pesupäivänä. Nyt vain odottelen, milloin se alkaa hellittää. Ei tosin sillä, että se olisi mitenkään merkittävä haitta, sillä eivät hiukseni kuitenkaan näytä mitenkään tahmeilta. Tuntuvat vain hiukan omituisilta. Raportoin, jahka selviää, muuttuuko tilanne johonkin suuntaan. 

Se voi olla, että jotta sampoo alkaisi toimia toivotulla tavalla, täytyy miun luopua myös kylmien kelien pelastajastani, hiuksiin jätettävästä hoitoaineesta. Toivon kuitenkin syvästi, että näin ei ole, sillä se mömmö on toistaiseksi ollut ainut hoitoaine, mikä on edes auttavasti pitänyt hiukseni hallinnassa syksyllä ja talvella.

Onneksi pääni ei kuitenkaan ole enää ihan niin täynnä kemikaaleja kuin aikaisemmin. Sain vastikään päätökseen pienen projektin nimeltä Kasvatan värjäyksen hiuksista pois. Nyt kaksi vuotta projektin alkamisen, miljoonien tuskanhuutojen ja raivostuttavien ruma tukka -hetkien (lue: viikkojen) jälkeen olen päässyt maaliin. Punatukkaisen identiteetti on tiukassa, mutta konkreettisena värinä sitä ei enää hiuksista löydy. Oikeastaan tosi kiva pitää omaa väriä nyt, ja hiukset ovat myös huomattavasti parempikuntoiset kuin vuosiin. Näinpä uskalsinkin koittaa tuota ekosampootakin. Ehkä seuraavaksi testaan blondisampoota, jaiks!


Oho, miepä jaksan jorista hiuksista. Sori.
 

Sunday, 11 September 2011

Hengissä

Jotenkin ihmeen kaupalla onnistuin selviämään hengissä alkusyksyn kiireistä. En toki osumitta: sain kaikessa siinä hässäkässä taiottua itselleni jonkin uskomattoman keuhkoköhän, jonka seurauksena vietin kaikki kuusi leiripäivää kuumeessa ja yskien. Samainen tauti johti myös siihen, että leikkausaikani peruttiin, koska sairasta eivät voi leikata. Toisin sanoen puolet siitä kuolemankiireestä oli turhaa, sillä olen töissä vieläkin. Great success. Nyt sitten odottelen vastentahtoisesti sitä, että saan köhittyä viimeiset pöpöt kropasta, ja sitten sinne leikkauspöydälle. Onnen syksy on tämä.

Kuuden leiri- ja kolmen peda-forum-päivän (ei  ole muuten hajuakaan, miten tuo pitäisi oikeasti kirjoittaa) jälkeen olin vähemmän yllättäen ja kuumeesta huolimatta pienillä ylikierroksilla muutaman päivän. Hiukan oli vaikea pysähtyä, kun oli niin monta päivää tehnyt aamusta yöhön töitä. Näinpä sit suhailin töissä normaalisti, vaikka alustavasti oli puhuttu, että pitäisin pari päivää hemolomaa leirien jälkeen. Vasta viikonloppuna sain pikkuhiljaa itseni kasaan ja normikierroksille, kun ei töihin ollut asiaa. Onneksi oli myös rommi-ilta. Minä en onnistu viinasta saamaan itselleni muuta kuin järkyttävän väsymyksen ja hitaat refleksit, mutta juuri siksi viina oli siihen olotilaan huippuratkaisu. Älkääkä yrittäkö sanoa, että viina on huono keino rentouttaa itseään. Hyvä on se.

Nyt olen siis enemmän tai vähemmän taas oma itseni. Se on kivaa se. Erityisen kivaa on ollut viettää vapaa-aikaa, minkä päätin pyhittää nyt ennen leikkausta hyvän fiiliksen luomiseen. Olen liikkunut (mitä köhältäni pystynyt), viettänyt laatuaikaa kissan ja miehen kanssa, syönyt paljon hyvää ruokaa ja laittanut kotia kuntoon. Niin ja hemmotellut itseäni kaikilla ihanilla ihon- ja hiustenhoitohömpöttimillä! Eiköhän niillä saada pää sekä fyysisesti että henkisesti siihen kuntoon, että jaksaa jäädä sairauslomalle pian.

Friday, 19 August 2011

Priiiii

Aika järkyttävä haipakka. Tiesin, että tämä on ennen olkapääleikkausta tulossa, mutta silti en osannut aavistaakaan. Eilen käytin suuren osan päivästä miettien, että mitä ihminen sitten tekee, kun sietokyky ylittyy. Sitä on paiskonut elokuun alusta asti pitkää päivää, että ehtii järjestää kolme eri kahden päivän koulutusleiriä tuutoreille eri kaupungeissa peräkkäisinä päivinä ja siitä ei saa kiitokseksi kuin ankeutta ja paikoittaista "näin on ennenkin tehty" -vikinää. Koska vaikka se uusi toimintamalli olisi selkeästi parempi 2000 ihmisen (versus 750, mikä oli Kuopion aloittavien opiskelijoiden määrä silloin joskus Parempina Aikoina) pyörittämiseen siten, ettei kukaan esim. eksy, niin koska NÄIN ON ENNENKIN TEHTY, niin siten se pitää hamaan loppuunkin asti tehdä.

Samaan aikaan toki olisi muitakin pikkuasioita mietittävänä, kuten uuden asukkaan etsiminen kimppakämppään kahden viikon varoajalla, kun ei kukaan ole muistanut minua informoida tulevasta muutosta. Hakijoita toki on, kun opiskelijoiden asuntotilanne on saatanasta, mutta haluan nyt löytää vaihteeksi sellaisen tyypin, joka osaa esim. siivota. Se on kokemuksen valossa ihan helvetin vaikeaa.

Ja sitten olisi 2000 ihmisen fuksipassit tehtävä, kahden kaupungin opiskelijabakkanaalit järjestettävänä ja kaikki ne muut pienet asiat ennen kuin katoan opintopäiville ja niille leireille kahdeksaksi päiväksi. Koko ajan pitää tietenkin olla ymmärtävä ja empaattinen auttajasielu tuutoreille, koska ne ovat syyttömiä tähän kaikkeen. Onneksi ovat myös niin kivoja, että ei tarvitse kauheasti esittää.

Ai niin, kerroinko jo, että minun oletetaan kaiken tämän sisseilyn lisäksi tekevän kaikki tuutoreiden kahvinkeitosta lähtien, sillä siitähän minulle palkkaa maksetaan? Kyllähän sä nyt kokopäiväisenä työntekijänä kerkeet. Juu en kerkee.

Eilen sitten Kuopion sateisia katuja kävellessäni - piti keretä junaan kohti siskon lapsen ristiäisiä ja sitä ennen ostaa jokin lahja, joka tietenkin kastui siellä sateessa ja minä myös sateenvarjosta huolimatta - hajosin ihan totaalisesti siihen, kun tajusin että seuraavan kerran mulla on vapaa-aikaa sitten, kun on käsi paketissa ja pää täynnä kipulääkkeitä. Ja silloin pitäisi kuitenkin opiskella tai edes yleensäkin miettiä, milloin aion ne opintoni suorittaa loppuun ja millä rahalla helvetti. Sitä kun on ollut niin ääliö, että on sairaslomalla nostanut opintotukea, niin kyllähän ne tukikuukaudet ennen valmistumista loppuu.

Niin että mitä se ihminen sitten tekee, kun kertakaikkiaan pää räjähtää eikä jaksa enää yhtään? Kun tekee mieli heittää läppäri Kuopion torimonttuun ja juosta järveen lillumaan siihen asti, että pää tyhjenee melusta ja iho muuttuu rusinaksi?

No silloin sitä ilmeisesti vain pysähtyy, hengittää syvään ja jatkaa matkaa. Koska niinhän se menee.

P.S. Akuuttiin aivontyhjennykseen osasin vielä käydä ostamassa pari akkojenlehteä ja hitosti lakuja. Tietenkin siinä toisessa lehdessä sitten oli Samu Haber kertomassa seksielämästään. Vitun Samu Haber vittu.

P.P.S. Kirjoitin tämän puhelimella, arvatkaa menikö kauan. Mutta oli pakkopakkoPAKKO saada tämä ulos. Kiitos ja anteeksi typoista.

Wednesday, 10 August 2011

Teema "kaksi"


Simon taloa vastapäätä on hieno puu.



Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää

Thursday, 4 August 2011

Naur naur

Olenko mie a) kyllästynyt tähän haasteeseen, b) tylsämielinen kun en keksi mitään järkeviä juttuja vai c) ovatko nämä loppupään jutut paljon tylsempiä kuin ensimmäiset kuvahaastepäivät?

Enivein, mie nauran aina kaikkien typerille ilmeille, niin kuin Hannakin. Olisin maailman eniten halunnut laittaa tähän Hannan ja Markon edustavan zombietanssikuvan, mutta kuolemanpelko on liian suuri. Laitan siis toisen kestoviihdyttäjän:




LASERKATSEKISSAN.







Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina

Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää

Sunday, 31 July 2011

Kolmen kysymyksen haaste

Vastaan välillä Naden blogihaasteeseen. Ikävä kyllä en kuitenkaan millään keksi kymmentä muuta bloggaajaa - Nade vei ne kaikki jo. 
 
1. Lempiväri?
Miulla on aina ollut taipumusta huomata ja kiintyä kaikkiin punaisen sävyisiin asioihin. Punainen on aina ollut sisustuksenkin pääväri. En ole kuitenkaan pitänyt sitä koskaan varsinaisena lempivärinä (ehkä se on vain temperamenttiin liittyvä kiintymys). Pidän sen sijaan ihan hirveästi vihreästä. Keltainen on myös mainio väri. Sen sijaan perussininen on aina ollut ällötys. 
Sain tässä muutama viikko myös sisustuspuuskan, jonka seurauksena olen hankkiutunut oranssinpunaisista sävyistä huoneessani eroon. Tilalla on nyt luonnonvalkoista ja vihreää. Oloni on paljon tyynempi.

2. Paikka, jossa haluaisin käydä?
Haluaisin käydä noin kaikkialla. Nyt on haaveissa joulun tienoon matka jonnekin lämpimään. Meksiko näyttää todennäköisimmältä nyt, sillä siellä olisi Simon sukulaisen suomalais-meksikoilaiset hääjuhlat 30.12. Se on vain ihan pirun kallista, joten kyttäilemme tarjouksia. Vinkkejä saa antaa, jos tulee supertarjouksia vastaan!

3. Lempiruoka?
Öö.. umm.. öh? Mie tykkään niin monista ruoista! Jos nyt pitää jotain valita, niin ehkä suurimmat suosikit ovat kesän tuoreista vihanneksista tehdyt herkkuruoat: wokit, kastikkeet, padat jne. Ja uudet perunat! Voi kun kesä olisi pitempi.

Thursday, 28 July 2011

Tupla

Hahaa. Kaksi kärpästä: Surulliseksi minut tekee yhteiskunnan valtava tarve tehdä kaikesta kliinistä, valkoista ja tylsää. Minnekään ei saa laittaa julisteita tai maalata graffiteja eikä missään saa harrastaa urbaaneja urheilulajeja.

Ja tämä menee myös teemaan Kaikessa kiireessä, koska en ehdi kaikelta lomailultani kirjoittaa blogia.

Jatkan nyt puistossa löhöämistä.


Wednesday, 20 July 2011

Kesäpäiviä

Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Pah, Hanna vei jo kahvin. Minullekin aamun tärkein käännekohta on kaksi kuppia kahvia. Sitä ennen on suhteellisen turha tulla mulle mitään horisemaan, en joko tajua tai ei kiinnosta. Loppupäivä menee kyllä tarvittaessa kahvitta, tai työssä omaksumallani yhdellä lisäkupillisella, mutta aamukahvi on saatava. Olen viimeksi ollut aamukahvitta ehkä vuonna 2004. En edes yritä lähteä pelleilemään asialla, vaan mukisematta alistun addiktiooni. Kahvi. <3

Anyways, olin aika varma, ettei minulla ole muita tämän tason riippuvuuksia. Toki myös minä olen riippuvainen esim. tietokoneesta, liikunnasta, kaljasta, kännitupakasta ja puhelimesta, mutta en siten, että tarvitsisi kärvistellä fyysisten oireiden kanssa (vaikkakin liikunnan puute aiheuttaa levottomuutta ja ärtymystä). Sitten tajusin! Olen minä pahastikin riippuvainen - auringosta.

Huomaan joka vuosi vahvemmin itsessäni pimeyden tuomat oireet: väsymyksen, apeuden, jopa masennuksen kaltaisen tilan. Apatia alkaa loppusyksystä ja jatkuu aina maaliskuun lopulle saakka. Se on monta kuukautta olla ankea. Liian monta. Ja heti, kun kevätaurinko pilkistää pilven raosta, kirmaan loskassa ja räntäsateessa kuin amfetamiinipöllyinen villivarsa. Eron huomaa.

Muutenkin olen kevään ja kesän lapsi. Juoksentelen pitkin puistikoita ja rantoja ja kulutan muutenkin järkyttäviä aikoja pihalla. Kesällä ei voi oikein olla sisällä. Nytkin tekee tiukkaa, mutta pakko on välillä olla sisällä ettei kupsahda lämpöhalvaukseen. Kohta menen taas, pyöräilemään Honkaniemen suuntaan.

Pohdin vakavasti aurinkovarantojen lisätäydennysreissua jouluksi. Jospa siten jaksaisi vähän paremmin lopputalven?
Kuhasalo ja aurinko, 2010


Päivä 23: Kesäkuva
Teemaan liittyen. Tämä kuva on otettu jostain toukokuulta 2010. Silloin oli ensimmäiset helteet ja täten myös ensimmäinen kesäpiknik. 

Eli kaljaa ja patonkeja. Fancy.


Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä

Monday, 18 July 2011

Päivä 21

Päivä 21: Kun olin pieni
 
...ajattelin, että olispa hyvä idea kaataa marjasoppa päähän. Sen tein.


Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva

Mitä näitä päiviä nyt on

Hyvää post-Ilorokkia! Palaan kuvahaasteen pariin. Melkein kävin luovuttamaan, kun en löytänyt mieleistäni erilaiskuvaa. Päätin nyt kuitenkin läiskäistä jonkun kuvan vaan. 

Lähtökohdat olivat sellaiset, että piti ihan tosissaan miettiä, onko mitään yhteistä. Erilaiset elämät, erilaiset harrastukset ja erilaiset maailmankatsomukset. Tai niin luulin. Ei se sit ihan niin mennytkään. Mutta kuvittelisin, että olimme aika epätodennäköinen pari. Siksi onkin parasta, että tuli katsottua vähän pintaa syvemmälle.

Tämän kuvan valitsin ihan randomilla, kun ei oikein ollut sellaista kuvaa, jossa jotenkin korostuisi erilaisuutemme. Ei siis löytynyt kuvaa, jossa Simo juoksentelee jalkapallokentällä ja mie istun sen laidalla jossain hippiringissä kuuntelemassa progea. Kumma juttu.

Also, hieno rajaus. Hyvä, Katja. 


Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”

Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen

Tuesday, 12 July 2011

Kotikuva

Päivä 19: Täällä minä asun



Kimppakämppähuone, joka ahdistaa päivä päivältä enemmän. Tai siis ei tämä huone, vaan tämä asumismuoto. Mie en mielestäni ole mikään siivousfriikki, mutta nykyään verenpaine kohoaa monta kertaa viikossa kämpän sotkun takia. Ja omakin siivoustaso vain laskee, kun eivät muutkaan vaivaudu ja en jaksa olla koko ajan tekemässä enemmän kuin muut. Puuh. Lopetan tilittämisen ennen kuin se karkaa käsistä. (Ja Vilille vielä propsit oma-aloitteisesta vessan siivoamisesta, arvostan!)

Pakko kuitenkin laittaa vielä toinen kuva. Löysin Halpa-hallista kivan keittiökyltin, joka huusi nimeäni. Nyt se kopsahtaa pitempien asukkien päähän aina keittiöstä lähtiessä. Ja lyhemmätkin kyllä näkevät. Voi kun olisi ollut kylppäriin, eteiseen ja vessaankin omat kyltit. Tih.




Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen

Monday, 11 July 2011

Päivä 18

Päivä 18: Tunteet
Sain viime jouluna ihan parhaan joululahjan. 




Lahja oli ovelasti piilotettu toisen lahjan sisään. Muumimuki oli vielä pullollaan suklaakarkkeja, joten vasta ensimmäisen suklaahimon koitettua (johon epäilemättä meni paljon aikaa) huomasin laatuaikalahjan. Tämä ei ole tunnekuva siksi, että lahjat on kivoi, vaan siksi, että Simo on kiva.

Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet

Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen

Hetki

Päivä 17: Hetki

Hetki oli kulttuurimatka Helsinkiin. Hannan väsymys näkyy penkin takana luimuiluna ja Markon perinteisemmällä tyylillä. Hyviä hetkiä, vaikka bussimatka olikin aika kaoottinen. Tämä on myös hyvä parisuhdekuva. 

Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun

Sunday, 10 July 2011

Lisää päiviä

No niin, palasin reissuiltani viimein! Kävikin niin, että yksi kappale poikavauvoja päätti tulla maailmaan hiukan etuajassa, joten miekin lähdin etuajassa kotopuolreissulle. Mikkelin polttarimenoista suoraan perhejuhliin, tiukkaa settiä. Mua voi nyt sanoa Katja-tädiksi. 

Päivä 15: Rakkaus
Puhelin Hannan kanssa, että ei ehkä haluaisi laittaa tähän sitä ilmeisintä poikaystäväratkaisua. Kosmisesti olimme myös molemmat vähän miettineet Dave Grohl -ratkaisua (mistähän lie johtuu). 

Vaikea valinta, mutta koska julkaisin jo aiemmin poikaystäväkuvan, niin nyt voin hyvällä omatunnolla laittaa tähän Daven edustamaan toisenlaista rakkautta.




Enkä siis nyt laita tätä tähän siksi, että Dave Grohl on ihana ja olen palavasti rakastunut siihen. Vaikka olenkin. Laitan kuvan siksi, että se myös edustaa ihan kokonaisvaltaisesti sitä harrastustani, joka tuo minulle enemmän iloa kuin ehkä mikään muu. Musiikki on parasta, koskettavinta, sydäntä riipivintä, ilostuttavinta, surustuttavinta, hymyilyttävintä ja itkettävintä riemua, mitä maailmasta löytyy. Musiikista saa lähes aina irti jotain poikkeuksellisen hienoa. Sillä voi nostaa tunnelmaa tai ajautua omaan maailmaan miettimään syntyjä syviä. Tarkasti valituilla levyillä voi palata vaikka vuoden 2003 ensimmäisen parisuhteen erotunnelmiin tai kesään 2010, kun elämässä oli levottomuutta ja hulluutta, mutta joka toi mieleen paljon lämpöäkin ja hassuja muistoja. 

Joskus on kiva avata karheaa kurkkua ja laulaa sydämensä kyllyydestä kaveriseurueelle (olen siitä pahoillani) tai seurueen kanssa, keikoilla satojen muiden samanmielisten kuorona tai oman, haparoivan kitaransoiton säestämänä yksin kotona. Tai autossa! Autossa laulaminen on nerokkuutta.

Keikoilla voi myös tanssia jalat kipeiksi ja tunnelmoida hienoa soittoa. Tai voi juoda kaljaa ja keskittyä rokkipoliiseilemaan. Ismo Alangon keikoilla voi myös esim. itkeä. Been there.

Levyjä on kiva hypistellä ja levyostosreissuilla ei pala pinna koskaan, toisin kuin esim. vihaamani vaateostostelun lomassa joskus käy. Levyt näyttävät kivoilta kirjahyllyssä. 

Dave nyt saa luvan edustaa kaikkea tätä. Plus sitä, että Dave on ihku. Bonuksena tälle kuvalle on myös se, että kuvan on ottanut poikaystäväni. Kaksi kärpästä, tadaa!


Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Mie en jotenkin oikein toimi mustavalkoisena. En tiedä, mistä se johtuu. Näytän aina vain valjulta. Mutta tässä nyt yksi omakuva. Foo Fighters -keikalta tuokin. Tässä on ilmeisesti poseerattu tovi liian kauan.




Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva

Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun

Friday, 1 July 2011

Talvi

Päivä 15: Talvikuva
Kun ulkona on 30 astetta lämmintä, on mukava katsella kylmyyskuvia. Vaikka kovasti tykkäilen talven narskuvista pakkasista, niin kyllä mie vahvasti olen kesän lapsi. Mieluummin liian kuuma kuin liian kylmä.  Mutta siis että tässäpä yksi kiva Joensuu-talviotos.




Mutta koska ulkona on 30 astetta lämmintä, menen nyt nauttimaan kesäpäivästä. Ja huomenna polttareista, joten palaan asiaan varmaan sunnuntaina.


Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva

Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun

12 ja 13

Päivä 12: Arkeni
Työpöytäni. Ihan lomalta irrottauduin ottamaan kuvan kaaoksestani teille, olkaa hyvät. Tärkeiden - läppärin ja kalenterin - lisäksi pöytää on sisustettu tässä 1,5 vuoden aikana aika katjamaiseksi kokonaisuudeksi. Huomion arvoisia asioita: kielioppinatsilätkä (ilmestyi salamyhkäisesti pöydälleni tuossa keväällä, en tajua), sulat (hattuun), Meille saa tulla -tarra ja maksullisen koulutuksen vastainen kampanjalappu. Ja sotku. Olin viime vuonna kehityskeskustelussa kirjoittanut tavoitteekseni keskeneräisyyden- ja sotkunsietokyvyn kasvattamisen. Check ja check.


 
Päivä 13: Teema "valo"
Kävimme toki eilen Kolilla ihailemassa valoisaa kesäpäivää, mutta tämä silti ehkä on suosikkini kaikista ottamistani valokuvista (ehheh).


Berliinin muuri kesällä 2010. Tuo ei varmastikaan teknisesti ole yhtään hyvä kuva, mutta miulla on siitä tosi hyvä fiilis. 




Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”

Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus

Tuesday, 28 June 2011

Päivä 11: Hullua

Hullua? Hitto, vaikea. Tätä voisi lähestyä miljoonasta eri näkökulmasta. En silti löydä täydellisen kuvaavaa kuvaa (eh) tähän päivään. Ja toisaalta voisin laittaa kaikki kuvani tähän. 

Tässä pari kuvaa viimekesäiseltä interraililta. Kööpenhaminassa oli jokin amerikkalaisten katutaiteilijoiden suurtapahtuma ja kadut olivat täynnä vaikka mitä osaajia koomikoista muusikoihin. Seurasimme hetken aikaa yhtä tyyppiä, joka teki tauluja spreijaamalla. En voi tajuta, miten hulluna on pitänyt harjoitella, että pääsee niin tarkkoihin lopputuloksiin ja että pystyy jossain 60 sekunnissa spreijaamaan kokonaisen taulun. 


Tässä vielä muutamasta taulusta kuva:


Tässä vielä Youtube-pätkä siitä prosessista. Super Fast Spray Paint Artist.

Tällaiselle rähmäkäpälälle tuo menee ihan täysin yli hilseen.


Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua

Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”

Wednesday, 22 June 2011

Ysi ja kymppi

Päivä 9: Päivän asu
Nappiosuma tälle päivälle! Tänään vaatevalinta on huomattavasti tärkeämpi kuin yleensä, arvioihan minua muutaman tunnin päästä anoppikokelas. Iik. Piti pyrkiä siis sellaiseen normaalihkoon olemukseen, ehkä vähän tylsäänkin. Ei siis esim. Au Pair Finland -paitaa taaskaan päälle - siinä on tuo Au Pair -teksti ja iso pääkallo kuvituksena. En halua testailla huumorin rajoja. 

Päädyin tähän Simon armollisella avustuksella. 



Perus. Löysähkö, punaraitainen peruspaita, perusfarkut ja mustat peruskengät. 




Ja Lontoosta ostetut sitruunakorvikset. <3


Eikös tämä ole aika anoppiystävällinen kokonaisuus?


Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi




'nuff said.




Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu

Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua

Tuesday, 21 June 2011

Päivät seitsemän ja kahdeksan

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Koska olen omistanut kameran jo kauan ennen kuin kuvien julkaisemisesta tuli oletus, on minulla kone täynnä vaikka mitä julkaisemattomia helmiä. Olen vanhanaikaisesti piilottanut ne nerokkuudet valokuvakansiooni omaksi ja ystävien iloksi. Kaivelin kuitenkin nyt noita, joiden aikana on ollut oletuksena julkaista kuvat. 

Tämä on semisti huijausta, sillä julkaisin tämän hyvin rajatulle porukalle naamakirjassa. Kontrasteja on muutettu korostamaan ilmeen vaikutelmaa. Simo tykkää.




Päivä 8: Suosikkikuva
Tämä oli helpoin ikinä. Kuva löytyy seinältäni ja ties mistä kansioista. Iskä otti sen joskus 1988 (tjsp). Kuvassa siis pappa ja minä. Parhautta.


Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva

Päivä 9: Päivän asu

Sunday, 19 June 2011

Päivä 5: Vanha kuva
Erään skannausintoiluillan jäljiltä minulta löytyy söpöhköjä lapsuuskuvia koneeltakin. Ajattelin kuitenkin kaivaa jotain lähimenneisyydestä, koska ne kuvat ovat järkiään nolompia ja vähemmän söpöjä.

Huomasin pian, että minulla on noloja ja heikosti söpöjä kuvia enimmäkseen kavereistani, mutta koska olen reilu kaveri, jätän ne toistaiseksi virtuaalipölyttymään kansiooni ja julkaisen ihanan synttärikuvan vuodelta 2006. Eli fuksivuoden yhteissynttäreistä Tiian kanssa. Tukka oli mallia punainen ja kihara (ja monista muista kuvista päätellen kauhea). Täytin 22. Siitä on helvetti iäisyys. Kavereina kuvassa kanssafukseja. Aleksi ja Jani, kiitos synttärisämpylästä.






Päivä 6: Teema "vihreä"
Monet ovat ihmetelleet, minkä väriset silmäni ovat. 




Silmänalusista päätellen teema voisi olla myös "sininen".


Päivä 1: Omakuva
Päivä 2: Suosikkitavara
Päivä 3: Perheenjäsen
Päivä 4: Harrastus

Päivä 5: Vanha kuva
Päivä 6: Teema “vihreä”

Päivä 7: Kuva jota en koskaan julkaissut
Päivä 8: Suosikkikuva
Päivä 9: Päivän asu
Päivä 10: Tämä tekee minut iloiseksi
Päivä 11: Hullua
Päivä 12: Arkeni
Päivä 13: Teema “valo”
Päivä 14: Talvikuva
Päivä 15: Rakkaus
Päivä 16: Mustavalkoinen omakuva
Päivä 17: Hetki
Päivä 18: Tunteet
Päivä 19: Täällä minä asun
Päivä 20: Teema “erilaiset”
Päivä 21: Kun olin pieni
Päivä 22: Tästä olen riippuvainen
Päivä 23: Kesäkuva
Päivä 24: Tämä tekee minut surulliseksi
Päivä 25: Kaikessa kiireessä
Päivä 26: Tämä naurattaa aina
Päivä 27: Teema ”kaksi”
Päivä 28: Sää
Päivä 29: Uusin kuva minusta
Päivä 30: Valinnainen kuva